Vapaaottelu & Salitreeniä?

[Patrick Bateman]

Minä luulen, että satunnaisista Pakkiksen kirjoittajista vielä huomattavasti suurempi osuus on pihalla vapaaottelun fysiikkavalmennuksesta...

Nimenomaan.
Sitäpaitsi tuntematta kyseistä henkilöä yhtään ja näkemättä häntä treenaamassa, on mielestäni suhteellisen mahdotonta kenenkään antaa mitään järkevää neuvoa oheisharjoitteluun tai muuhunkaan harjoitteluun, ainakaan kilpailijalle. Esimerkiksi lähes jokaisella ihmisellä ihmisellä on niin subjektiivinen näkemys itsestään että pelkän oman kertoman perusteella on vaikea tietää heistä mitään, tämän vuoksikin se valmentaja on paras vaihtoehto kysyä näitä asioita ja oikeastaan muutenkin järkevin suhtautuminen treenaamiseen, koska häneen/heihin on luotettava. Jos tätä luottamusta ei ole, en myöskään näkisi mitään järkeä treenata kyseisessa seurassa tai henkilöiden alaisuudessa.

 

[Patrick Bateman]

Mutta se, miten se tehdään, onkin jo eri juttu. Toisille sopii sinne peruskunto treeneihin ne kuntopiirit ja sparrit, kunhan ne pysyy tarpeeksi matalilla tehoilla. Jos harjoittelijalla ei ole tietotaitoa ja kokemusta erottaa milloin ollaan milläkin aluella, on helppo mennä metsään riippumatta siitä, yrittääkö sitä peruskuntoa harjoittaa sitten sparraillen, kuntopiirein tai vaikka lenkkeillen. Jos sykket nousee yli aerobisen kynnyksen, se ei enää palvele sitä peruskestävyyden tavoittelua.

Lenkkeily on kuitenkin vanha ja hyväksi havaittu, helppo keino sen peruskestävyyden saavuttamiseen.

 

[risumies]

AndyS: -Aivan tosi tuokin, eikä kukaan liene muuta väittänytkään? Huomasit toki myös sen, että jatkoin aiheesta vielä jokusen sanan.

Patrick Bateman: -Toki toki, ei huono vaihtoehto tietenkään, muttei mikään autuaaksi tekevä taikka ehdoton missään nimessä.

 

[Patrick Bateman]

Patrick Bateman: -Toki toki, ei huono vaihtoehto tietenkään, muttei mikään autuaaksi tekevä taikka ehdoton missään nimessä.

Ei tietenkään.

 

[Painija]

Niin, keinoja on yhtä monia kuin harrastajiakin. Voin hieman off-topicina sanoa mitä autuaaksi julistetun lenkkeilyn merkitykseen tulee omalla kohdallani. Niin pitkään kun olen urheillut ja kilpaillut (SM-tasollakin, ja omasta mielestäni hyvillä tuloksilla), en tiettävästi ole yhtäkään kertaa lenkkeillyt. En voi sietää juoksemista, en pidä siitä yhtään, en juoksumatolla, en luonnossa enkä vedessä. Parhaimmillani Cooper-tulos on ollut ilman minkäänlaista juoksuharjoittelua 3200m. Totuus voi kuitenkin olla se, että juoksemalla cooper-tulos olisi ollut parempi, mutta eipä sitä kisamenestystä mitattukaan cooper-tuloksin.

Eli summa summarum, en väheksy lenkkeilyä. Autuaita ovat ne, ketkä lenkkeilevät. Tahdon vaan tuoda perinteisen näkemyksen rinnalle toisen käsityksen siitä, miten myös voi harjoitella sekä saavuttaa tuloksia, joskus jopa hyviäkin.

Sanon tämän sillä uhalla että joudun nyt maalitauluksi ja sylkitynnyriksi, mutta niin joutui myös Martin Luther. Ei muistella pahalla.

 

[Patrick Bateman]

i
Sanon tämän sillä uhalla että joudun nyt maalitauluksi ja sylkitynnyriksi, mutta niin joutui myös Martin Luther. Ei muistella pahalla.

Tai kuten Jeesus

Et joudu, mutta faktahan on se että en keksi helpompaa vaihtoehtoa peruskunnon hankkimiseen kuin lenkkeilyn, eli lenkkarit jalkaan, ehkä jotain lihaset peittävää tekstiiliä ettei autot aja ojaan, ja menoksi. Ei tarvita tiloja, tila on siinä kun astut kämpästä ulos. :D

 

[MikaT2]

Huoh... Kyllä niitä helvetin matalallkin sykkeellä tehtäviä treenejä vvoi ihan lajitreenin pariss aeik ätartte lähteä mnnekkään turhalle lenkille.

 

[Bacchanal]

http://www.t-nation.com/free_online_article/most_recent/11_myths_of_warrior_training&cr=

Tossa on ihan hyvää mythbuster-settiä Martin Rooneyltä. Miehen kirjoituksia löytyy enemmänkin netin syövereistä. Jos ei ole ennestään tuttu niin suosittelen tutustumaan. Mielestäni kaverilla on todella fiksu ote kamppailijoiden treenaamiseen.

 

[risumies]

Patrick bateman: -Onhan tuo toki kohtuu helppo vaihtoehto heittää lenkkarit jalkaa ja lähteä juoksentelemaan lepposasti pitkää lenkkiä. Tosin, kuinka mieluisaa se kenelekkin on pakkasilla/loskakeleillä jne? Jotkut tykkä toiset ei. Mutta onhan tuo nyt aika yksipuolinen harjoitusmuoto kuiten jokatapauksessa. Jos tuolla ulkoilla tykkää, niin näin talvella valitisin ennemmin vaikka perinteisen hiihdon taikka kesäsäillä sauvakävelyn. Saapi se yläkroppakin osallistua siihen tekemiseen heti erilailla.

Ja kun aika kuiten on rajallinen suurimmalla osalla treenaajista, niin silloin mun makuun kannattaa yhdistää eri osa-alueiden treenailua mahdollisuuksien rajoissa, jolloin yksittäisestä treeneistä saatu hyöty olis paras mahdollinen. Miksei siis hoitaa tuota peruskestävyysharjoittelua yhdessä vaikkapa liikkuvuus-/koordinaatio-/lihashuoltotreenailun yhteydessä? Nuita tehdessä se syke saadaan pidettyä hyvinkin helposti haluamallaa tasolla ja saadaan samalla vahvistettua muitakin ominaisuuksia kuin peruskunnon kehittämistä eikä nuidenkaan treenausta pitäisi koskaan unhoittaa ja suurella osalla ne tahtoo jäädä vähemmälle huomiolle kun lajitreenit ja mahdolliset lenkit/puntit vie niin suuren osan treenien kokonaismäärästä.


Ja jälleen vielä. Mielipide kysymyksiähän nää on, toinen on toista mieltä ja joku vielä siitäkin erimieltä. Tämäkin on vain mun henk. koht. näkemys, josta eri mieltä saa ja mahdollisesti kannattaakin olla.

 

[SIC-]

Niin, keinoja on yhtä monia kuin harrastajiakin. Voin hieman off-topicina sanoa mitä autuaaksi julistetun lenkkeilyn merkitykseen tulee omalla kohdallani. Niin pitkään kun olen urheillut ja kilpaillut (SM-tasollakin, ja omasta mielestäni hyvillä tuloksilla), en tiettävästi ole yhtäkään kertaa lenkkeillyt. En voi sietää juoksemista, en pidä siitä yhtään, en juoksumatolla, en luonnossa enkä vedessä. Parhaimmillani Cooper-tulos on ollut ilman minkäänlaista juoksuharjoittelua 3200m. Totuus voi kuitenkin olla se, että juoksemalla cooper-tulos olisi ollut parempi, mutta eipä sitä kisamenestystä mitattukaan cooper-tuloksin.

Eli summa summarum, en väheksy lenkkeilyä. Autuaita ovat ne, ketkä lenkkeilevät. Tahdon vaan tuoda perinteisen näkemyksen rinnalle toisen käsityksen siitä, miten myös voi harjoitella sekä saavuttaa tuloksia, joskus jopa hyviäkin.

Sanon tämän sillä uhalla että joudun nyt maalitauluksi ja sylkitynnyriksi, mutta niin joutui myös Martin Luther. Ei muistella pahalla.

Jos saan kysyä, niin miten olet sitten korvannut lenkkeilyn? Uitko, hiihdätkö vai mitä?

 

[AndyS]

Kamppailulajeissa peruskuntokausi on yleensä kesällä ja silloin hiihtäminen on vähän huonoa. Sauvakävely taas on turhan kevyttä kilpaurheilijan peruskuntoharjoitteluksi. Uinti on hyvä, joskin vaatii vähän tekniikkaa. Pyöräily kelpaa mutta on aika kevyttä hapenotolle kun ei kuitenkaan haluta reisiä hapoille ja lenkit saa olla aika pitkiä, ja parin tunnin lenkki on vähän kyseenalainen, jos lajisuoritus on 6-15min. Kaikki nämä ovat kyllä ihan mahdollisia, jos juoksu ei jostain syystä kelpaa.

Lajitreeni peruskuntoharjoitteluna on kyllä mahdollista ja lajitreenejä pitäisikin muuttaa pk-kaudella enemmän peruskuntoa kehittäviksi. Tässä on kuitenkin pari ongelmaa. Nyt on kyse aloittelijasta ja jos laitat aloittelijan lyömään säkkiä tai pistareita tai painimaan, niin se tekee sen täysillä ja on 5 minuutin kuluttua hapoilla eikä peruskunto kehity ollenkaan. Toinen ongelma on se, että kisakaudella pitäisi treenata sekä pk-ominaisuuksia että lajikuntoa. On selvää, että lajitreeneissä kannattaa kasvattaa lajikuntoa. Yleensä lajitreenien määrä on kuitenkin rajoitettu salivuorojen yms. takia eikä niitä voi lisätä niin paljon kuin haluaisi ja pk-ominaisuudet pitää siksi treenata lajitreenin ulkopuolella.

 

[fergie]

Huoh... Kyllä niitä helvetin matalallkin sykkeellä tehtäviä treenejä vvoi ihan lajitreenin pariss aeik ätartte lähteä mnnekkään turhalle lenkille.

Ei millään pahalla, mutta olet tähän ketjuun antanut todella huonoja neuvoja. Suosittelen lämpimästi että otat hiukan ja vähän enemmänkin selvää aerobisen ja anaerobisen harjoittelun vaikutuksista.

 

[Moksu]

http://www.t-nation.com/free_online_article/most_recent/11_myths_of_warrior_training&cr=

Tossa on ihan hyvää mythbuster-settiä Martin Rooneyltä. Miehen kirjoituksia löytyy enemmänkin netin syövereistä. Jos ei ole ennestään tuttu niin suosittelen tutustumaan. Mielestäni kaverilla on todella fiksu ote kamppailijoiden treenaamiseen.

Luin tuota haastattelua pätkän, ja mitä ny kerkesin, niin vaikuttaa aivan loistavalta tyypiltä. Jälkeenpäin on tullu enemmän valmennusasioita mietittyä ja tuo kyllä tukee mun kantaa entistä enemmän. Pitänee tutustua Rooneyhyn enemmän.

MikaT2 heitti mun mielestä ihan hyvän lausahduksen tuosta matalalla sykkeellä tehdystä lajiharjoittelusta. Sehän se olisi kaikista parasta peruskestävyysharjoittelua, jos vaan pystyy lajia treenaamaan pitkäkestoisesti matalalla sykkeellä. Se vaan on useasti hyvin hankalaa, joten siksi se lenkkeily on helpompi toteuttaa.

Painijalle hyvä, että systeemi on toiminut ja olet saanut hyviä tuloksia aikaan. Valitettavasti sun henkilökohtaiset kokemukset taas eivät kerro oikein mitää siitä, miten valmentautumista pitäisi tehdä. Miten sun kehityksen lie kävisi, jos se olisi jaksoitettu, kuten kamppailu-urheilijalla pitäisikin? Tai no, enhän minä edes tiedä miten harjoituskautesi kasaantuu, mutta tuli vain sellainen kuva, että sinulla ei ole peruskuntojaksoa, kilpailuun valmistavaa jaksoa ja kilpailujaksoa.

 

[Painija]

Se tosiasia, jos jätän peruskunnon hankkimisen juoksemalla pois ohjelmastani, ei tarkoita sitä etteikö muu harjoitteluni olisi jaksoitettu peruskuntohakuiseen, kilpailuihin valmistaviin ym jaksoihin. Huomaa myös se asia, että kun kilpaillaan välillä 2-4 kilpailua kuukaudessa, niin sen perinteisen jaksotussysteemin kanssa on syytä edetä hieman eri tavalla.
Yksinkertaistahan olisi, jos tietää että kilpailut on n. 10 viikon kuluttua, jota varten voisi vetää 8 viikkoa peruskuntoa, 1 viikko piikkava harjoittelu, 1 viikko lepoa ennen kisoja. (Yksinkertaistu esimerkki, pointin esilletuomiseksi). Mikäli kilpailut ovat niin harvassa, että tällainen lähestymistapa on mahdollinen.
Uskoakseni, tässä ei nyt ollut kyse siitä miten kilpailuihin valmistaudutaan, vaan yleisesti siitä miten kannattaa harjoitella mahdollisimman monipuolisesti optimaalisten tulosten saavuttamiseksi, kilpaili tai ei. Ja halusin tuoda ilmi että peruskuntoharjoittelun voi tehdä monella tavalla, jopa jättämällä juoksemisen pois. Tämä on omalla kohdallani toiminut vallan hyvin, kuitenkaan tarkoittamatta sitä, että se toimisi kaikilla. On ihmisiä, jotka pitävät juoksemista, ja on ihmisiä jotka pitävät juoksemista vastenmielisenä harjoittelumuotona, itse lukeudun jälkimmäiseen ryhmään.

En nyt missään nimessä tahdo julistaa että harjoittelijan ei tulisi juosta, vaan pienenä sivunotiisina sanoa, että jos polvet/sääret/nilkat kipeytyy juoksemisen mukana tuomasta rasituksesta, tai muuten vaan homma maistuu puulle, niin peli ei ole menetetty. Se on helpoin,halvin, yksinkertaisin tapa kasvattaa peruskuntoa kyllä, mutta miksi aina valita se helpoin tapa tai itselleen epämieluisin tapa?

 

[Painija]

Jos saan kysyä, niin miten olet sitten korvannut lenkkeilyn? Uitko, hiihdätkö vai mitä?

Miten milloinkin, krossia ajamalla, mikro-autoilemalla, luistelemalla, laskettelemalla, samoilemalla, pelaamalla golffia. Periaatteessa yritän sovittaa viikkooni 1-2 kertaa jotain normaalista arkitreeneistä poikkeavaa, yleisen mielenkiinnon säilyttämiseksi. Ihan kaikki käy missä syke nousee hieman leposykettä korkeammaksi, nousematta kuitenkaan liikaa. Miksei jos joku diggaa, viagraa poskeen ja tatittamaan 45-60min...

 

[Moksu]

Nyt kun sain luettua tuon t-nationin artikkelin niin pakko jotain kommentoida. Mielipiteet ovat kuin persereikä ja kaiketi mun persereikä haluaa nyt viheltää tästä aiheesta.

• Deadlifts: "These could be the best exercise going, and definitely the most misunderstood. For fighters and weekend warriors alike, it's extremely functional. What's more functional than picking up a heavy object — like a gassed opponent?"

Ehtottomasti samaa mieltä. Maastaveto on aivan kuningasliike mihin kamppailulajiin tahansa. Tuo esimerkki on mun mielestä vain aivan äärettömän huono, kuten kaikissa nuissa vinkeissä. Mun mielestä on ihan turha lähteä etsimään jotain vastaavuutta voimaharjoittelusta siihen lajiin. Tarkoitan sitä, että voimaharjoittelun tärkein pointti on kehittää voimaa, eikä pyrkiä tekemään jossain guardissa jalanojennusta, koska se olisi jotenkin "lajinomaista". Jos on vahva ja on tekniikkaa, niin kyllä se voima siirtyy silloin sinne lajiin. Parhaiten voimaa kehittää perusliikkeillä.

• Single-arm farmer's walks: "Most sports are unilateral. This exercise transfers well to the kicks and takedowns exhibited in MMA."

Njoo.. varmaankin tässä on joku parempi pointti, mutta en ymmärrä tämän liikkeen ideaa jonain superhyvänä liikkeenä.

• One-arm dumbbell row: "Vertical pulls like chin-ups are important, but for MMA, the horizontal pull is crucial. You need to pull your opponent towards you to control him."

Mun tajuntaan ei mitenkään mene, että leuanveto, vieläpä lisäpainoilla, olisi jotenkin huonompi sen takia koska se on vertikaalinen? Isommat painot, isompi hormonaalinen vaste ja sitäkautta parempi kehitys voimassa. En oikein usko, että tuolla suunnalla on mitään käytännön merkitystä.

• Floor press: "This is an exercise that's crucial for MMA. If you're on your back, you need good pushing power to get an opponent off you and pass guard."

Eikös lattiapunnerrus oo enemmänkin apuliike penkille ja erityisesti ojentajille? Tavan penkki olis kokonaisvaltasempi ponnistus yläkropalle ja siten näkisin paremmaksi.

• Jump squats: "Great exercise for developing lower body power. Sets of six reps are ideal."

Nämä on mun korvaan kyllä ihan yhtä tyhjän kanssa, ellei ole tarpeeksi kova maksimivoima kyykyssä ja on jokin nopeuskestävyys/-voimakausi menossa.

• Hamstring curl or glute-ham raise: "To control an opponent, you have to be able to recruit the hamstring by flexing at the knee. Hip extension movements like deadlift variations are not sufficient."

Onhan nämä hyviä kyykyn apuliikkeitä. Tuo kontrolliesimerkki kyllä varmaan sinänsä pitää paikkansa, mutta ei se kontrolli kehity reisikoukistuslaitteella.

• Sit ups: "Trading spinal flexion for anti-rotation and plank variations is the trendy thing to do, but most submissions in MMA require some degree of spinal flexion. It's a mistake for fighters to leave them out completely."

Vattalihakset ovat ehdottomasti pop. Lisäpainoilla ja monenlaista.

• Neck harness: "The neck is the pillar of the body, but nobody trains the neck at all these days. The top guys all have extremely strong necks; to compete with the big boys, neck training is essential."

Nojaa. Mun mielestä erilaiset sillat, painiminen yms ovat riittäviä vahvistamaan niskaa ja kehittävät muitakin ominaisuuksia samalla.

Joko paska haisee?

 

[Feetwefeelwith]

No en nyt lukenut läpi koko tätä ketjua, mutta miten usein ja millaista core-treeniä te sitten muuten teette? Paljonko aikaa käytätte yhteen coretreenisessioon?

 

[Lumberjack]

Vähän off-topiccia, mutta pakko sanoa, että tämä on mahdottoman hauska ja mielenkiintoinen ketju.

Kuinka moni kirjoittajista muuten kilpailee/harjoittelee/valmentaa puoliammattimaisesti tai ammattimaisesti?

 

[Moksu]

Se tosiasia, jos jätän peruskunnon hankkimisen juoksemalla pois ohjelmastani, ei tarkoita sitä etteikö muu harjoitteluni olisi jaksoitettu peruskuntohakuiseen, kilpailuihin valmistaviin ym jaksoihin. Huomaa myös se asia, että kun kilpaillaan välillä 2-4 kilpailua kuukaudessa, niin sen perinteisen jaksotussysteemin kanssa on syytä edetä hieman eri tavalla.

Olettamus on kaikkien munausten äiti ja sillä ratsastin. Tarkoituksenani ei ole kritisoida sun harjoittelusysteemiä - enhän tiedä siitä yhtään mitään. En tiedä sinusta urheilijana tai ihmisenäkään yhtään mitään, niin eihän mulla oo mitään mistä valittaa. Tarkoituksenani on vain tuoda esiin niitä asioita, joita olen nähnyt omalla menneellä urallani asioina, joihin olisi pitänyt panostaa eri tavalla.

Oletan nyt taas, että sun laji on tuo perinteisempi kreko ja/tai vapaapaini ja näissähän on toisena olettamuksena parasta kamppailulajivalmennusta, mitä Suomesta löytyy.

Juoksu ei ole välttämätön, mutta se on helppo, halpa ja hyvä keino peruskuntoharjoitteluun. Helpoimman tavan valitseminen on järkevää, koska se ajaa hyvää asiaa ja voi olla jopa mielekästä. Epämieluisinta tapaa harvoin kannattaa valita. Reeneistähän pitäisi aina selvitä hyvällä fiiviksellä ja sisäisenä voittajana!

Kuinka moni kirjoittajista muuten kilpailee/harjoittelee/valmentaa puoliammattimaisesti tai ammattimaisesti?

Lasketaanko veteraanit?

 

[ysikymppinen]

Trendar tänne kirjoittelikin hyviä posteja aerobisen puolen tärkeydestä.

Jo minuutin mittaisessa suorituksessa on aerobinen puoli työskentelemässä reilun 50% teholla.

Jopa toistuvissa 6 sek. suorituksissa on aerobinen puoli vahvasti mukana.

Juuri sydämen vasemman kammion työkyky paranee, saadaan eksentristä hypertorfiaa, jota ei kovemman intensiteetin treeneillä saada. Sydän pystyy pumppaamaan enemmän verta per lyönti. Ja sitten vielä adaptaatiot mitokondrioissa ja hapen kuljetuksessa veressä jne.

Aerobisella treenillä saadaan myös aerobista kynnystä nostettua, että ei mennä niin kovilla sykkeillä tietyllä työmäärällä. Eli selvitään helpommin samasta hommasta.

Aerobisen rooli on kamppailulajiessa tärkeää juuri kovien settien palautumisvaiheessa, paremmalla aerobisella kunnolla palautuu nopeammin.

Kovilla intervalleilla kehitys jatkuu yleensä joku 3-6 viikkoa, siihen asti räjähdysmäistä kehitystä ja sitten tulee seinä vastaan. Sen takia käytännössä katsoen kaikissa tutkimuksissa intervallit ovat tasavauhtisia parempia.

Tekemällä paljon anaerobista työtä keho voi kehittyä juuri anaerobiseksi koneeksi, eli anaerobiselle alueelle mennään paljon helpommin, mikä tuokin sitten ongelmia.

Kestävyysurheilijat tekevät sellaiset 80% treeneistään anaerobisen kynnyksen alapuolella. Saksan soutujoukkue taisi tehdä aerobista työtä pelkästään paitsi joku 10 päivää enenn kisoja. 4 minuuttia kestävään suoritukseen.

Jep, kamppailulajit eivät ole pelkkiä kestävyyslajeja. Mutta aerobinen puoli on silti erittäin vahavasti mukana.

Sports Med. 2001;31(1):1-11.

The relationship between aerobic fitness and recovery from high intensity intermittent exercise.
Tomlin DL, Wenger HA.

University of Victoria, British Columbia, Canada. donat@uvic.ca

Abstract
A strong relationship between aerobic fitness and the aerobic response to repeated bouts of high intensity exercise has been established, suggesting that aerobic fitness is important in determining the magnitude of the oxidative response. The elevation of exercise oxygen consumption (VO2) is at least partially responsible for the larger fast component of excess post-exercise oxygen consumption (EPOC) seen in endurance-trained athletes following intense intermittent exercise. Replenishment of phosphocreatine (PCr) has been linked to both fast EPOC and power recovery in repeated efforts. Although 31P magnetic resonance spectroscopy studies appear to support a relationship between endurance training and PCr recovery following both submaximal work and repeated bouts of moderate intensity exercise, PCr resynthesis following single bouts of high intensity effort does not always correlate well with maximal oxygen consumption (VO2max). It appears that intense exercise involving larger muscle mass displays a stronger relationship between VO2max and PCr resynthesis than does intense exercise utilising small muscle mass. A strong relationship between power recovery and endurance fitness, as measured by the percentage VO2max corresponding to a blood lactate concentration of 4 mmol/L, has been demonstrated. The results from most studies examining power recovery and VO2max seem to suggest that endurance training and/or a higher VO2max results in superior power recovery across repeated bouts of high intensity intermittent exercise. Some studies have supported an association between aerobic fitness and lactate removal following high intensity exercise, whereas others have failed to confirm an association. Unfortunately, all studies have relied on measurements of blood lactate to reflect muscle lactate clearance, and different mathematical methods have been used for assessing blood lactate clearance, which may compromise conclusions on lactate removal. In summary, the literature suggests that aerobic fitness enhances recovery from high intensity intermittent exercise through increased aerobic response, improved lactate removal and enhanced PCr regeneration.
PMID: 11219498

Ja ihan kamppailulajeihin. Ihan hyvä paperi.

Sports Med. 2002;32(4):225-33.

Physiological profiles of elite senior wrestlers.
Yoon J.

Korea Sport Science Institute, Seoul, South Korea. jryoon@sports.re.kr

Erratum in:

Sports Med 2002;32(12):808.

Abstract
To perform excellently in international competitions, wrestlers have to achieve an excellent level of physical fitness and physical condition during training. This article reviews the physiological profiles of elite wrestlers. In general, successful wrestlers showed higher dynamic and isokinetic strength than unsuccessful wrestlers. In particular, upper body strength and anaerobic power were significantly different between the two groups. Aerobic capacity is one of the most important physical factors to achieve good results in wrestling competitions. The maximal oxygen uptake of national and international wrestlers taking part in international competition has been shown to be about 53 to 56 ml/kg/min. Around the time of the Seoul Olympics, typical values for wrestlers were about 60 ml/kg/min, with values of >70 ml/kg/min in some cases (the latter being similar to values reported for some endurance runners). The flexibility of the wrestlers was found to be lower than that of weight lifters and gymnasts. However, the flexibility of top-level wrestlers was higher than that of lower level wrestlers. To fully understand the physiological profiles of successful wrestlers, further research regarding anaerobic and aerobic energy metabolism, cardiopulmonary responses, body fat content, and changes in muscle hypertrophy both during the wrestling season and off-season is warranted.

PMID: 11929352

Appl Physiol Nutr Metab. 2009 Apr;34(2):143-50.

Physiological responses and energy cost during a simulation of a Muay Thai boxing match.
Crisafulli A, Vitelli S, Cappai I, Milia R, Tocco F, Melis F, Concu A.

Department of Science Applied to Biological Systems, Section of Human Physiology, University of Cagliari, Cagliari, Italy. crisafulli@tiscali.it

Abstract
Muay Thai is a martial art that requires complex skills and tactical excellence for success. However, the energy demand during a Muay Thai competition has never been studied. This study was devised to obtain an understanding of the physiological capacities underlying Muay Thai performance. To that end, the aerobic energy expenditure and the recruitment of anaerobic metabolism were assessed in 10 male athletes during a simulation match of Muay Thai. Subjects were studied while wearing a portable gas analyzer, which was able to provide data on oxygen uptake, carbon dioxide production, and heart rate (HR). The excess of CO2 production (CO2 excess) was also measured to obtain an index of anaerobic glycolysis. During the match, group energy expenditure was, on average (mean +/- standard error of the mean), 10.75 +/- 1.58 kcal.min-1, corresponding to 9.39 +/- 1.38 metabolic equivalents. Oxygen uptake and HRs were always above the level of the anaerobic threshold assessed in a preliminary incremental test. CO2 excess showed an abrupt increase in the first round, and reached a value of 636 +/- 66.5 mL.min-1. This parameter then gradually decreased throughout the simulation match. These data suggest that Muay Thai is a physically demanding activity with great involvement of both the aerobic metabolism and anaerobic glycolysis. In particular, it appears that, after an initial burst of anaerobic glycolysis, there was a progressive increase in the aerobic energy supply. Thus, training protocols should include exercises that train both aerobic and anaerobic energetic pathways.PMID: 19370044

Tietenkin, kamppailulajit ovat sinänsä paska laji. Pitäisi olla hyvä aerobinen, anaerobinen kunto, myös alaktinen, nopea/räjähtävä, vahva, tietyllä tavalla notkea. Ja tekniikkakin pitäisi olla kunnossa. Ja kaikista tärkein. Pään pitäisi kestää tiukassa paikassa.


Ja ei, kamppailulajien ottelut eivät ole 45 min. tasvauhtisia suorituksia. Mutta ne eivät myöskään ole niin kuin normaalit punttitreenit jne. Tai esim. venyttelysessiot, jne.

Aerobinen kunto on silti tärkeä. Sitä voi toki saada muillakin tavoin kuin juoksemalla. Juokseminen voi käydä polvien ja nilkkojen päälle. Yleensäkin kestävyyslajeista, juoksijat treenaavat vähemmän kuin muut (pyöräilijät, hiihtäjät jne.). Sekä jalat ovat usein melko kovassa rasituksessa muutenkin kamppailulajiessa. Vaihtelu virkistää. Pyöräily, uinti, hiihto, soutu ja monet muut aerobiset laitteet mitä melkein jokaiselta kuntosalilta löytyy, sopivat hyvin. Myös matalan intenstiteetin kuntopalloheitot, säkin hakkaaminen, varjonyrkkeily, kamppailulajiliikkeet tai itse laji sopii hyvin, kunhan sykkeet pysyvät oikealla alueella.

Mikä olisi siinä 130-150 paikkeilla jos puhutaan 45-90 min. treenistä. Matalemmilla sykkeillä on vaikea saada adaptaatiota aikaan, varsinkin kokeneimmilla. Tuo 45 min. 130 sykkeilläkin on jo melko kevyttä. 150-165 olisi jo parempi ja ainakin välillä kannattaa pitää myös sellaisia mukana. Lajitreenit vaan voivat kärsiä liikaa jos niitä on paljon, jaksotus täytyy pitää tässäkin mukana Sen takia aerobinen tuolla 130-150 paikkeilla voisi toimia hyvin myös palauttavana, prode/hiilarijuomaa siinä treenin aikana niin saa hyvin ravinteita kulkeutumaan lihaksiin.

165-180 alueella ollaan useimmilla jo aika kovilla sykkeillä, anaerobisen kynnyksen paikkeilla. Kestävyysurheilijoille välttämätöntä, mutta ei välttämättä niinkään kamppailijoille, että saisi tarvittavia aerobisia adaptaatiota, se onnistuu matalaimmillakin. Jalat ja koko kroppa on tuossa jo melko kovilla, kun laji on kuitenkin tärkein. Vaikeaa saada treeneissä sitten oikein enää irti.

Aerobinen kunto pysyy melko pitkälle yllä pelkillä lajitreeneillä, mutta hieman tilanteesta riippuen, sen kehittäminen vaati yleensä sen 5-6 kertaa viikossa treenaamista. Tai ainakin, että saisi sen riittävällle tasolle, yksilöllisiä eroja tässäkin.

Sitten kun kisat lähestyvät panostus enempi aerobiseen voimaan (esim. 4-8x1-2 min. kunnon palautuksilla tai 3-6x3-6/3-4min.) ja aerobiseen kapasiteettiin (miten pystyy pitämään yllä) 1-3x6-15/3-8min. Aerobinen kapasiteetti on vain harvemmin rajoittava tekijä tai sen treenaamiseen ei sinänsä tarvitse niin erityisen paljoa panostaa kamppailulajeissa erikseen. Ja sitten aivan kisojen lähestyessä jokunen viikko anaerobista voimaa (6-12x 20-45 sek/1-4min.) ja sitten vika piikkaus parilla viikolla anaerobista kapasiteettia (6-12x60-120sek/60-120sek). Anaerobisessa voimassa levon ja työn suhde olisi yleens'ä joku 1:4 tai 1:5 ja kapasiteetissa 1:1.


Ja noissa kovemmissa tasavauhtisissa on myös se ongelma, että silloin aletaan myös rekrytoida enemmän noita tyypin II lihassoluja. Ja tämänlainen treenihän lähettää niille kestävyyssignaalin, eli kestääkseen rasitusta niiden tulisi parantaa hapenotto-ominaisuuksiaan ja pienentyä.

Sama myös anerobisessa treenissä, varsinkin niissä joissa palautumisaika on lyhyt (anaerobinen kapasiteetti). Rekrytoidaan vahvasti tyypin II lihassoluja ja treenin tarkoitus parantaa niiden kestävyysominaisuuksia. Ei sillä, että tyypin II lihassoluilla ei pitäisi olla kamppailijoille myös hyvät kestävyyskapasiteetit. Kamppailulajit eivät ole pelkkiä teholajeja. No, siitä voi sitten valita mitä haluaa.

Nuo matalan intensiteetin treenit ottavat pääasiassa tyypin I lihassoluihin rasitusta. Jotka ovat toki sinänsä yhtä vahvat kuin tyypin II, ne ovat vain pienempiä, eivätkä voi supistua yhtä nopeasti.

Charlie Francis, kaikkien aikojen parhaimpia pikajuoksuvalmentajia, treenautti valmennettavillaan vain kaksi ja silloin tällöin, aivan maksimissaan kolme kovan intensiteetin treeniä per viikko. Ja kaiken maailman horkat vielä mukana. Keskitasoj intensiteetillä ei vedetty, se ei auttanut palautumaan ja rasiti hermostoa, mutta ei kuitenkaan antanut sellaista ärsykettä, että siitä olisi riittävä apua nopeuden kehittämiseen. Ehkä hieman ohi aiheen, mutta kuitenkin.


Kestävyyteen panostaessa pitää tietenkin ottaa huomioon, että voima - ja nopeusharjoittelu/kehitys kärsii siitä. Ei niinkään toisinpäin, tosin.

Noh, jotain varmaan unohtui, mutta olkoot, ei jaksa kirjoittaa enää.

http://www.t-nation.com/free_online_article/most_recent/11_myths_of_warrior_training&cr=

Tossa on ihan hyvää mythbuster-settiä Martin Rooneyltä. Miehen kirjoituksia löytyy enemmänkin netin syövereistä. Jos ei ole ennestään tuttu niin suosittelen tutustumaan. Mielestäni kaverilla on todella fiksu ote kamppailijoiden treenaamiseen.

Kaverin kirja oli kyllä melkoinen katastrofi. Ehkä ihan aloittleijoille suunnattu ja löytyipä sieltä virheitäkin. Ja pääasiassa kirja oli pelkkä liikekuvasto.

Myth #7: Strength work shouldn't be done too often, especially for fighters trying to cut weight.

Tämä toimii kyllä toisinpäinkin. Eli punttia ei tarvitse, eikä kannata nostaa liian usein. Riittävät perusvoimatasot ja sitten voi keskittyä enempi ylläpitävään treeniin ja panostaa lajiin. Kovat punttitreenit vievät aina lajitreeneistä tehoja. Peruskaudelle kyllä sopii, mutta kisojen/ottelujen lähestyessä, treeni tai kaksi, toinen voima, toinen nopeuspainoitteinen riittää voimien ylläpitoon. Ja samalla alkaa kumuloituvat vaikutukset tulla esiin kun laskee puntin volyymiä. Ja lajitreenit kulkea myös paremmin kun oheistreenin volyymi laskee. Voimien ylläpitoon riittää intensiteetin ylläpito. Voi toki nostaakin. Volyymiä voi laskea jopa 2/3. Tärkeintä on, että intensiteetti ei laske.

Myth #10: The best way to train for endurance is with endurance work.

Tämä taas on jo typerää. Paras tapa treena voimaa on treenamalla voimaa, nopeutta treenamalla nopeutta ja kestävyyttä treenamalla kestävyyttä.

Rooney says everyone assumes that fighters and wrestlers have outstanding V02 max scores, but they really don't, at least not in comparison to cross country skiers or the like.

Tämänkö takia kestävyyttä ei kannata treenata esim. aerobisten metodien kautta? Tavoite ei olekaan saada niin korkeaa VO2 maxia kuin Juha Miedolla parhaimpina päivinään. Ja VO2max ei yksin kerro vielä kaikkea.

"What they do have is incredible strength and as we all know, maximal strength work will also work the aerobic energy system.

Sen takia varmaankin useimmat voimanostajat ovat puoli kuolleita jos heidän pitää tehdä yli kympin sarjoja tai kävellä yhtäjaksoisesti yli minuutin ajan.

Voimatreeni ei todellakaan rakenna aerobista systeemiä merkittävästi. Tai jos rakentaa, on kyllä kunnossa jotain todella pahasti vialla.'

Between rounds, I've never had a fighter say, 'Wow, he's got really good endurance.' But I do hear, 'Man he's so much stronger than me' all the time," says Rooney

Tästä voi olla montaa mieltä. Kuten '' ei saamari kun se tulee lujaa päälle'', ''ei helvetti, ei tätä jaksa enää toista erää''.

Ja mikä auttaa pitämään voimaa yllä erästä toiseen. Aerobinen kunto.

Sprint three to four days a week. Sprints not only lean you out, they build significant hamstring mass and power. Plus, look at sprinters — who wouldn't want to look like those guys?

Tätä en ymmärrä. Kuinka monen jalat pystyvät palautumaan lajitreeneistä ja kaikista muista oheistreeneistä kun niihin lisätään vielä kolme tai neljä juoksu treeniä? Kun esim. Charlie Francisin valmennettavat vetelivät yleensä sen kaksi kovain intensiteetin juoksutreeniä per viikko ja se oli sentään heidän päälajinsa. Tietenkin kivat roinat auttamassa, kaiken lisäksi. Eikä niin suurta tarvetta dietata ja murehtia painosta kuin useilla kamppailijoilla, mikä haittaa palautumista vielä lisää.

Ei sillä, että Rooney ei osaisi hommaansa. Varsinkin kun T-nation artikkelit ediotidaan aika rankalla kädellä ja haastattelija napsii aina muutaman kivan sanan sieltä täältä, että jutusta tulisi hänen mielestään kivan näköinen.