Vituttaa niin ankarasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Klep
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Vituttaa niin ankarasti – ketju jossa höyryt päästetään ulos ennen kuin pää räjähtää

Meta description: Keskustelua arjen ärsytyksistä, vastoinkäymisistä ja tilanteista jotka nostavat verenpaineen – tänne saa purkaa ilman filtteriä.


Nielu helvetin kipeä, ei siis kurkkukipua vaan nielu on muuten arka ja jne. Tänään töissä en pystynyt syömään tonnikalaa, ei vain pystynyt nielemään sattui niin saatanasti.
 
Esimiehet. Narsistisia, putkikatseisia mulkkuja. Hyvin alkoi taas aamu töissä kun heti alkuun purskahtaa itkuun, kun yksi heistä jättänyt työpöydälle ihan koneella kirjoitetun, tulostetun lapun, jälleen kerran, jossa kerrotaan kuinka väärin on taas työt tehty. Näitä lappuja tulee aina vähän väliä ja välillä ihan sähköpostitsekin. Työmäärä järjetön, ei informoida mitään ennakkoon että nyt tulisi sellaista ja tällaista, vaan huomaat kaiken aamulla kun saavut toimistolle. Asioista ei ikinä keskustella etukäteen ja sitten kun ei tee asioita niin kuin he oat sen omassa päässään ajatellut, niin väärin tehty ja tulee haukut. Sitten tulee haukut myös siitä, kun muut työt seisoo ja ihmettelet että miksi mä tämmöistä oikeasti kestän. No enpä kestäkään, stressikäyrä yli maksimin, tokaa päivää itkettää ja koko ajan työnhaku päällä. Asiaa ei helpota se, että toimari lomalla ja sitä ei viitsisi häiritä vielä tällä ja toinen esimiehistä pikkujouluissa kännipäissään uhkaili mua (oli myös samana iltana haukkunut kaikki muutkin tutut ja tuntemattomat).

Haluaisin vain päästä täältä pois, mutta en haluaisi yks kaks lopettaa ilman että olisi muuta työpaikkaa minne mennä. Mutta jos tää jatkuu näin, niin voi olla että joutuu hakemaan stressilomaa, eikä edes ole mikään vitsi.


Komppaan täysin, miinus toi itkeminen. Melkein joka päivä tuntuu et väkivalta ois ainoo ratkasu noihin apinapomoihin, toivottavasti ei mee ikinä siihen asti.

Nii ja tietty selkäkin alkanut vittuilee vuoden hiljaiselon jälkee.

Mikäköhän noilla katsastusmiehilläkin on mua vastaan? Ihanaa korjata yllättäen autoa 500 eurolla, vaik ei pitäny olla mitään.

Spotifyn viulumainos, ei jumalauta kun tykität täysii panteraa ja se mainos pamahtaa korville kappaleen jälkeen. Helvetin hyvä myyntikikka et porukka ostaa premiumin.
 
Että voi olla nuorilla miehillä ärsyttävä puhetyyli. Tommonen nariseva nasaalivalitus. Ihan miehen näkösiä ja kokosia jannuja mut tommonen keskenkasvusen räkänokan puhetyyli joka tuo mieleen seinää pitkin valuvan räkäklöntin.
 
...oisko hirvee riski jos teettäisit vaan yhden avaimen.

Tekisin juurikin näin MUTTA joku idiootti on aikanaan laittanut siihen avaimenperään osoitteen:face: Toki tuossakin kämpässä on ollut meitä ennen useita vuokralaisia ja niitä avaimia on varmasti maailmalla paljon, ellei lukkoja ole aiemmin vaihdettu. Lisäksi todennäköisyys sille, että kukaan avainta enää kaikkien lumiaurausten jälkeen keväällä löytää on häviävän pieni. Silti minun tuurillani naapurin muori sen keväällä bongaa jostain risukasasta:D
 
Ei Arsenalin peli tuomareihin kaatunut tokikaan. Toki siitä väärästä paitsio tilanteesta olis voinu tulla maali, mutta se on jossittelua, mutta 0-2 jälkeen olisi ainakin kaksi korttia pitänyt nousta pelin viivyttämisestä. Etenkin se Neuerin tapaus oli aivan selvä. Taklauksista nousi taas aika herkästi kortti.
 
Iho. kainalot, kaula, selkä ja osa jaloista kunnon märkärakkulalla... kainalot varsinkin varsin hieno paikka tälläiselle, hautuu mukavasti, jollei pidä kokoajan käsiä ylhäällä. Muuten iho onkin aivan valkoinen, koska on kuiva. Aurinko onkin ainoa mikä tämän voi kunnolla parantaa, ei auta asiaan kun ulkona on -15 astetta pakkasta. jumalauta...

Ja tutut soittelivat etelästä "täälä varjossa +20, aurinko paistaa kokoajan, mites siellä?" "iho vitun pahassa kunnossa ja kovat pakkaset" "noh, koita pistää se kuntoon", naureskelivat vielä päälle puhelimessa, varsin hyvin tietävät, että aurinko on ainoa jolla sen saa kuntoon..


VITTU!!
 
Odottelen kotosalla lääkäriin lähtöä. Pitää mennä ruinaamaan kipupiikki, koska selkä on viikon mittaisen flunssamakoilun seurauksena kipeytynyt ja jäykistynyt niin, etten meinannut päästä ylös sängystä. Salitreenit saa taas unohtaa vähäksi aikaa. Kevyttä aerobista ja kävelyä vaan. Heippa vaan treenituloksille. Vituttaa aloittaa aina uudelleen nollasta.
 
No ensin löytyi riisipaketista riisihäröjä, no vessanpönttöönhän ne riisit meni.
Sitten Raid-ötökän tappajaa joka hemmetin nurkkaan.
Kävin äitimuorilta hakemassa lasipurkin ja laitan seuraavaksi ne Basmatit sinne.

Nyt on sitten alkanut nenä vuotaa kuin seula, se ei ole flunssaa; Ei kuumetta, ei aivastuksia, ei päänsärkyjä. Olikohan se toi Raid joka avasi sierainten hanat...Äh, en minä tiedä, otin yhden Kestinel allergia lääkkeen, mutta eihän siitä mitään hyötyä ole ja talveahan tässä eletään, eikä mitkään allergia kukat kuki.

No, hanat mene jossain vaiheessa kiinni ja tänään pitäs tossa koht' sillään lähteä salille.
Mutta kuten sanoin niin tämä infernaalinen nenän vuotaminen ei ole viruksen aiheuttama flunnssa, jos olisi, niin tietenkään en menisi salille muita tartuttamaan.

Epämiellyttävää!!
 
Vitun hienoa harkita, että menenkö ihon takia osastolle viikoksi, vai yritänkö pistää ihon kuntoon kotona.....
 
^paska homma.. :/ koita parantua, vaikka itsestäsi se ei varmaan jää kiinni..


Kyllähän se aikapaljon on itsestä kiinni, allergiat jne. (ruuat), niitä en ole nyt syönyt, mutta pakkasen takia iho on kuiva, märkärakkulalla, verellä jne. ja päivisin pystyn olemaan raapimatta mutta öisin en. Erittäin paksua kortisonivoidetta iholle, perusvoidetta, tietty ruokavalio, ei paljoa tartte liikkua pihalla, kortisonilääkekuuri jne., jos nyt saisi edes hitusen kuntoon. Aurinko on ainoa joka parantaa tämän mutta kiitos hienojen kelien, auringonotto on hieman vaikeaa.

+ Yöt ovat paskamaisimpia, iho hautuu jos vähänkin on pää kiinni toisessa olkapäässä (kaula, esimerkiksi tälläisessä asennossa), sitten tulee unissaan vaihdettua asentoa, raavittua urakalla tuota hautunutta aluetta, sitten taas vaihtuu raapimisen jälkeen asento samaksi... Ja iho on siinä kunnossa seuraavana aamuna, ettei päätä pysty kääntämään.
 
Ei saatana, aika rajulta kuullostaa. :O


Ohan se. Ja saatana kutsuntojen terveystarkastuksessa terkkari jankutti, että ei se iho armeijassa ole ongelmana... Siellä onkin tosihyvin hengittävät vaatteet ja patjat jne., onneks pisti ajan lääkärille, saa arvioida tän ihon..
 
Paska päivä duunissa ja kun sitten kuvittelen pääseväni purkamaan niitä paineita salille kyykkäämisen parissa niin huomaan unohtaneeni pakata salihousut mukaan. Eikä oikein viitsinyt pyllistellä vakosamettihousuissa.

Paska maailma. Vatut kuntoilusta ja laihdutuksesta, vedän seipäät ja syön kolme kiloa hornetteja kukkaruukusta.

Eli illalla salille kunhan ruuhka hälvenee.
 
Nyt on sitten alkanut nenä vuotaa kuin seula, se ei ole flunssaa; Ei kuumetta, ei aivastuksia, ei päänsärkyjä. Olikohan se toi Raid joka avasi sierainten hanat...Äh, en minä tiedä, otin yhden Kestinel allergia lääkkeen, mutta eihän siitä mitään hyötyä ole ja talveahan tässä eletään, eikä mitkään allergia kukat kuki.

Leppä alkaa kukkiman jo maaliskuussa, eli voi hyvinkin olla allergista nuhaa jos saat oireita siitepölystä.
http://www.mehilainen.fi/allerginen-nuha-vaivaa-yhä-useampaa
 
Back
Ylös Bottom