Kukaanhan ei ole seppä syntyessään, sen kun aina muistaisi niin koskien itseään kuin muitakin. Eli niitä taitoja voi (ja on pakko) hankkia ja vain tekemällä (ja katsomalla muiden kuvia) oppii. Koskaan ei ole valmis. Oli ala mikä tahansa, aina voi kehittyä. Teot/tuotokset ja ihmiset erikseen. Tietysti meissä on erilaisia lahjoja annettuna, mutta vähemmilläkin lahjoilla voi päästä pitkälle tekemällä helvetisti töitä (koskee varmaan myös duunia salin puolella ;)). Loppujen lopuksi se mikä ratkaisee on sitkeys, motivaatio ja harjoittelu, oli lahjoja enemmän tai vähemmän. Lahjakaskin joutuu sen duunin tekemään. Jokuhan on sanonut, että vasta kun on ottanut ne 10.000 kuvaa, saattaa ehkä osata jotain.
Omassa kuvaamisessa oikeastaan ainoa (no, ei nyt vain se, mutta tärkeä osa) joka kiinnostaa on se, että kehitynkö, mitä opin edellisestä. En siis hajoa siihen ja pidä itseäni ihan paskana, jos esim. kokeilemani valaistus ei vielä toiminut täydellisesti, pääasia että aloin opetella valaistusta ja otin sen kuvan (koska se on kivaa). Homman pitää olla hauskaa eikä niin vakavaa. Muiden kiitoksilla ei voi elää. Muihin vertaaminen on muutenkin aika turhaa (siis jos vertaan että "ääh, tääkin on ihan paska, tolla on paljon parempia kuvia"), koska maailmassa on aina parempia kuvia - ja huonompia. Tietysti terve itsekritiikkiki on hyvinkin tarpeen, jotta kehittyy.
Minä pidän monenlaisista kuvista, niin pitkälle käsitellyistä (ammattilaiset usein tunteja) beauty-kuvista (siis joistain niistä, joissa on jotain ideaa, sisältöä, luovuutta, ja taitavasti tehty retouching, ei vain blurrattu) kuin luonto- ja taidekuvista. Tyylillä ei ole väliä. Jokin vain iskee ja toimii ja muut eivät. Joskus osaa arvostaa tekniikkaa, mutta silti kuva ei iske. Joskus tekniikka on ns. päin persettä, mutta kuva kolahtaa silti, koska sen sisältö, sommittelu, tilanne tms. on upea. Jokaisella makunsa. Samalta kuvaajalta voi tulla upeita kuvia ja sitten taas vähemmän miellyttäviä, tai hieman erityylisiä.
Rakentavan kritiikin antaminen ja vastaanottaminen vaatii sekin opettelua, useimmiten. Positiivista ja rakentavaa kriittistä palautetta Suomessa voisi antaa enemmän. Monesti sekin homma on sosiaalista ja vastavuoroista. Jos ei itse koskaan anna palautetta toisille, aika turha sitä itsekään odottaa, koskee niin kuvayhteisöjä, blogeja ym. Näin ainakin olen huomannut Flickrissä. Se on pitkälle sosiaalinen pelikenttä, ja siellä on tosi paljon loistavia kuvia ilman kommentteja ja keskitason kuvia kymmenillä kommenteilla. Kyse on pitkälti omasta aktiivisuudesta, ja se tietty vie helposti paljon aikaa.
