Vitsejä!

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Kipi I
  • Aloitettu Aloitettu
Huikeita noi latvialaisläpät :lol2:
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Poliisiauto rullasi aivan hiljaa lähelle kapakan ovea Rovaniemellä, juuri ennen sulkemisaikaa.
Samalla hetkellä horjui Aslak ulos ovesta, hän vaikutti olevan päissään hieman enemmän kuin lääkäri määrää, varsinkin kun auton avaimet kilisivät kädessä.

Poliisiautossa istuvat poliisit katselivat ihmeissään kuinka Aslak päättäväisesti taisteli itsensä parkkipaikalle, siellä hän kokeili
avaimia ainakin viiteen eri autoon ennen kuin hän löysi oman autonsa ja pääsi vaivoin ratin taakse istumaan.

Siinä hän sitten istui ihan hiljaa kymmenkunta minuuttia, sitten hän yllättäen käynnisti tuulilasinpyyhkijät ja sammutti ja uusiksi taas - oli aivan pilvetön taivas ja lämmin kesäilta.

Tämän jälkeen Aslak laittoi valot päälle ja sammutti muutaman kerran, tämän jälkeen oli hätävilkkujen vuoro.
Vihdoinkin Aslak onnistui saamaan myös auton käyntiin ja yritti vaihdetta päälle, tietysti ilman kytkintä, jolloin kuului aikamoista rohinaa, mutta jotenkin vaihde loksahti päälle ja auto otti oikein jänisloikan eteenpäin ja sammui siihen.

Tämä toistui muutamia kertoja ja koko ajan tyhjeni parkkipaikat autoista ja lopulta kun Aslak oli ainoana parkkipaikalla, hänen onnistui saada auto liikkeelle ja nykimällä otti kurssin kohti pohjoista.
Poliisit, jotka olivat odottaneet kärsivällisesti, laittoivat torvet soimaan ja hälytysvalot vilkkumaan ja pysäyttivät Aslakin kotimatkan. Poliisit tulivat ulos autosta ja tarjosivat alkometriä Aslakille puhallettavaksi.

Aslak puhalsi ja puhalsi, mutta mittari näytti nollaa eivätkä konstaapelit olleet uskoa silmiään. "Sinun täytyy tulla mukaan verikokeeseen, sillä meidän mittarissa näyttää olevan jotain vikaa", sanoi toinen konstaapeleista.
"Enpä tuota oikein usko, että mittarissa on vikaa", hymyili Aslak, "se nyt vaan oli tänä iltana minun vuoro olla houkutuslintuna!"
 
Onkohan tää ollut jo täällä? No, laitanpa muumiokuvan uhallakin:

Manne juo oluensa ja yht'äkkiä heittää tuopin ilmaan, vetää esille
pistoolinsa, ampuu tuopin murusiksi ja sanoo:
"Meikäläisille tuopit ovat niin helppoja anastettavia, ettei meidän tarvitse
koskaan juoda samasta tuopista kahdesti!".

Vieressä istunut somali, selvästi edellisestä innostunut, juo
oluensa, heittää tuopin ilmaan, heittää taskustaan ottamallaan
kivellä tuopin murusiksi ja sanoo:
"Meillä Somaliassa on niin paljon hiekkaa lasin tekoa
varten, ettei meidänkään tarvitse juoda samasta tuopista kahta
kertaa!".

Kaljupäinen suomalainen, viilipytyn rauhallisena, juo oluensa,
heittää tuopin ilmaan, vetää esiin pistoolinsa, ampuu mannen
ja somalin ja nappaa tuoppinsa kiinni ja sanoo:
"Meillä Suomessa on niin paljon manneja ja somaleita, ettei
meidän tarvitse juoda samojen tyyppien kanssa kahta kertaa".
 
Nurmoolaisen Pertin mennessä nukkumaan toissailtana hänen vaimonsa kertoi jättäneensä valot päälle autotalliin. Pertti lähti takaovelle sammuttaakseen valot, mutta näki autotallissa varkaita kähveltämässä arvokasta kesärengassarjaa.

Pertti soitti poliisille, joka kysyi, onko joku murtautunut myös asuntoon. Pertti sanoi, ettei ollut. Poliisi sanoi sitten, että kaikki poliisiautot olivat varattuja ja neuvoi lukitsemaan asunnon ovet. He lähettäisivät auton heti, kun jokin niistä vapautuu.

Pertti sanoi OK, sulki puhelimen ja laski kolmeenkymmeneen. Sitten hän soitti uudestaan poliisille: "Terve, soitin äskettään, koska meillon väkiä rosvoamas autotallista renkahia. Ei tarvitte tulla enää. Mä ammuun ne".

Sitten Pertti laski luurin paikoilleen.

Muutamassa minuutissa tuli kuusi poliisiautoa, Erikoisjoukkojen Musta-Maija, helikopteri, paloauto ja kaksi ambulanssia. Poliisit vangitsivat varkaat paikan päällä.

Sitten yksi poliiseista sanoi Pertille : "Mun miälestä sä sanoot, notta olit ampunu rosvot".

Pertti vastasi : "Mun mielestäni sä sanoot, jottei teillä ollu vapahia autoja"
 
Mikä Batmanista tulee, jos hän tippuu pää edellä katolta?

Yön Retardi

Ja kyllä, keksin itse :)
Eiks siitä tuu Flatman.
 
Nurmoolaisen Pertin mennessä nukkumaan toissailtana hänen vaimonsa kertoi jättäneensä valot päälle autotalliin. Pertti lähti takaovelle sammuttaakseen valot, mutta näki autotallissa varkaita kähveltämässä arvokasta kesärengassarjaa.

Pertti soitti poliisille, joka kysyi, onko joku murtautunut myös asuntoon. Pertti sanoi, ettei ollut. Poliisi sanoi sitten, että kaikki poliisiautot olivat varattuja ja neuvoi lukitsemaan asunnon ovet. He lähettäisivät auton heti, kun jokin niistä vapautuu.

Pertti sanoi OK, sulki puhelimen ja laski kolmeenkymmeneen. Sitten hän soitti uudestaan poliisille: "Terve, soitin äskettään, koska meillon väkiä rosvoamas autotallista renkahia. Ei tarvitte tulla enää. Mä ammuun ne".

Sitten Pertti laski luurin paikoilleen.

Muutamassa minuutissa tuli kuusi poliisiautoa, Erikoisjoukkojen Musta-Maija, helikopteri, paloauto ja kaksi ambulanssia. Poliisit vangitsivat varkaat paikan päällä.

Sitten yksi poliiseista sanoi Pertille : "Mun miälestä sä sanoot, notta olit ampunu rosvot".

Pertti vastasi : "Mun mielestäni sä sanoot, jottei teillä ollu vapahia autoja"

Tuo oli alunperin ihan tositarina Jenkeistä.
 
3 guys are in a cafe

one says: ive got the smallest arm of the world!

another says: ive got the smallest head of the world!

last one says: ive got the smallest dick of the world!

the 3 guys go to Guinness World Records.

first one goes first and returns happy: ive really got the smallest arm in the world!

second returns happy too: ive really got the smallest head of the world!

last one returns angry and screams: WHO THE FUCK IS JUSTIN BIEBER?
 
Ei ehkei kuulus tänne ;)

39785_1166546300779_1741586092_314154_6742531_n.jpg
 

Suositut

Back
Ylös Bottom