- Liittynyt
- 14.11.2006
- Viestejä
- 439
Virossa on menossa eduskuntavaalikampanjat. Hallitsevan reformipuolueen pääministeri käy kampanjaa, jossa luvataan parempaa palkkaa ja palveluja kaikille. Tähän yhtenä keinona tarjotaan verotuksen alentamista nykyisestä 22%:sta 18%:iin.
Näin uskotaan talouden nousuvauhdin kiihtyvän (nyt jo 2-3 kertainen Suomeen verratuna) kun ihmisille jää rahaa kulutukseen. Tähän saakka Viron valtion verokertymä on ollut joka vuosi budjetoitua suurempi vaikka verotusta on koko ajan kevennetty.
Virossa on suhteellisen verosysteemi, kaikki maksavat suhteessa saman verran. Myös osingoista menee sama vero kuin palkoista.
Virossa muuten äidit saavat jo suuremman äitiyspaketin kuin meillä (Suomessa 120 euroa, Virossa 330 euroa). Myös äitiyspäivärahaa maksetaan Virossa pidempään, eli 14 kuukautta. Myös minimiäitiysrahan suuruus on suurempi kuin Suomessa, ostovoimaan suhteutettuna!!!
Lisäksi Virossa on täystyöllisyys.