Ensinnäkin vittu mitä mulkutusta, toisekseen jumalauta minkä tason perseilyä. Pahoittelut kielenkäytöstäni. Itseltäni katosi kaikki aiempi arvostus Krishiä, Jurvansuuta, Mantilaa ja kumppaneita kohtaan tästä samasta syystä jo viime vuoden lopulla.
Mies on jo voittanut jokaisen Suomen kisakalenterin kisan vähintään kerran ja lisäksi voittanut jo PM-kisankin. Missä ihmeessä tuomaritoimikunnan mukaan Hulkin sitten pitäisi kilpailla, jos ei EM-kisassa? Onko heidän tavoitteensa todella saada Hulkki vaihtamaan liittoa tai lajia kokonaan? =P
Kaiken lisäksi ilmoitetaan ettei päätös jättää kutsumatta EM-kisaan ollut edes rahasta kiinni, Hulkki muka
ei kelpaa edustamaan Suomea...
En pysty millään uskomaan että tuomaritoimikunnan edustajat olisivat lajeista sinne päinkään niin pihalla kuin tahtovat esittää. Hulkin kehitys on tottakai viime vuosina ollut hitaampaa, mutta kansainvälisten CBB-kisojen taso ei ole käytännössä edes voinut kehittyä paljoa, jos yhtään, sekään. Suomi ja Viro ovat käsittääkseni vieläkin ainoat maat, joissa CBB on testattu laji. PM-, EM-, ja MM-kisoissa lähes kaikki kilpailijoista ovat olleet, ovat ja tulevat olemaan kehonrakentajia, jotka ovat vedättäneet painonsa juuri ja juuri rajansa alle, jotta ovat voineet kilpailla nimenomaan CBB-sarjassa. Täten kun kerran Hulkki on menestynyt vasta 1½ vuotta sitten loistavasti PM- ja MM-kisoissa, ei ole mitään syytä olettaa, etteikö menestyisi vastaavissa nytkin.
Valitettavasti nykyisen tuomaritoimikunnan sanomana on keskisormi ja naurua suurelle osalle lajissa kisaavista, kaikille faneille ja kaikille sadoille CBB-kisaurastaan haaveileville lajin harrastajille ympäri maata. Vaikka kuinka tekisit 15-20 vuotta putkeen joka ikinen päivä kaikkesi lajissa kehittymisesi eteen, sinulta saatetaan hyvinkin huvikseen tai esimerkiksi naamakertoimen mukaan estää täysin pääsy oman tasosi kilpailuihin. Itse pidän tätä tilannetta äärimmäisen huolestuttavana.
Passilalle EM-kilpailupaikka myönnettiin siten, että liiton sijaan hän joutuu itse maksamaan matkat ja majoituksensa. Hulkille pitäisi tottakai minimissään myöntää pääsy kisaansa samoin ehdoin. Jos edes tämä ei muka onnistu, silloin tuskin kenellekään jää yhtään epäselvyyttä siitä, onko päätöksissä kyse johdonmukaisuudesta vaiko vain vittuilusta ja pätemisestä.
Juuri nyt on valitettavasti kiire tehdä muita asioita, mutta myöhemmin tänään kirjoitan sähköpostin tuomaritoimikunnan toiminnan virheellisyydestä tässä asiassa suoraan IFBB:n puheenjohtajalle Rafael Santonjalle, googlettamalla selvisi että tähän tarkoitukseen on olemassa osoite
internacional@santonja.com. Toivon, että mahdollisimman moni muu tekisi samoin. Luulisi, että herra ymmärtää mistä on kyse, kun kerron ettei PM-voittajaa ja MM-kutosta päästetä enää edes EM-kisoihin ja kuinka paljon tämä kuohuttaa kansaa netissä.
Kuten varmasti viestistäni käy ilmi, pidän tapahtunutta suunnattomana vääryytenä ja asioiden korjaamiseen pyrkiviä toimenpiteitä erittäin tärkeänä. En pelkästään yhden kilpailijan kohtalon vuoksi, vaan myös siksi, etteivät muut kilpailijat lajissa joutuisi jatkossa kärsimään vastaavaa epäoikeudenmukaisuutta.