Vanhojen perään haikailu

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja SMugU
  • Aloitettu Aloitettu

SMugU

Liittynyt
19.12.2007
Viestejä
1 141
Ikä
33
Kuinka paljon ja kuinka säännöllisesti muistelette vanhoja ”hyviä” aikoja?

Itsellä tulee nykyisin aika säännöllisesti muisteltua omia ikävuosia 18-22, jotka olivat ehkä elämäni vilkkaimmat, mutta myös samalla parhaimmat vuoteni.

Myös yksittäisiä tapahtumia ja erilaisia reissuja tulee välillä mieleen ja muisteluihin, jotka tuntuvat jälkikäteen mietittynä jopa paljon paremmilta kuin silloin. Aika kultaa muistot tai jotain?

Jotenkin sitä on nykyään muuttunut tämmöiseks fiilistelijäks ja nuoruuden haikailijaks vaikken vanha olekkaan ja nykyinenkin elämäntilanne on ihan mukava.

Jotenkin ehkä pelottaa, että tietyllä tapaa villin nuoruuden eläminen alkaa jäädä taka-alalle vaikkei tavallaan edes haluaisi kasvaa.
Ehkä kolmenkympin kriisi ei olekaan myytti?
 
GAZOZ.FI
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Tulee kyllä naureskeltua ja muisteltua, mutta ei kyllä haikailtua. Järki on korvannut sen pölhöyden, joten mielelläni elän nykyhetkessä.

Jos muistelen 18-22 vuoden ikähaarukkaa, niin ei saatana. Päässä ei paljo järki loistanut vaikka en toki niitäkään aikoja pois vaihtais. Sitä rillumareitä tullut pidettyä nuorena aivan tarpeeksi, joten mielelläni elelen tätä nykyhetkeä.

Ja mikä estää tekemästä samoja asioita kuin silloin, itse ainakin voin edelleen toteuttaa samoja hommia, jos haluan. Ei kai ikä ole mikään rajoite, tai ei ole ainakaan itselleni ollut.
 
Joxuz sanoi:
Ja mikä estää tekemästä samoja asioita kuin silloin, itse ainakin voin edelleen toteuttaa samoja hommia, jos haluan. Ei kai ikä ole mikään rajoite, tai ei ole ainakaan itselleni ollut.
Click to expand...
Ehkä se ei tavallaan ole pelkästään sitä, että toteuttaa samoja asioita kuin silloin, vaan että miltä ne samat asiat tuntui silloin. Jotenkin sitä nuoruuden intoa, uusia kokemuksia ja elämyksiä kaikesta pienistäkin asioista muistelee lämmöllä
 
Ei kai sitä vielä 27-vuotiaana voi "vanhoja" muistella :D Ite muistelen kaiholla aikaa kun olin 27. Nyt on 37 nurkan takana, pennut pyörii jaloissa ja oravan pyörä ympyrää. Mut tulee kyllä itselläki fiilisteltyä kesää, kun täytti 16-vuotta, ajelutti naisia kevarilla ja kärvisteli ensirakkauden poltteessa. Se oli mun Summer of 69'.
 
SMugU sanoi:
Kuinka paljon ja kuinka säännöllisesti muistelette vanhoja ”hyviä” aikoja?
Click to expand...

En tipan tippaakaan, siis siinä mielessä että haikailisin minkään perään tai että aika kultaisi muistoja. Toisaalta minulla ei ole ollut mitään upeaa ja ikimuistoista nuoruutta niin että siitä harmaasta paskasta yrittämälläkään voisi vääntää mitään kullanhohtoista tai kaipaamisen arvoista ja toisaalta minulla on luonnostani ollut aina katse eteenpäin eikä taaksepäin. Kun on tarpeeksi asioita, joista on elämässä pakko päästä yli ja ohitse, niin eteenpäin kulkemisesta olan yli katsomatta muodostuu tapa, joka toisaalta antaa vahvuutta mutta toisaalta vie kyvyn "haikailuun" siltäkin osin, kuin se olisi oikeastaan hyvä asia.

Vanhoja tulee toki muisteltua ja mietittyä useinkin, mutta enemmän hämmästelynä siitä, kuinka aika menee ja elämä muuttuu sekä yrityksinä ymmärtää itseään ja omaa elämäänsä.

Se, mikä minua tässä pelottaa, on ajatus siitä, että kun aikanaan on lopulta pakko rauhoittua kiikkustuoliin ja katsoa elämäänsä taaksepäin kun edessä näkyy enää tyhjää, niin saan kenties silloin huomata, että, huolimatta monista hyvistä asioista, mitään katsottavaa ei oikeastaan ole; olisiko sittenkin pitänyt ajoissa tehdä välillä irtiottoja ja riskilläkin tehdä asioita, joita haluaisi tehdä sen sijaan, että kiireen keskellä tunnollisesti ja turvallisuushakuisesti näkee jatkuvasti vaivaa tulevaisuutta varten tämän hetken kustannuksella? Uskon ja toivon, että tämän mahdollisuuden tiedostaen se enemmän hetkessä elämisen aika tulee vielä, mutta niinhän sitä on toisaalta ehtinyt ajatella jo ties miten pitkään.
 
Tuttu tunne. 38 vuotiaana iski ihan sairas järkytys ja shokki. Tajusin, että enää 2 vuotta ja oon 40! Se säikäytti ja pysäytti. Olin ihan paskana pari vuotta, oikeesti. Valvottuja öitä, tuskaa, itkua ja totaalinen romahdus. Sit se 40 tuli mittariin, enkä kuollutkaan. Päinvastoin. Fyysisesti kovemmassa kunnossa kuin ikinä. Rupesin käymään puntilla 20v pikkupikku tauon jälkeen ja laitoin itteni kuntoon.

Muutenkin elämä suht mallillaan. Kakarat sen ikäisiä, että elämä on helppoa. Velkaa niin vähän, ettei ahdista. Saa olla kiitollinen ja jokseenkin ylpeä, ettei ole pahemminen hölmöillyt rahan, tai muidenkaan asioiden takia.

Se mistä oon erityisen kiitollinen on se, että tajusin jo varmaan kymmenen vuotta sitten, ettei töitä kannata tehdä yhtään sen enempää kuin on pakko, vaan elää tätä elämää. Me kun ollaan täällä maapallolla vaan yhden ainoan kerran.

Nyt oon 42, paitsi että olen päättänyt ,että olen 27 nyt ja aina. Siitä täytyy pitää huolta, ettei sitä rupea tappavan tylsäksi aikuiseksi, sillä ne jos jotkut on perseestä!

Mutta joo, tottakai ikävöin vanhoja hyviä aikoja. Paljon mukavia muistoja. Onneksi pääosin iloisia ja mukavia. Oon saanut elää mukavan lapsuuden ja nuoruuden, tai nuorihan mä oon vieläkin, föevö.

Edit. Tämmösen videon tein kerran, pohtiessani miten perseestä aikuiset ovat.



View: https://youtu.be/9NPWgiBZEJw
 
Lapsena elin hetkessä, teininä haaveilin tulevaa siitä eteenpäin muistelen menneitä.

Oikeastaan intti aikoja kaipailen silloin tällöin kaikista eniten tällä hetkellä. Ja lapsuuden kesäloma reissuja.

Oli minullakin villit teini vuodet, jätin ne tiet aika nopeaa, silloin oli hyvätkin hetket mutta kännipäissään lähti lapasesta. Juhannus 2013 pyörin kännissä ympyrää ja syöksyin pöydälle, menin tuntemattomien kyydissä kotio ei järin fiksua. Se oli viimeinen juhannus tinassa.

Joskus miettii myös asioita joita ei halua muistella.
 
Mulla tuli nyt 28-vuotiaana varmaankin tuo ns. kolmenkympin kriisi. Sitä kun ajatteli, että tässä iässä olisi koulutus, puoliso ja hyvä vakituinen työpaikka. Minulla ei ole noista kuin koulutus. Jotenkin siitä asti kun sain koulusta paperit on kaikki toiveet ja haaveet romuttunut. Pätkätöitä, jotka yötyötä tai 3-vuoroa eikä todellakaan koulutusta vastaavia. Ja kun ei sovi yötyö, niin nämä viimeisimmät vuodet on mennyt stressihirviönä ja koomaillen. Naisjutut on kerta toisensa jälkeen kusseet, toki on tässä tosissaan omia ongelmia niin paljon taustalla, että hankala siinä stressissä mitään suunnitella, kun tuppaa purkautumaan se myös läheisiin ihmisiin. Jotenkin aina mietin, että 25-vuotiaana valmistumisen kynnyksellä elin parasta aikaa. En vielä uskonut työttömyysongelmiin saati muita huolia ollut ja olin kuitenkin opintojen ohessa töissä niin varsinaisesti köyhyyskään ei silloin vaivannut. Olin saanut vähän muskeleita hankittua ja naiset alkoivat enemmälti kiinnostua, kun tuon 20-24v ajan käytännössä en tehnyt mitään muutakuin voimailin (ja suoritin opintoja ohessa). Mutta sosiaalinen elämä (+rakkauselämä) otti tuossa vaiheessa uuden askeleen.

En tiiä millä tässä enää palauttaa uskon siihen, että tärppäisi työnhaussa oikeastikin sekä pääsisi siihen ammattiin joka kiinnostaa ja jota varten on lukenut. Jotenkin tuuliajolla tässä on ja oikeastaan aion panostaa bodailuun/voimailuun vaikka ihan harrastemielessä, kun ei oikein muuta mielekästä tekemistä ole. Se harrastemielessä kuitenkin tulee tulevaisuudessa tarkoittamaan melko HC-metodeja, jos ei ole muuta elämää. Tällä hetkellä ns. paskaduuni ja ylityöt sotkeneet senkin täysin. Mutta onhan minulla jo pohjaa, kunhan pääsen parempaan tilanteeseen. Mutta hyvin vaikea minun on ns. aikuistua jos en puolisoa löydä ja vakituista työtä. Hankala tässä on nyt pitkää elämää toivoa tai terveyttä silmällä pitäen elellä. Mutta bodataan sitten ja toivotaan parasta, että pääsisi normaaliin elämään kiinni. Sinkkuus ja yksinäisyys (jota minun kohdalla tuo sinkkuus tarkoittaa) ei oikein kiinnosta, kun se kiintiö on jo täynnä.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Jotkut sanoo että vanhemmiten tulee tehtyä tyhmiä asioita, minusta tuntuu että oikeasti vain ne tyhmät ideat loppuu.

Kyllähän se joskus ahistaa kun miettii että kohta on matojen ruokaa ja aika kuluu kiihtyvällä tahdilla ja vaikka on periaatteessa kaikki mitä ihminen tarvitsee niin silti jotain puuttuu ja jotain pitäisi saavuttaa.
Kohta täytyy ostaa avoauto ja harlikka sekä alkaa vikittelemään säälittävästi nuoria mimmejä.
 
Mua ahdistaa välillä se, että itsellä ei ole mitään suuria intohimon kohteita elämässä. Tarkoitan siis, että en edes ajatuksen tasolla keksi millaista työtä haluaisin oikeasti tehdä tai mistä harrastuksista nauttisin niin paljon, että se auttaisi jaksamaan arjen kaikki huonotkin hetket. Jotenkin vielä muutamia vuosia taaksepäin tälläisiä kiinnostuksen kohteita ei tarvinnut, kun elämä vaan oli yhtä hurlumheita. Kai ne omatkin jutut sitten joskus löytyy, koko vahingossa, tai kokeilemalla erilaisia juttuja.
 
Oon vähän päälle 40 enkä ole haikaillut nuoruutta. Ehkä siksi kun mulla ei ole mitään kultaista nuoruutta, koko nuoren ikäni keskityin täysillä harrastukseeni. Toki siellä tuli highlighteja mutta en mä niitä nyt välttämättä takaisin halua. Hienoa kuitenkin että oon saanut elää senkin kauden.

Nyt yritän elämää ja tehdä siitä omani näköistä, nauttien ainakin suurimmasta osasta hetkiä. Teen just mitä haluan ja se on ihan parasta just nyt.
 
Aika ennen kroonisia sairauksia oli kyllä mukavaa! Ei koskenut, kolottanut, ei tarvinnut syödä lääkkeitä, kropassa ei ollut liikerajoitteita. En ollut vielä tavannut yhtään psykiatria enkä ollut ollut potilaana sairaalassa. Onneksi ei silloin tiennyt, mitä oli tulossa!:)
 
Enpä mäkään ole haikaillut menneitä aikoja - lukuun ottamatta kultaista 80-lukua :ROFLMAO:
Oma fyysinen ja psyykkinen kehitys on kuitenkin mennyt (hitaasti ja tuskaisesti, mutta) kuitenkin koko ajan eteenpäin ja mikäli suuntaus pysyy, parhaat ajat ovat vasta ja todellakin edessä (y)
 
Poppiksen tekstistä tuli mieleen että on hiljaksiin oppinut ettei ole mikään pakko.
Joku tulee sössöttää että sun on pakko sitä ja pakko tätä niin mä ainakin osaan sanoa ettei mun ole mikään pakko tehdä yhtään mitään.
Joskus oli melkoinen sähköjänis että kaikki ny ja heti, nyttemmin etenkin muiden kiireiden kohdalla tuumannut ettei se ole mun kiire ja jos oikein alat siinä hössöttää niin istun siksi aikaa persiille että se kiire menee ohi.
Se mikä nuoruudessa ketuttaa niin usein on joku nainen tullut sanomaan että häntä harmittaa ettei lähestynyt silloin ja silloin minua, itsellä ollut samoja fiiliksiä ja toki harmittanut mutta sitten kun ehdottanut jotan hänkipänkiä niin saanut ettei mua ny enää kiinnosta, sekös on sitten vituttanut :ROFLMAO:
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom