Mä luulen, että kyseessä on jonkinlainen näkemysero yksilön vastuun ja yhteiskunnan vastuun välillä. Varmaan kaikki ovat sitä mieltä, että molemmilla on vaikutusta, mutta ihmiset painottavat näiden suhteita eri tavalla. Väitän, että oikeistolaiset näkevät yksilön vastuun suurempana niin, että jos joku pärjää hyvin elämässä, niin se johtuu useinmiten (tuurin lisäksi) pääasiassa siitä, että hän on tehnyt hyviä valintoja ja töitä niiden eteen, ja vastaavasti huonommin pärjännyt on tehnyt huonoja valintoja ja/tai ei ole ollut valmis tekemään töitä parantaakseen asemaansa. Vasemmistolaiset näkevät enemmän niin, että huonosti pärjännyt on epäonnistunut, koska yhteiskunta tai olosuhteet ovat syrjineet häntä ja vastaavasti hyvin pärjännyt on joko pärjännyt yhteiskunnan ansiosta (ja on siksi velkaa yhteiskunnalle). Edelleen vasemmistossa on tyypillisempää nähdä talous nollasummapelinä, jolloin yhden pärjääminen on aina muilta pois, joten se, että jollain menee huonosti, on ainakin osittain sen syytä, että jollain toisella menee hyvin, koska tämä on kahminut hyvinvointia niin paljon, ettei sitä ole jäänyt toiselle onnettomalle.
Mun mielestä tätä logiikka noudattamalla on helpompi ymmärtää kaikenlaisia omaa järkeä vastaan meneviä logiikoita. Ja pitäisi olla myös vasemmistolaiselle helpompi ymmärtää, että oikeistolainen ei halua sortaa muita, vaan uskoo, että talous ja hyvinvointi eivät ole nollasummapeliä ja ne ovat pitkälti seurausta omasta tekemisestä. Esim. tässä lehtijutun esimerkillä yhteiskunta tai ympäröivä maailma on kurja, joka saa ihmiset toimimaan väkivaltaisesti ymv., eikä se tietty ole heidän syytään, vaan ympäröivän maailman (ja maailma on kierossa tietty länsimaiden takia). Niinpä tämä tilanteen korjaus olisi se, että saataisiin ihmiset tuolla alueella vauraammaksi, ja koska talous on nollasummapeliä, niin tämä ei voi tapahtua niin, että siellä vaan tehtäisiin töitä kovempaa, koska nollasummapelin takia alueen köyhyys johtuu siitä, että länsimaat ovat niin rikkaita. Tällöin ainot mahdollinen korjaus tilanteeseen on, että länsimaat lähettävät sinne niin paljon rahaa, että kaikki menee hyvin. Yllä mainituilla lähtöoletuksilla tämä on ihan loogista.