Virallinen biisien tunnistus thread

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja kipi21
  • Aloitettu Aloitettu

BCAA-valmisjuoma

Pineapple Lemonade, 24 tlk

-40%
Etsin sellaista saksan(?) kielistä biisiä jonka voisi ensi kuulemalta luulla olevan The Soundsin Maja Ivarssonin laulama muttei ihan siltikään, ääni kuitenkin heleä ja kirkas. Kappaleessa on ainakin kohta missä kuuluu vain naisen laulun lisäksi rummut ja seuraavaksi alkaakin sellainen elektroninen pimputus. Muistikuvat kyllä hirveän hatarat.
 
Mikä biisi

Aloin taas pitkästä aikaa soittelemaan skittaa. Ei millään muistu biisin nimi mieleen, että vois harjotella loppuun asti kappaleen. Mutta käsi liikkuu itestään otelaudalla niin sain tän verran soitettua biisin alusta. En tiiä mihin muuallekaa tän laittais :rolleyes: Jos tän joku tietää nii saa virallisen :arvi: tunnustuksen. Kyseessä on jokin akustisella kitaralla soitettu biisi. Tais olla joltain vanhalta black metal -tyyliseltä albumilta? Tästä en kuitenkaan 100 varma ole.

-----------------------------------------------------------------------------------
-1--0h1p0-----0--3--1h3p1--0-----1--0h1p0------0--1--0h1p0----------------
--------------2----------------------2---------------0----------------------2--1---
---------------------3------------3------------------------------------------------
-0-----------0---------------------------------------------------------------------
-----------------------------------------3-----------3--------1-------------0------

------------------------------------------------------------------------------------------------------
-1--0h1p0-----0--3-----5--------------------------------------6--5h6p5--3--5--3h5p3--1--0
--------------2---------0----------tästä voi olla väärin--2----------------------------------------
-------------------------------------------------------------------6---------------------------------
-0-----------0------2-----4----------------------------------------------------2--0------------0--0
---------------------------------------------------------------------------------------------------
 
tällä kertaa tällänen hakusessa: ainakin nrj:ltä sillointällöin tullut dancerenkutus missä kertsissä naisääni vinkuu ensin uuh uuh ja sitten jotain mistä ei saa selvää. sellanen menevä biisi ja melko uusi varmaankin.

Nyt saattaa mennä pahastikkin mennä mettään, mutta onko kyseessä tämä biisi:
http://www.youtube.com/watch?v=8OUWXY-BlUs

Menevä dancerenkutus, kuuluu NRJ:ltä ja silloin tällöin...toivottavasti osui oikeaan...
 
oon kauan halunnu yhen biisin mut ku en muista sanoja paljon.. se on joku naislaulaja, veikkaan ranskalaista pop-artistia koska se laulaa ranskaksi (muistuttaa infernal laulajaa). okei no, biisis räjähtää (ainaki kerran) ja sit jossain välis joku mies sanoo jotai. ja muistan ranskaksi: du selor me, tjn sinnepäin. sit se sanoo: call le rock tai call my rock. ja sit jossai vaihees se huutaa: everybody rocks (ja yleisö huutaa jotai)

oon yrittäny googlettaa mut en oo löytäny. syksyllä-talvella tuli tv2.lta joku live konsertti ranskasta ja se oli siellä esiintyjänä, mut kun en muista mikä konsertti (joku iso sellainen)

turhauttavaa :jahas: kysyin tätä kaverilta koska sillä on se biisi nii ei suostunu kertoo koska se biisi on "sen löytö" sitä ei jaeta :curs: idiootti
 
Reilu meininki
 
Voisko olla In Grid artisti, tää biisi taitaa olla ainakin Suomessa sillä soinut ja se ainaki esiinty muistaakseni jossain live-konsertissa syksyllä. http://youtube.com/watch?v=HfP8lVfbg5w
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-40%
edit2. LÖYTY JO! Semmonen hyvä treenibiisi hakusessa (kuulin vajaa viikko sitten radio rokilta / novalta / nrj:ltä) jossa alussa taisi tulla jotain rytmikästä rummutusta ja sitten mieslaulaja aloittaa hieman kuiskaavalla äänellä jotain tyyliin "give it to people, give it to people", sen jälkeen tulee pari rytmikästä kitaran renkutusta (ja hämärällä äänellä ehkä jotain la-laa-la-laala). Tota mantraa tulee alussa muutamia kertoja ja sitten jossain vaiheessa lähtee kunnon sykkeellä äijä laulamaan huutolaulua (alku ehkä jotain "life!..", anyone? :)

edit. lisävihje: saattaisi olla jotain Mansonin settiä?

edit2. LÖYTY!!! Marilyn Manson - The Beautiful people
 
Nrj:llä tänään soinut rnb-veisu jonka kertosäe alkaa sanoilla hey ladies. Naisen laulama, samalta artistilta tulee tavallisesti hiphop painoitteisempaa musiikkia, ei vaan muistu nimeä mieleen.

Löysinkin jo, google on ystävämme.
 
Tietääkö joku mikä on sen NRJ:n "beibi älä vonkaa taas" biisin aluperänen kappale/esittäjä? vai onko ym. kappale ihan poikien omaa tuotantoa eikä parodia yms.?
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom