Mielenkiintoinen viestiketju. Sen verran läheltä meikäläisen alaa liippaa, etten malta olla komentoimatta.
arni sanoi:
Itsekin totesin, että on hieman riskialtista kirjoittaa läpensä sarkastinen/ironinen teksti. Joka tapauksessa uskon, että nämä tyylikeinot mukaanottamalla tekstistä tulee värikkäämpää. Tietenkin täytyy olla realisti ja tietää missä kulkee oman kirjoittamisen rajat.
Ironia on todella vaikea tyylikeino (tai pitäisikö sanoa ajattelutapa?), ja sen kanssa on syytä olla varovainen ainakin tuolla yo-kokeessa. Mutta jos sen tuntee hallitsevansa ja haluaa sitä käyttää, niin mikä ettei. Kannattanee myös muistaa, että ironiassakin on loputtomasti eri asteita ja sävyjä - kuten kirjoittamisessa ylipäänsä. Ja on se niinkin, että hyvän kirjoittajan erottaa keskinkertaisesta juuri kyky käyttää kaikkia kielen mahdollisuuksia ja vivahteita tarkoituksenmukaisesti ja tavoitteen huomioiden.
arni sanoi:
Empaattisena abiturienttina olen kuvitellut itseni sensorien tilalle ja pohtinut kuinka erotun edukseni. Selkeä asiateksti tasapaksuine virkkeineen toisi minulle luultavasti keskiverron arvosanan, koska en usko erottuvani "pohdinta/paskanjauhanta - taidoiltani" kovinkaan paljoa massasta. Näin ollen värikäs teksti voisi siivittää minut tavoittelemalleni M:n tasolle.
Yo-kokeessa on tyylin lisäksi monia seikkoja, jotka vaikuttavat arvosteluun todella paljon. Näin äkkiseltään sanoisin, että tehtävänanto ja nimenomaan siitä kirjoittaminen on aivan olennaista. Esimerkkinä tästä ja ironian ongelmallisuudesta voin mainita tapauksen viime keväältä, jossa kirjoittaja oli väsännyt ansiokkaasti erittäin humoristisen ja sarkastisen (onnistuneesti ironisen) tekstin, mutta samalla osittain sivuuttanut tehtävänannon. En nyt tarkkaan muista, kumpaa seikkaa sensori oli painottanut: tekstin "hyvyyttäkö" vai sen puutteita (eli tehtävänannon osittaista sivuuttamista). Todella ongelmallinen tapaus tuokin silti oli, eikä ollenkaan helppo arvioinnin kannalta.
Tyylin ja sisällöllisten ansioiden lisäksi oikeakielisyydellä on tietysti merkityksensä arvioinnissa, mutta siinäkin merkitys vaihtelee sen mukaan, kuinka radikaaleja virheitä kirjoittaja tekee. Isot ja pienet alkukirjaimet, verbien taivutus, vieraskieliset lauserakenteet jne... ovat pahimpia; pilkkuvirhe jossain harmittomassa kohdassa ei nyt vielä maata kaada tai arvosanaa tuhoa, mutta toki virheiden määrän lisääntyessä sekin vaara on olemassa. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että L:n pahvit voi saada melko suurellakin virhemäärällä. :D
Abiturientteja kehotetaan kirjoittamaan persoonallisia ja massasta erottuvia tekstejä, mutta mutta... eihän se noin yksinkertaista ole, kun siinä pulpetissa kynää pyörittelee ja kelloa vilkuilee. Ehkä olennaisinta on kuitenkin se, että uskaltaa kirjoittaa omia ajatuksiaan - siis rohkeasti niin kuin asioista ajattelee - ja että saa ne ajatukset välittymään tekstistä lukijalle asti. Ajatuksen kirkkaus siinä tekstissä... ehkä tässä olisi yksi tärkeä kriteeri. Eräs keino tuohon "ajatuksen kirkkauteen" on viimeistelty, sujuva ja tarkoituksenmukainen rakenne, joka pitää tekstin kasassa ja antaa sille muodon. Tekstin rakentuminen eri osiin: kappaleisiin, ajatuskokonaisuuksiin, loogisiin ajatteluketjuihin ja syy-yhteyksiin, selkeään aloitukseen ja lopetukseen on jo luettavuudenkin kannalta olennaista.
Ja vielä... lukijalle kannattaa yrittää antaa ajateltavaa, ehkä sensorikin sillä tavalla pysyy paremmin hereillä pöytänsä tai nojatuolinsa ääressä lukiessaan loputtomalta tuntuvaa paperipinoa kahvimuki toisessa ja konjakkipullo toisessa kädessään. Mene ja tiedä.