Vitsejä!

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Kipi I
  • Aloitettu Aloitettu
Toivottavasti ei ole :wanha:

Karhunmetsästysporukassa oli yksi metsästäjä, joka ei ollut saanut koskaan kellistettyä karhua. Tästä suivaantuneena hän lähti yksin metsälle vakaana tarkoituksenaan ampua ensimmäinen kontio.

Aikansa metsässä samoiltuaan hän ei ollut uskoa tuuriaan, kun näki mahtavan kokoisen uroskarhun noin sadan metrin päässä itsestään paistattelemassa päivää ja syömässä marjoja.

Nopeasti metsästäjä viritti aseensa ja otti jyvän keskelle karhun rintaa ja laukaisi. PAM!

Karhu kellistyi kannon juurelle ja metsästäjä oli pakahtua riemusta.
Innostuneena hän lähti kävelemään kantoa kohti. Kun hän kurkisti kannon taakse, ei siellä hänen hämmästyksekseen näkynyt minkäänlaista karhua. Silloin julmetun suuri karhu koputti miestä olkapäähän:

- Mitä helvettiä sinä oikeen meinaat kun tulit minua, rauhallista otusta ampumaan? Sitten karhu jatkoi:
- On vain kaksi tapaa sovittaa tämä teko: joko laitat aseen piipun suuhusi ja laukaiset tai otat housut alas ja menet tuohon kannon päälle kontallesi.
Mies mietti, ei helvetti, ei hän vielä kuollakkaan halua, pakkohan tuohon jälkimäiseen on suostua.

Perverssi karhu teki temput ja paiskasi miehen peräreikä hellänä mättäälle ja käski tämän painella metsästä helvetin äkkiä sinne mistä tulikin.
Mies ei toista käskyä tarvinnut ja alkoi kiirellä vetämään housujaan jalkaansa ja keräilemään rensseleitään.

Muutaman askeleen juostuaan hän mietti, että, ei helvetti, mitä oikein oli tapahtunut? Mitä jos kaveritkin kuulee tästä?
Vihan nostattamalla rohkeudella mies käännähti ja viritti aseensa jälleen ja laukaisi kohti jo poistuvaa karhua. PAM !

Karhu kellahti ja vierähti pensaikkoon. Miehen riemua ei voinut pidätellä mikään kun sai kostettua häväistyksensä. Rientäessään katsomaan työnsä tulostaan ja juuri kurkistaessaan karhun oletettuun lyyhistymispaikkaan hän säpsähti kun taas olkapäähän koputettiin.
- Taisit pitää siitä, karhu kysyi.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Opettavainen tarina busineksesta

Pasi halusi seksiä konttorinsa erään sihteerin kanssa, mutta sihteerillä oli poikakaveri. Eräänä päivänä Pasi ei enää voinut vastustaa ja ehdotti sihteerille seksiä ja lupasi maksaa 100e.

Sihteeri sanoi EI !

Pasi sanoi, että "ihan pikaisesti heitän 100e lattialle ja sillä aikaa kun sinä kummarrat nostamaan sen, hoitelen hommat takaapäin eikä siinä siis kauaa mene".

Sihteeri lupasi harkita ja kysyä poikakaveriltaan neuvoa. Poikakaveri neuvoi, että pyydä 200e ja kumarru niin nopeasti, että se kaheli ei ehdi edes saamaan housujaan alas.

Sihteeri suostui ehdotukseen. Meni puoli tuntia ja poikakaveri odotteli sihteerin soittoa. Lopulta 45 min kuluttua sihteeri soitti ja poikakaveri kysyi, että "miten meni?"

Sihteeri vastasi, "se pirulainen käytti kolikoita"...

Tarinan opetus: kun saat tarjouksen, lue se tarkkaan ja tutki kaikki yksityiskohdat tai sinua pannaan halvalla...
 
Toivottavasti ei ole :wanha:

Rekkamies otti nunnan kyytiin. Vähän aikaa ajeltuaan nunna tokaisi: "Kyllä teidän rekkamiesten kelpaa, kun vaan ajatte ja panette kauniita naisia". Rekkamies vähän kummissaan tokaisi, että "mites ois". Nunna vastasi: "Etupuoli on pyhitetty Herralle, mutta kelpaisko takapuoli"?

Panon oltua ohi nunna tokaisi: "Kyllä teidän rekkamiesten kelpaa, kun vain ajatte ja panette naisia, mutta toista se on meillä homoilla, joutuu keksimään kaikkea näin älytöntä, että saisi edes joskus".
 
Toivottavasti näitä ei ole ollut.

Kettu käppäili metsässä ja hoilotti kovaan ääneen "on niin kiva olla sika, on niin kiva olla sika" , sitten sattuikin orava kävelemään vastaan ja siinä sitten ihmettelemään "mitä varten sinä tuollasta huutelet, ethän sinä mikään sika ole" No sitten kettu perse raiskasi oravan ja kusi vielä päällekin ja jatkoi matkaansa huutaen "on niin kiva olla sika, on niin kiva olla sika"


Stockmannin parkkihallissa oli sellanen köyhempi kaveri, ei ollu rahaa ei mitään.
Sattuipa sitten parkkihalliin tulemaan vanhempi rouva uudella mersulla, turkki päällä tietysti. Köyhä mies huomasi rouvan ja käveli auton luokse ja koputti ikkunaan, rouva avasi ikkunan, mies kysyi olisiko naisella antaa hieman rahaa jotta saisii ruokaa ja muuta. Rouva antoi euron ja sanoi: "Joka toiselle almun antaa se toisesta huolta kantaa, William Shakespear, Othello." No äijä otti rahan ja lähti vittuuntuneea kävelemään pois, ajatteli että vittu mikä ämmä, rahaa varmaan ihan törkeesti ja heitti vaan euron. Sitten äijä kääntyi ympäri käveli auton luokse ja koputti ikkunaan, muija avasi ikkunan niin äijä tokaisi: "Haista sinä akka vittu, Hannu Salama, Juhannustanssit!"
 
Tälle oon repeilly pari viimestä päivää :D

Johan varasti leivän huonosti soomea puhuvalta myyjältä. Myyjä huusi perään: "Johan otti ohraleipä!!"
 
Originally Posted by pikku ronnie mikä on kehonrakentajan vastakohta???
spitaalinen.

mä en oikein älynnyt tätä vitsiä, luin vitsikirjasta

mä taisin älytä tai no en kummiskaan...
 
mikä on kehonrakentajan vastakohta???
spitaalinen.

mä en oikein älynnyt tätä vitsiä, luin vitsikirjasta.

Lepra eli spitaali. Bakteeri, joka vahingoittaa ääreishermostoa ja ihoa. Tosin tuossa haetaan takaa lihaskatoa eli mätänemistä, mutta lepra ei sitä oikeasti aiheuta. Vaan tulehdukset, jotka yleensä seuraavat leprasta. :rolleyes:

:nusnus:
 
eikös se mennyt niin että jeesus ruokki 5000 ihmistä 2lla kalalla ja muutamalla leivällä.. siinä ei ole mitään outoa, kaverini nääs keksi että oikeasti siinä oli..

kak SIKALAA ja pari leipää:D
 
Nyt ´faktat kuntoon .... niit leipiä oli viis
 
-Olin eilen jatkoilla yhden muijan luona, juuri pääsemässä pukille kun
ovikello kilisi ja muija kuiskas et on äijä päässy näköjään lomille
Kakolasta.

- No jopas, varmasti alkoi vituttaa?

- No ei alkanu. Otin kamat kainaloon ja singahdin parvekkeelle pukemaan.
Oli pimeetä ja vettä satoi ihan saatanasti joten oli äkkiä puettava
ettei ois jäätyny pystyyn!

- No se kai vitutti?

- No ei vituttanu. Akka päästi sen Kakolan kundin sisään joten menin
hädissäni roikkumaan parvekkeen reunalta sormien varassa. Eihän sitä
tiedä mitä tuollaset isot vankilakundit saa päähänsä.

- No siinä kai jo vitutti??

- No ei se vituttanu. Mutta se arpinaama tuli partsille röökille,
kurkkas kaiteen yli ja huomas mut siinä roikkumassa. Se saatana tumppas
röökin mun käteen ja runttas kengällä vielä mun sormien päälle!

- No SE nyt ainakin vitutti?

- No ei sekään. Mutta sitten se kaivoi mulkkunsa esiin ja kusta
lorotteli suoraan mun päähän ja nauroi vielä päälle!

- No siinä ainakin oli vitutuksen paikka?

- No ei. Mutta sitten vilkasin alaspäin ja maahan oli 30cm matkaa.
SILLON ALKOI VITUTTAAN!! "
 
-Olin eilen jatkoilla yhden muijan luona, juuri pääsemässä pukille kun
ovikello kilisi ja muija kuiskas et on äijä päässy näköjään lomille
Kakolasta.

- No jopas, varmasti alkoi vituttaa?

- No ei alkanu. Otin kamat kainaloon ja singahdin parvekkeelle pukemaan.
Oli pimeetä ja vettä satoi ihan saatanasti joten oli äkkiä puettava
ettei ois jäätyny pystyyn!

- No se kai vitutti?

- No ei vituttanu. Akka päästi sen Kakolan kundin sisään joten menin
hädissäni roikkumaan parvekkeen reunalta sormien varassa. Eihän sitä
tiedä mitä tuollaset isot vankilakundit saa päähänsä.

- No siinä kai jo vitutti??

- No ei se vituttanu. Mutta se arpinaama tuli partsille röökille,
kurkkas kaiteen yli ja huomas mut siinä roikkumassa. Se saatana tumppas
röökin mun käteen ja runttas kengällä vielä mun sormien päälle!

- No SE nyt ainakin vitutti?

- No ei sekään. Mutta sitten se kaivoi mulkkunsa esiin ja kusta
lorotteli suoraan mun päähän ja nauroi vielä päälle!

- No siinä ainakin oli vitutuksen paikka?

- No ei. Mutta sitten vilkasin alaspäin ja maahan oli 30cm matkaa.
SILLON ALKOI VITUTTAAN!! "

hauskinta tässä oli se että luulin lukevani vitutustrediä ja täältä tulee tällästä tekstiä :lol2:
 
Kysymyksiä ilman vastauksia


- Jos mykkä kiroilee, niin pestäänkö häneltä kädet saippualla ?
- Jos joku jakomielitautinen uhkaa tappaa itsensä, niin onko tilanne käsitettävä panttivankitilanteeksi ?
- Kun kyltintekijät menevät lakkoon, niin lukeeko heidän kylteissään mitään ?
- Mikä on toinen sana synonyymille ?
- Miksi ei ole olemassa hiirenmakuista kissanruokaa ?
- Mitä sinun pitäisi tehdä nähdessäsi uhanalaisen eläimen syömässä uhanalaista kasvia ?
- Miksi jotkut yleiset vessat lukitaan ? Pelkäävätkö he, että joku saattaisi siivota ne ?
- Jos mies puhuu metsässä, eikä yksikään nainen kuule miestä, niin onko hän silti väärässä ?
- Jos kilpikonna hävittää kilpensä, niin onko se alaston vai koditon ?
- Jos amerikkalainen poliisi pidättää miimikon, niin sanotaanko hänelle että hänellä on oikeus olla hiljaa ?
- Miksi vähiten tietävät ihmiset tietävät sen vähänkin äänekkäimmin ?
- Kun vegetaarit syövät kasviksia, niin mitä humanitaarit syövät ?
- Miksi lentokoneen penkin alla on pelastusliivit laskuvarjon sijaan ?
- Edelliseen vedoten pitäisikö laivoilla olla laskuvarjoja ?
- Miksi huoltoasemilla myydään tupakkaa, kun tupakointi on siellä kielletty ?
- Miten lumenauraajat pääsevät töihin ?
- Jos kerta mikään ei tartu TEFLONIIN, niin miten se saadaan tarttumaan pannuun ?
- Kun voileipä putoaa voipuoli alaspäin, ja kissa putoaa jaloilleen, niin mitä tapahtuu jos voileipä sidotaan kissan selkään ?
- Jos ajat valon nopeudella ja sytytät ajovalot, niin mitä tapahtuu ?
- mitä teet, jos laatikossa lukee "avaa tästä" sijaan "avaa jostain muualta" ?
- Jos lentokoneen musta laatikko kestää mitä tahansa, niin miksi ei koko lentokonetta tehdä samasta aineesta ?
- Miksi lampaat eivät kutistu sateessa ?
 
Voi olla vanhoja
 

Liitteet

  • elingsh.jpg
    elingsh.jpg
    36,2 KB · Katsottu: 1 485
  • maili7ac.jpg
    maili7ac.jpg
    176,6 KB · Katsottu: 1 921
  • McDonalds.jpg
    McDonalds.jpg
    111,1 KB · Katsottu: 1 983
  • metsastys_kysymys.jpg
    metsastys_kysymys.jpg
    139,2 KB · Katsottu: 1 552
  • Uskotko%20Joulupukkiin.jpg
    Uskotko%20Joulupukkiin.jpg
    223,7 KB · Katsottu: 1 562
Tälle tipuin aikoinaan.

"Kaksi miestä ajoi tandemilla ja keskimmäinen keuli."

Edit: Kai se johtuu lähinnä siitä mielikuvasta, joka vitsistä aiheutui.
 
Pyhä Pietari kyllästyi vahtimaan taivaan porttia ja Jeesus tarjoutui tuuraamaan häntä hetkiseksi. Vanha mies astuu sisään.
- Etsin poikaani, sanoo mies.
- Kuka sinä olet?, kysyy Jeesus.
- Olen hänen isänsä, vaikka en aivan oikeasti, sanoo mies.
- Mikä on ammattisi?, kysyy Jeesus.
- Olen puuseppä, vaikka en aivan oikeasti, vastaa mies.
- Ja onko sinun pojallasi naulan reikiä käsissään ja jaloissaan?, kysyy Jeesus innostuneena.
- Kyllä on!, huutaa mies.
- Isä!, huudahtaa Jeesus.
- Pinokkio!, vastaa Geppetto.
 
Poika kyselee isältään; isi mikä se homo oikein on. Isä vastaa; älä sinä poika aina kysele, ime vaan!
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom