Ai nii..meinasi unohtua. Turha vetää hernettä nenään. Varsinkaan kun ei siihen ole syytä. On ihan hienoa että jaksat kirjoitella tänne ja alentua vääntämään jokaisen pulliaisen kanssa pienimmistäkin asioista. MUTTA ota hyvä mies hieman rennommin. :jahas:
En hermostunut (tai "epärentoutunut", mitä ikinä tuo onkaan :D) lainkaan, mistä sellaisen kuvan sait?
Ihmettelin vain, oletko saanut sellaisen kuvan ettei minulla ole lainkaan perusteluja käyttämilleni treenimenetelmille?
kyykky, mave, penkki (sori hulkki), kulmasoutu, leuanvedot yms. niillä pärjää ainakin ensimmäiset treenivuodet aivan mainiosti.
Totta, mutta ensimmäiset treenivuodet pärjää mainiosti kunhan ylipäätänsä treenaa ja syö, riippumatta ohjelmasta tai ruokavalion "oikeaoppisuudesta". Kaikki keskustelut treenimenetelmien välisistä eroista koskevat käytännössä jo aloittelijavaiheen ohittaneita treenaajia, jotka yleensä joutuvat jo hieman miettimään treenejään saadakseen vielä kehitystä aikaan.
mites hulkki sellainen juttu et mikä ruoka/naposteltava on kaikista pahin kiusaus sinulle?
En tiedä mitä tarkoitat "naposteltavalla"? Päivässä on tietty määrä aterioita, eikä aterioiden välillä luonnollisestikaan syödä ruokaohjelmaan kuulumattomia juttuja. Etukäteen kalenteriin merkattuina cheattipäivinä toki syön koko ajan mitä sattuu, silloin esimerkiksi Arnold'sin donitsit ja chocolate chip cookiesit maidon kanssa menevät varsin railakkaasti alas.
Nyt bulkilla olen tosin ajatellut ottavani jossain vaiheessa käyttöön rusina/pähkinäsekoituksen pitkin päivää syötäväksi. Tietty grammamäärä kyseistä sekoitusta pitkin päivää nautittuna antaisi kuitenkin varsin helposti hyvälaatuisia kaloreita ja rasvoja.
entäs mitä liikettä "inhoat" salilla eniten? (niistä mitä teet?)
Pieniä nippeliliikkeitä, joihin en haluaisi käyttää aikaa, mutta joita joudun kuitenkin ohjelman puitteissa tekemään. Esimerkiksi forkku-, vatsa- ja kiertäjäkalvosinliikkeet. Kaikki varsin hyödyllisiä harjoitteita, mutta moisia pikkunysväyshilavitkutuksia ei oikeasti jaksaisi tehdä, vaan senkin ajan käyttäisi mieluummin esim. mavettamiseen.