Tämä juttu on kuultu vanhalta poromieheltä itälapissa, ja kyseinen herra kyllä osasi kertoa jutun todella hyvin ja ilmeikkäästi
Ja vielä selvinpäin.
Sattui Sompion korvessa joskus muinoin:
Alpertti oli kierrellyt kiveliössä päiväkausia riistan perässä. Eväät olivat loppuneet jo toissapäivänä, jäljellä oli laukussa enää leivänmuruja ja hyppysellinen kahvia. Istahti siinä nälkiintyneenä kannon nokkaan, ja aurinko porotti pilvettömältä keskipäivän taivaalta, paidanselkämys hiestä märkänä, ja hiki valui hiusrajasta norona silmiinkin niin että näköä haittasi.
Veisteli ukko siinä tuohilipin, koukkasi viereisestä ojasta vettä, joi, ja istahti takasin kannonnokkaan. Aikansa siinä istuskeltuaan rupesi persvakoa kovin raavituttamaan. Nousi ukko ylös raapiakseen takalistoaan, ja kanto - laho kun oli, keikahti aavistuksen vinoon, jolloin kannon alta pöllähti ilmoille hyvä haltia.
Aikansa silmiään hierottuaan Alpertti kysymään, jotta "Mikäs pirun mörkö se sieltä.."
- "Mie olen hyvä haltia. Ja kiitokseksi siitä että päästit minut tuolta kannon alta pois, saat kolme toivetta, ja ne täytetään toteen."
No siinähän ruvettiin pähkäilemään sitten että mitä sitä toivoisi. Alpertti kyhäsi tulet ja keitteli kahvit pohdinnan lomassa, ja rupesi siinä sitten viinaryyppyä kaipailemaan. Totesi sitten hyvälle haltialle: "Pistähän sie kuule viinaa, ja pistä helevetti niin paljon ettei se ikinä lopu!". Ja viinat tuli.
Hymyssä suin korkkasi siinä pullon, ja paikalle eksyi samalla hetkellä toinenkin Sompion mies. Ja tietenkin siinä alettiin juopottelemaan yhdessä oikein kunnolla, viinaa kun oli, ja mietittiin sitä toista toivetta. Pienessä myötälaitasessa oltiin jo hyvän matkaa, ja rupesi tupakkia tekemään ukoilla mieli. Yhdessä tuumin humalaiset ilmottivat haltialle: "Pistähän sie kuule mörkö tupakkia, ja pistähän perkele niin ettei se ikinä lopu!". Ja tupakit tuli.
Siinä sitten juotiin ja tupruteltiin, tupruteltiin ja juotiin, ja jossakin vaiheessa muistettiin miettiä sitä viimeistä toivettakin. Pulloja tyhjennettiin oikein urakalla, ja tupakkia kärysi. Rupesi Alperttia siinä humalassa kuitenkin huolettamaan, ja vähän vituttamaankin sen toisen ukon tahti siinä juomisessa, kun ei ite meinannu pysyä perässä. Juo perkele vielä kaikki..
Tunnit vierivät, ja humalassa sitä ei oikein muistanut toivoa sitä viimeistä toivetta, ja hyvä haltia sitten koputteli Alperttia olkapäähän että toivoa nyt se viimeinen toivomus, että itse pääsisi vihdoinkin jatkamaan matkaa. Änkyräkännissä olivat ukot ja Alpertti tihrusti silmiään ja näki toisen ukon hoipertelevan hakemaan taas kerran uutta pulloa. Huusi Alpertti sitten isoon ääneen haltialle: "Ei jumalauta, pistä minulle vielä pullo viinaa, juo se tuo helevetin rietas kaiken kuitenki!!"