Miksi korkeakoulutettu valitsisi Suomen?-
Miksi ei?Korkea verotus,kallista elää(asuminen,ruoka,polttoaine jne.)konkurssin partaalla oleva maa,medioitten mukaan naisiin kohdistuva väkivalta korkein ja rasistisin maa,...
Tähän luetellaan toisinaan moniakin syitä, ja niistä voi sitten olla montaa mieltä, mutta vähemmän käytetty on, että: "Koska ei pääse parempiin". Mun mielestä hyvä analogia tässä on työmarkkinat. Toki eri firmojen työkulttuurit voivat vaikuttaa eri henkilöille erilaisilta ja kaikkea sen tapaista, mutta kyllä mä väitän, että suurin osa ihmisistä haluaisi olla töissä vaikkapa Nvidialla, kuin jossain keskinkertaisessa tusinafirmassa. Tai sitten vaikka Suomesta ja eri hommista puhuttaessa, niin kukapa ei haluaisi olla ahtaajana tai paperitehtaassa mieluummin, kuin jotain tyypillisempää varastohommaa muualla tai vaikka elektroniikka-alan tehtaalla, jossa palkka on puolet tai kolmasosa paperitehtaan vastaavasta. Ei syy ole siinä, että vaikka Keskon varastolla on helpompi sovittaa perhe-elämää ja töitä, tai saa olla töissä jossain itselleen paremmin sopivassa kaupungissa tai muuta vastaavaa, vaan siksi, että kaikki ei mahdu noihin halutuimpiin paikkoihin. Kuka haluaisi muuttaa Suomeen mieluummin, kuin Sveitsiin? Harva, mutta kaikki halukkaat eivät voi muuttaa Sveitsiin.
Emme voi realistisesti kilpailla siitä aivan terävimmästä kärjestä Sveitsin, Norjan ja Yhdysvaltojen kanssa, aivan kuin nyt sitten vaikka Nokia ei voi oikeasti kilpailla samoista työntekijöistä, kuin Google, Nvidia tai Apple. Mutta esim. se top 10 %:n ulkopuolelle jäävä porukka, joka kuitenkin kuuluu vaikka top 20 %:iin, on varsin pätevää sekin ja me voidaan kilpailla siitä, ja sillä porukalla voi olla paljonkin syitä muuttaa Suomeen varsinkin, jos tehdään järkeviä valintoja Suomessa (valitettavasti ei ole tehty).
Sitten jossain toisessa viestissä, mitä en nyt äkkiseltään enää löytänyt, mentiin syvälle whataboutismiin ja puhuttiin siitä, että onhan meillä Suomessakin sellaista porukkaa, mikä ei menisi työperäisen maahanmuuton seulasta läpi. Tämä argumentti nousee muutenkin toistuvasti esiin. Tähän on erittäin helppo todeta, että mitkä asiat ovat ylipäänsä mahdollisia ja mitkä ei, ja ehkä heikompana lisäargumenttina, että mitä on tyypillisesti tehty ja mistä on historiaa, sekä mistä ei? Ei ole käytännössä mahdollista tehdä systeemiä, jossa vaikka kahden Suomen kansalaisen syntyvä lapsi ei saisi Suomen kansalaisuutta, ellei läpäise joitain kriteereitä, tai että kyseisen henkilön kansalaisuus voitaisiin vetää takaisin hänen aikuisikänään, jos ei ole pärjännyt tarpeeksi hyvin. Tämä on sen verran selkeä juttu, etten jaksa kummemmin perustella, ellei joku välttämättä vaadi.
Sen sijaan Suomeen hakeville ihmisille ei ole temppu eikä mitään tehdä pisteytystä. Tästä on pitkät perinteet monilla mailla, eikä siihen liity mitään ihmeellistä, vaikeaa, moraalitonta tai muutakaan ongelmaa. Itse asiassa onhan meillä pisteytys nytkin, se vain pyörii epämääräisillä ja huonoilla kriteereillä. Käytännössä taitaa kriteerit nykyisellään olla vapaasti tulkittuna, että pisteitä saa, jos onnistuu salakuljettamaan itsensä rajan yli, osaa hävittää tai piilottaa paperinsa, osaa valehdella olevansa alaikäinen, jne. Sen sijaan voisi ottaa mallia monesta maasta ja tehdä näiden sijasta pisteytyksen esim. niin, että koulutus, ikä, työkokemus, varallisuus, rikoshistoria, jne. olisivat pisteytettäviä. Sitten voidaan tehdä vaikka niin, että täytyy saada tietty pistemäärä saadakseen viisumin, tai että otetaan vaikka 20 000 korkeimmat pisteet saanutta per vuosi, tai miten vain. Hommaa on tässä tilanteessa myös erittäin helppo säätää suuntaan tai toiseen. Ei saada tarpeeksi väkeä sisään? Lasketaan pisterajoja. Tulee liikaa porukkaa tai heidän työllistymisensä tai kotoutumisensa ei toimi? Nostetaan rajoja. Ihan oikeasti se ei ole tämän vaikeampaa, jos vain halutaan.
Edit. Lisätään vielä, että ihan näillä samoilla lainalaisuuksilla operoi muutkin maat, ja myös firmat. Nvidia tai vaikka Sveitsi voivat laittaa todella kovia vaatimuksia. Ai haluat töihin meille? Sulla pitää olla näin kovan tason näyttöjä + olla valmis tekemään 70-tuntista työviikkoa? Ai ei kiinnosta, no mene sitten muualle. Ja ei ole varsinaisesti ongelma, ettei näilläkin kriteereillä tulisi hakijoita ovista ja ikkunoista. Tai Sveitsi voisi halutessaan laittaa vaikka, että pitää löytyä miljoona euroa pankkitililtä (oli se sitten järkevää tai ei). Tuskin olisi tuonkaan jälkeen varsinaisesti tulijoista pulaa.