Kp:n mielipiteillä kilpailijoista ei ole valintojen kanssa mitään tekemistä. Ei olla enään -90 luvulla. Eikö Utti voisi tulla itse tänne kertomaan, miten asiat ovat. Ihme hommaa, kun asianosaiset ei osallistu keskusteluun.
Sorry epätietoisuuteni. Tuo teksti vain antaa sellaisen kuvan, että eri kilpailijoiden kohdalla olisi tuomaritoimikunnan laseissa eri polarisaatio (vai mikä se nyt olikaan). Ehkä KP:n pitäisi päivittää hieman journalistin taitojaan ettei antaisi kirjoituksillaan sellaista kuvaa ;)
KP:n mielipiteen merkityksen silloin kultaisella ysärillä olen kuullut erään kilpailleen henkilön suusta, kuten jo aiemmin mainitsin. Sitäkin asiaa on vaikea todistaa faktaksi, mutta niin on myöskin tuota sinun sanomaasi. Tätä keskustelua ja spekulointia politikoinnista yms. täällä tuskin käytäisi, jos Utti olisi ollut ihan susipaska muiden EM-kisoihin valittujen rinnalla. Tuo KP:n em. kirjoitus ei ole ihan omiaan vähentämään tätä spekulointia.
Kyllähän Utti kirjoitti blogissaan, että kunto ei riittänyt jne. Sen jälkeen voidaan alkaa spekuloimaan sitä, että onhan Utilla sen verran järkeä päässä, että
jos oikeusmurha
olisi tapahtunut, niin ei hän sitä voi blogissaan lähteä puimaan, jos meinaa vielä kv-kisoihin.
Huomaa nuo alleviivatut sanat. Eli puhdasta spekulointia tämäkin. Sellaisia nämä keskustelupalstat ovat. Muistaakseni kaikki sinunkin tekemisesi ovat olleet KP:n mielestä ihan syvältä.. siis ne, missä hän ei itse ole ollut mukana vai miten se nyt meni ;)
Mutta joo. Utti toivoi blogissaan myös ettei tuosta asiasta käytäisi enempää turhaa kalabaliikkia. Joten ainakin itse voisin kunnioittaa miehen toivetta ja unohtaa politiikkaspekuloinnit tähän postiin. Mitä Utin treeneihin tulee, niin meikäläisen neuvoista ei siihen ole pahemmin apua, mutta uskoisin, että hän tuolla blogissaan jo kertoikin suurimman ongelman.. eli järki ei itseä valmentaessa toimi yhtä hyvin kuin muita valmentaessa ja tulee ylilyöntejä.
edit. Hulkkia valitettavasti tuskin 'nähdään' pahemmin täällä enää keskustelemassa urastaan tai blogistaan. Yllättävän paljon noinkin 'huonosti' CBB:ssä menestynyttä kaveria dissataan bodyforumeilla. Samoin kuin Makellekin on haba kasvanut ihan itsekseen, kun on tuommoinen geenimonsteri. Ihan sama miten olisi treenannut... vai mitä täällä netissä aina sanotaan :D