Ulkonäön negatiivinen kommentoiminen..

[shrimp]

Hei, olen ”uusi” täällä, eli ensimmäistä kertaa kirjoitan täällä. Sen sijaan olen jo vuoden pari seurannut kirjoituksianne. Harrastan punttia 2-4 kertaa viikossa (+ juoksua, pyöräilyä, mitä nyt satuu). Ongelmani on poikaystäväni ja hänen kauttaan huonontunut itsetunto. Olemme seurustelleet 1 ½ vuotta. Tavattuamme olin n. 52 kiloinen ja niinä aikoina aloitin _säännöllisen_ treenin, ja tässä ahkeran salilla käymisen kautta paino o kivunnut tuonne n. 56 (pituutta minulla on 157). Poikaystäväni jaksaa muistuttaa minua jatkuvasti siitä että kun olin laihempi aikaisemmin. Tämä nakertaa itsetuntoani jatkuvasti, koska pidän itseäni ihan viehättävänä ja sopusuhtaisena. Ainoastaan itseänikin häiritsee muutamat rakenteelliset seikat, kuten paksut jalat, etenkin pohkeet, ja leveähkö lantio (päärynävartalo), mutta en ole koskaan hävennyt itseäni. Kuljen kesäisin sortseissa ja en häpeä vartaloani rannalla. Olen kumminkin ihan urheilullinen, ja lihastakin löytyy.

Ensimmäisen kerran se löi pahiten tietoisuuteen, että poikaystäväni häpeää vartaloani, kun halusin mennä rannalle ja kysyin että eihän hän häpeä minua. Hän vastasi myöntävästi ja minusta se oli todella rankkaa kritiikkiä. Arvostan rehellisyyttä, mutta en kestä sitä tosiasiaa että joku joutuu häpeämään läsnäoloani, kun kyseessä on vielä yksi rakkaimmista ja läheisimmistä ihmisistä.

Hän haluaa että laihduttaisin, itse vielä juuri kiristelenkin paria kiloa pois, mutta nyt meni into kaikesta.. elämästä. Tuntuu kurjalta koko tämä tilanne, koska mielestäni en ole todellakaan lihava. Ei huvita kiristellä, vaikka _itse_ haluaisin rasvat alas ja lihat esiin. En tiedä jaksanko jatkaa enää kauaa. Olen aina huolehtinut syömiseni ja liikuntani parhaani mukaan. Hän kun on näitä luonnostaan laihoja, joka ei koskaan syö kun ei ole kuulemma nälkä, mutta kun nälkä yllättää, voi surrutta ahtaa napaan pizzaa, karkkia sun muuta harvase päivä. Hän ei myöskään enää treenaa enää, joten hän on hyvin laiha. Tämän takia on surullista kuulla kommentteja siitä kun syön, vaikka söisin kaurapuuroa ja ruisleipää, että syön kuulemma liikaa ja liian usein. Todellisuus on kaukana tästä, sillä pyrin syömään aina alle kulutukseni, ettei se vaan menisi yli (n. 1500 kcal) jonka jaan ainakin 5 -7 aterialle.

Ahdistaa niin paljon että veri ei kierrä. Suhde on kaikin puolin muuten ihana, meillä on hauskaa yhdessä ja näin poispäin, mutta tämä vain masentaa minua nykyään. Mitä tehdä? Jatkaa treenausta ja laihduttaa siihen pisteeseen missä olin kun aloitimme, pelossa että hän jättää minut jos vielä lihon? Hän ei muutenkaan haluaisi että kasvatan isoja lihaksia, vaikka toivoisin kovasti että kehityn tästä vielä juuri tuohon lihaksikkaaseen suuntaa.

Olen todella hukassa ja kaipaisin neuvoja. Kiitos kuuntelemisesta, sillä minulla ei ole ketään ystäviä ketkä ymmärtäisivät tässä asiassa minua, ainoastaan siskoni.

 

[Mistraali]

Voi sinua! Kirjoituksesi perusteella on kyllä vaikea uskoa, että suhteenne on kaikin puolin muuten ihana ja että teillä on hauskaa. En näe muuta vaihtoehtoa kuin heittää äijä pellolle. Se kirpaisee hetken, mutta kannattaa. Ulkonäön hyväksyminen on kuitenkin tosi olennainen asia. Itse en kestäisi hetkeäkään tuollaisessa paineessa, enkä ymmärrä, miksi pitäisikään. Tsemppiä!

 

[Taskuamatsoni]

Sano sille, että jos et kelpaa sellaisena kuin olet, saapi herra olla hyvä ja lähteä kavelemään. Jos hän ei näin tee ja silti jatkaa jäkätystään, lähdet itse kävelemään. Elä omaa elämääsi ja omien ihanteittesi mukaan. Tuollaista paskaa ei kannata kuunnella eikä kenenkään takia mieltänsä pahoittaa. Sitä paitsi syöt nytkin ihan törkeän vähän jos syöt 1500 kaloria.

Itse olin jossain vaiheessa tuossa samassa tilanteessa. Kuittailua painosta, syömisistä ja lihaksista tuli. Sanoin jätkälle, että nyt joko lähdet kävelemään tai pidät turpasi kiinni. Jäi ja piti/pitää turpansa kiinni. (yksi mikä tietty vaikuttaa kundin positiivisempaan suhtautumiseen on se, että vaihdoin voimanostoon -> ei pelkoa liika isoista lihaksista :D )

 

[assis]

Samaa mieltä Mistraalin kanssa. Jos poikaystäväsi ei hyväksy sinua tuollaisenaan eikä kunnioita haluasi pitää itsestäsi huolta niin tervemenoa vaan. Älä luovu hyvästä harrastuksesta ja terveellisistä elintavoistasi miehen takia, ei varmaankaan ole sen arvoista! Surkeaahan se on, mutta joskus vaan elämä menee silleen että tiet vie erilleen. Jossain mennään pieleen, jos miehen mielipiteen takia joutuu luopumaan jostain itselle tärkeästä jutusta.

 

[Deleted member 5830]

Olisko päässyt käymään niin että poitsu projisoi suhun omaa surkeaa itsetuntoaan? Onhan se rankkaa olla spagetti jos emännän haukkari on kaks kertaa oman suuruinen. Älä anna toisen latistaa omaa itsetuntoas. Äläkä tee negatiivisten kommenttien tekoa helpoksi kyselemällä johdattelevia kysymyksiä. Jos edelleen paskaa satelee niin kerro kuinka loukkaavalta tuntuu tollanen mitätöinti ja jos ei muu auta niin eiköhän yksinkin ole kivampi olla kuin suhteessa mikä saa voimaan pahoin. Tsemppiä!

 

[puuma]

Poikaystäväni jaksaa muistuttaa minua jatkuvasti siitä että kun olin laihempi aikaisemmin. Tämä nakertaa itsetuntoani jatkuvasti, koska pidän itseäni ihan viehättävänä ja sopusuhtaisena. Ainoastaan itseänikin häiritsee muutamat rakenteelliset seikat, kuten paksut jalat, etenkin pohkeet, ja leveähkö lantio (päärynävartalo), mutta en ole koskaan hävennyt itseäni. Kuljen kesäisin sortseissa ja en häpeä vartaloani rannalla. Olen kumminkin ihan urheilullinen, ja lihastakin löytyy.

Hienoa, että sulla itselläsi on kuitenkin hyvä itsetunto, pidät itsestäsi ja kehostasi! Pidä tuo asenne!! Ihan kaikilla on "virheitä" vartalossaan, kasvoissaan, käytöksessään, milloin missäkin, niistä ei niin kauheasti kannata välittää eikä ainakaan jäädä niitä tuijottamaan. Pääasia että noin yleensä viihtyy itsensä kanssa!

Ensimmäisen kerran se löi pahiten tietoisuuteen, että poikaystäväni häpeää vartaloani, kun halusin mennä rannalle ja kysyin että eihän hän häpeä minua. Hän vastasi myöntävästi ja minusta se oli todella rankkaa kritiikkiä. Arvostan rehellisyyttä, mutta en kestä sitä tosiasiaa että joku joutuu häpeämään läsnäoloani, kun kyseessä on vielä yksi rakkaimmista ja läheisimmistä ihmisistä.

Ei kuulosta rakkaudelta eikä kunnioitukselta.

Hän haluaa että laihduttaisin, itse vielä juuri kiristelenkin paria kiloa pois, mutta nyt meni into kaikesta.. elämästä. Tuntuu kurjalta koko tämä tilanne, koska mielestäni en ole todellakaan lihava. Ei huvita kiristellä, vaikka _itse_ haluaisin rasvat alas ja lihat esiin. En tiedä jaksanko jatkaa enää kauaa.

Ainoa syy laihduttaa, on se, että itse haluaa. Motivaatio lähtee vain ja ainoastaan itsestä. Jonkun aikaa voi toisen mieliksi jotain ylimääräistä tehdä, mutta et voi elää elämääsi miettien koko ajan, mitähän mieltä toinen on sinusta tänään, tässä kuussa, ensi kuussa jne. Tarkoitan, että monilla, mulla ainakin, paino vaihtelee aika paljon.

Olen aina huolehtinut syömiseni ja liikuntani parhaani mukaan. Hän kun on näitä luonnostaan laihoja, joka ei koskaan syö kun ei ole kuulemma nälkä, mutta kun nälkä yllättää, voi surrutta ahtaa napaan pizzaa, karkkia sun muuta harvase päivä. Hän ei myöskään enää treenaa enää, joten hän on hyvin laiha. Tämän takia on surullista kuulla kommentteja siitä kun syön, vaikka söisin kaurapuuroa ja ruisleipää, että syön kuulemma liikaa ja liian usein. Todellisuus on kaukana tästä, sillä pyrin syömään aina alle kulutukseni, ettei se vaan menisi yli (n. 1500 kcal) jonka jaan ainakin 5 -7 aterialle.

Teillä on ihan erilainen tyyli syödä. Ei tuo pelkästään ehkä suhdetta kaada, mutta onhan se tylsää, että syötte ihan eri ruokia ja eri aikoihin.

Ahdistaa niin paljon että veri ei kierrä. Suhde on kaikin puolin muuten ihana, meillä on hauskaa yhdessä ja näin poispäin, mutta tämä vain masentaa minua nykyään. Mitä tehdä? Jatkaa treenausta ja laihduttaa siihen pisteeseen missä olin kun aloitimme, pelossa että hän jättää minut jos vielä lihon? Hän ei muutenkaan haluaisi että kasvatan isoja lihaksia, vaikka toivoisin kovasti että kehityn tästä vielä juuri tuohon lihaksikkaaseen suuntaa.

Itse hän siis ei enää treenaa ja haluaa olla laiha. Sinä treenaat ja haluat olla lihaksikas. Kumpikaan teistä ei oikein ymmärrä toistaan. Hän ei varmaan halua, että sinusta tulee häntä isompi tai vahvempi, sukupuoliroolit menee päälaelleen?? Mitä hyvää teillä on suhteessa? Onko ne sulle tärkeämpiä, kuin nämä huonot puolet?

 

[Sidney]

Voi hyvänen aika...

En tiedä kuinka vanha olet, mutta ainakaan poikaystäväsi henkinen kehitys ei tunnu juuri edenneen 15-vuotiasta korkeammalle. Anteeksi nyt suorasukaisuuteni.

Ainakin kuvauksesi perusteella vaikutat olevan täysin normaalimittainen ja sopusuhtainen TERVE nainen, jolla on hyvä olla, viihdyt kropassasi ja tunnet siitä jopa iloa. Ok, kaikillahan meillä varmaan on aikoja, et toivois voivan ottaa rasvaa vähän tuolta ja vähän tuolta - mutta se rasvakin kuuluu siihen ihmiskehoon. Rasvatonta olomuotoa ei voida pitää "luonnollisena", ei ainakaan naisilla. Fitness- ja bodyfitness -maailmaan se kuuluu, siis kisaajilla, mutta heilläkin vain sen kisa-ajan. Offilla rasvaa yleensä taas kertyy ja energiaa tarvitaankin lihaksen kasvatukseen.

Tuo sinun poikaystäväsi...voin vain sanoa sinulle, että rakastavassa ja aidossa, lämpimässä ja välittävässä parisuhteessa ei se keskeinen seikka todellakaan ole se, miltä toinen näyttää. Tärkeää on ihan muut asiat. On toki totta, että en mäkään niin kauhean mielissäni tietty olisi, jos oma mieheni yhtäkkiä keräis sellaset 30 plussakiloa ympärilleen - varmaan siinä vaiheessa vähän kyselisin jo kanssani lenkille. Ihan jo kullan terveydenkin takia. Mutta kun sun tapauksessa ei todellakaan ole kysymys mistään tällaisesta.

Itse en henkilökohtaisesti koskaan ole pitänyt sellaisia lihaksettomia, löysiä ja laihoja (esim. missi-tyypit) naisia millään tavalla viehättävinä. Silmääni hivelevät urheilulliset, terveen näköiset ja lihaksilla varustetut reippaat naiset, jotka nauttivat elämäntavastaan, eikätkä selvästikään ole mitään sellerin purijoita. Sanoit poikaystäväsi olevan laiha - onko se nyt sitten jotenkin komean tai miehekkään näköistä?! Pinnallisuus on paskamainen piirre ihmisessä ja ikävä kyllä tekstistäsi saa hieman sellaisen käsityksen, että olet poikaystävällesi asia, jota on kiva viedä näytille - siinä tapauksessa, että täytät hänen ihanteensa...:curs:

Meidän naisten itsetuntoa ja mielenterveyttä tässä maailmassa vedetään maahan vähän joka suunnasta - oman miehen ei todellakaan pitäisi asiaa enää edistää. Ole iloinen ja onnellinen omasta itsestäsi, laita ukko vaihtoon, jos todella nui nuija on...:D Ei vaa, ei se niin helppoa ole, tiedän kyllä. Mutta oikeesti, kyllä sä parempaa todellakin ansaitset!!! Stemppiä ja rohkeutta, älä anna lannistaa itseäsi. :haart:

 

[kuukunen]

:curs::wall:

Mä en nyt tiiä onko tää oiken hyvä "neuvo"... mutta jos itse olisin tuossa tilantessa, antaisin samalla mitalla takaisin! Luultavasti mainitsisin hänen liiasta laihuudestaan ja että "miehellä sais olla lihastakin"...:evil:

Tuollainen takaisin kommentointi vois EHKÄ auttaa häntä ymmärtämään kunka paskalta susta tuntuu... toisaalta toisen loukkaaminen on kyllä aika paskaa kyllä jo itellään...

Pääasia olis kyllä nyt, ettet anna tuommosten "mielipiteiden" itteäs lannistaa, älä ota kuuleviin korviis moisia japatuksia. Joksella on oikeus näyttää siltä miltä haluaa!

Mullekin on usein ulkonäköä kommentoitu negatiivisesti, mutta en vaan välitä tai nauran mielessäni, että eikö tuokaan ymmärrä hyvän päälle :D! Meillä jokaisella on omat ihanteemme...:haart:

 

[shrimp]

Kiitos vastauksista. Helpotti kummasti oloa kun sain kertoa asiat jotka painoi niin kovasti mieltäni. Joo sepä se. Ollaan vertailtu hauista ja sentti on eroa, ja jätkällä kuitenkin pituttaa sellanen + 30 cm muhun verrattuna. Ylpeähän olen sisimmässäni ahertamisestani vaikkei kummosia tuloksia ole tullut, mutta eihän niitä voi odottaakaan parin vuoden treenailusta. Asia on helvetin vaikea juuri siksi, koska rakastan henkilöä sydämeni pohjasta, ja meillä on aina ihanaa siihen asti kun tulee tilanne jossa joku kommentti loukkaa minua. Olen ajatellutkin tätä pahan olon siirtämistä toiseen. Hän ei itse käytä julkisesti ainakaan mielellään t-paitoja juurikin kapeitten käsivarsien takia. Itse kuitenki puen minisortsit muitta mutkitta vaikka jalat onkin vähä keskivertoa paksummat. En siis itse todellakaan häpeä itseäni.

Kysympä vielä että kannattaako jatkaa treenailua ja kiristelyä?

Kiitos vielä tuhannesti vastauksista, merkitsevät minulle paljon!!:haart:

 

[shrimp]

Itse en henkilökohtaisesti koskaan ole pitänyt sellaisia lihaksettomia, löysiä ja laihoja (esim. missi-tyypit) naisia millään tavalla viehättävinä. Silmääni hivelevät urheilulliset, terveen näköiset ja lihaksilla varustetut reippaat naiset, jotka nauttivat elämäntavastaan, eikätkä selvästikään ole mitään sellerin purijoita. Sanoit poikaystäväsi olevan laiha - onko se nyt sitten jotenkin komean tai miehekkään näköistä?! Pinnallisuus on paskamainen piirre ihmisessä ja ikävä kyllä tekstistäsi saa hieman sellaisen käsityksen, että olet poikaystävällesi asia, jota on kiva viedä näytille - siinä tapauksessa, että täytät hänen ihanteensa...:curs:

Minunkin silmääni hivelevät urheilulliset naiset. Jos nään itselläni mitään kehitystä peilissä, tulee olo että "tuo olen minä, minä olen tuo urheilullinen nainen".

Hänen laihuus ei minua häiritse, pidän hoikista tapauksista, mutta ei todellakaan haittais jos hän joskus tulisi puntille mukaan (käynyt ehkä 5 kertaa viime vuoden aikana)! Päin vastoin, unelmani olisi että hän tekisi minun kanssa välillä yhteisiä juttuja, esimerkiksi liikunnallisia, kun kerta hän on ennenki harrastanut sitä sun tätä.

Joo ja en todellakaa halua olla mikää näyttelykappale, mutta oishan se tokin joskus kiva kuulla että olet nätti tänään. Varsinkin kun joskus viikonloppuisin laittaudut toista tuntia laittaen hiuksia (vaikea suoristaa kun on kiharat) ja meikaten tai valiten vaatteita, haluisi kuulla jotain muuta kuin "no en mä pyytäny".

EDIT:

Ainoa syy laihduttaa, on se, että itse haluaa. Motivaatio lähtee vain ja ainoastaan itsestä. Jonkun aikaa voi toisen mieliksi jotain ylimääräistä tehdä, mutta et voi elää elämääsi miettien koko ajan, mitähän mieltä toinen on sinusta tänään, tässä kuussa, ensi kuussa jne. Tarkoitan, että monilla, mulla ainakin, paino vaihtelee aika paljon.

Ja ei muuten motivoi jatkaa, toi ei toimi edes sellasena motivaattorina "nyt täytys tehä jotai" vaan pikemminki lannistaa. Enemmän motivois jos se esim tulis silloin tällöin lenkille tai salille tsemppaamaan. Mutta musta tuntuu et ei kannata ees haaveilla.

 

[helistin]

No totta hemmetissä jatkat treenaamista! Ja kiristelyäkin, jos SINÄ sitä haluat.

Oletko huomauttanut poikaystävällesi, että hänen kommenttinsa loukkaavat sinua - ja ovat myös varsin lapsellisia? Mitä jos yrittäisit saada hänet pohtimaan ja perustelemaan kannanottojaan ja asennettaan vähän tarkemmin? Häpeääkö hän enemmän itseään kuin sinua, käykö hänellä kateeksi se, että olet saavuttanut treenilläsi tuloksia? Kannattaako oikeasti suhtautua noin vakavasti omaan tai sinun ulkonäköön, jos muutoin viihdytte yhdessä?

Oletko pohtinut, voisiko poikaystäväsi olla mustasukkainen harrastuksellesi, siis kokea jäävänsä sille jotenkin toiseksi? Onko hänellä itsellään harrastusta, johon hän laittaa yhtä lailla aikaa ja energiaa kuin sinä treenaamiseen? Jotenkin tuntuu, että kumppanisi käytöksen takana on jotain syvempiä syitä kuin pelkästään erilainen ulkonäköihanne. Luulisin että olisit havainnut hänet pinnalliseksi tyhjäpääksi jo ennemmin..

Miksi hän on muuten itse lopettanut treenaamisen?

 

[eowyn]

mieheni ei ole ikinä suoraan kommentoinut negatiivisesti lihaksiani, päinvastoin joskus se kehu ystävillekin kun urheilullinen ja timmi ja lihaksikas vaimo sillä on
Mutta n vuosi sitten tai näin se heitti pari kertaa että olkapäät ja selkä on jo kyllä riittävän leveät ja habakin ei enää tarttee lisaa massaa... no jooo. en paljon ottanut opikseen vain jatkoin samalla tavalla treenailua kuin ennenkin. Nyt mieheni on kai jo tottunut mun ulkonäköön ja sen hitaan mutta ainaiseen lihaksistumiseen. ja olen huomannut että hänenkin kauneusihanteet ovat pakkiksen, fastin jm sivujen avulla muuttunut aika lailla. nyt se vaan kannustaa hankkimaan lisää lihasta. minusta tuntuu että jotain mättää teidän suhteessa...ja asia ei ole varmaan kiinni vain negattiivisissa kommentteissa- ne on vaan symptooma vakavampaan ongelmaan joka tällä tavalla purkautuu. Koska vaikka tiedän kyllä että kullalla on n10 kg ylimääräista (vaikka urheileekin) sit en mä mee sitä negattiivisesti kommentoimaan- ja miksi menisinkin kun hän on mun silmissa saman komea kuin 5 v ja 10 kg sitten kun tavattiin...

 

[tintula]

Inhottava tilanne, rakkaus on "sokea" mutta sä kyllä ansaitsisit parempaa.. Kuulostat oikein terveen naisen mitoissa olevalta ja sporttiselta tapaukselta, jonka ei missään nimessä tarttis kuunnella mitään laihdutus-vittuiluja. Jätkälläs on ilmeisen heikko itsetunto itellään, kuten joku jo sanoki ja kompensoi sitä sitte jotenki tolla sun "alistamisella". Ehkä sun kannattais pitää kunnon keskustelu siitä, mitkä on sun tavotteet salilla, miltä sä haluat näyttää jne. Ja et jätkän on PAKKO joko hyväksyä asia ja olla hiljaa tai sit tosiaan lähteä kävelemään. Ei tosta tule mitään, jos toinen ei pysty tukemaan toiselle tärkeässä asiassa!

Tsemppiä sulle, toivottavasti tilanne ratkeaa parhain päin!

 

[shrimp]

No totta hemmetissä jatkat treenaamista! Ja kiristelyäkin, jos SINÄ sitä haluat.

Oletko huomauttanut poikaystävällesi, että hänen kommenttinsa loukkaavat sinua - ja ovat myös varsin lapsellisia? Mitä jos yrittäisit saada hänet pohtimaan ja perustelemaan kannanottojaan ja asennettaan vähän tarkemmin? Häpeääkö hän enemmän itseään kuin sinua, käykö hänellä kateeksi se, että olet saavuttanut treenilläsi tuloksia? Kannattaako oikeasti suhtautua noin vakavasti omaan tai sinun ulkonäköön, jos muutoin viihdytte yhdessä?

Oletko pohtinut, voisiko poikaystäväsi olla mustasukkainen harrastuksellesi, siis kokea jäävänsä sille jotenkin toiseksi? Onko hänellä itsellään harrastusta, johon hän laittaa yhtä lailla aikaa ja energiaa kuin sinä treenaamiseen? Jotenkin tuntuu, että kumppanisi käytöksen takana on jotain syvempiä syitä kuin pelkästään erilainen ulkonäköihanne. Luulisin että olisit havainnut hänet pinnalliseksi tyhjäpääksi jo ennemmin..

Miksi hän on muuten itse lopettanut treenaamisen?

En suhtaudu yltiöpäisen vakavasti ulkonäköön, koska juuri kun sanoin että ei ole ongelmaa olla sortseissa yleisillä paikoilla yms. Se vaan ku siitä tulee niin paha olo sisälle jos joku sanoo jotain rumaa ulkonäöstäsi. Reagoin hyvin paljon fyysisesti kaikkeen negatiivisesti = alkaa oksettaan, huippaan, itkettää, ruokahalu katoaa.

Harrastukseni ei vie aikaa suhteeltamme, eli sekään ei voi olla ongelma. Enkä edes tiedä miksi lopetti harrastuksensa.

Olen avoin tunteistani, kerron kun tuntuu pahalta, mutta tuntuu ettei se johda aina mihinkään. Toisinaan kun ei kaikki voi olla malleja ja hyväkroppasia luonnostaan. Hmm..

 

[HeatN]

Jos poikaystäväsi myöntää häpeävänsä sinua niin mielestäni silloin se kertoo jo paljon hänen ajattelutavastaan. Omasta kullastaanhan pitäisi olla ylpeä ja hänen kanssaan pitäisi voida lähteä minne vain ilman häpeän tai nolouden tunnetta. Minäkin kehottaisin, aivan kuin joku muukin jo aikaisemmin, että sanoisit hänelle kuinka asia loukkaa sinua ja kuinka sinä viihdyt vartalossasi ja kuinka haluat olla urheilullinen ja hyväkroppainen. Jos poikaystäväsi näistä huolimatta sanoo häpeävänsä, miettisin kyllä vakavasti suhteen tulevaisuutta. Ei kukaan voi elää suhteessa, jossa joutuu miettimään omaa kroppaansa, tekemisiään, syömisiään ja olemustaan. Suhteessa pitäisi voida olla sellainen kuin on ja sen pitäisi tuntua hyvältä. Ei ihmistä voi rakastaa oikeasti ja syvästi, jos toisinaan häpeää häntä.

Mutta sinulle sanon, että jatka vain treenaamista ja terveellistä ruokavaliota! Tsemppiä! :thumbs:

 

[puuma]

No totta hemmetissä jatkat treenaamista! Ja kiristelyäkin, jos SINÄ sitä haluat.

Häpeääkö hän enemmän itseään kuin sinua, käykö hänellä kateeksi se, että olet saavuttanut treenilläsi tuloksia?

Jotenkin tuntuu, että kumppanisi käytöksen takana on jotain syvempiä syitä kuin pelkästään erilainen ulkonäköihanne.

^samaa mieltä kaikesta^

Ja ei muuten motivoi jatkaa, toi ei toimi edes sellasena motivaattorina "nyt täytys tehä jotai" vaan pikemminki lannistaa. Enemmän motivois jos se esim tulis silloin tällöin lenkille tai salille tsemppaamaan. Mutta musta tuntuu et ei kannata ees haaveilla.

Tiedän, ei todellakaan motivoi!! Olethan kertonut muuten poikaystävällesi kaikesta, mitä olet täällä kirjoittanut? Toisaalta siitä ei välttämättä ole pidemmän päälle hyötyä... Siis voi olla, että mies vähän aikaa on hiljaa, mutta sitten "ei vaan voi itselleen mitään, pakko sanoa, mitä mieltä olen." Joo joo rehellisyys on hyvästä, mutta ei kai ole pakko sanoa ääneen ihan kaikkia mietteitään, jos tietää, että toinen loukkaantuu?? Jokaikinen mies kyllä oikeasti tietää, miten paljon naisia loukkaa painosta ja syömisistä huomauttelu!! Ei voi sanoa kyllä puolustukseksi, etten mä tarkoittanut loukata.

 

[shrimp]

mieheni ei ole ikinä suoraan kommentoinut negatiivisesti lihaksiani, päinvastoin joskus se kehu ystävillekin kun urheilullinen ja timmi ja lihaksikas vaimo sillä on

Ihanaa että sulla on noin ihana mies! :haart:

Kiitos vielä kaikki ihanat ihmiset. Ehkä sain tästä voimaa elämään (ja iltapäivän yläkroppa treeniin :evil !:haart:

EDIT:

^samaa mieltä kaikesta^



Tiedän, ei todellakaan motivoi!! Olethan kertonut muuten poikaystävällesi kaikesta, mitä olet täällä kirjoittanut? Toisaalta siitä ei välttämättä ole pidemmän päälle hyötyä... Siis voi olla, että mies vähän aikaa on hiljaa, mutta sitten "ei vaan voi itselleen mitään, pakko sanoa, mitä mieltä olen." Joo joo rehellisyys on hyvästä, mutta ei kai ole pakko sanoa ääneen ihan kaikkia mietteitään, jos tietää, että toinen loukkaantuu?? Jokaikinen mies kyllä oikeasti tietää, miten paljon naisia loukkaa painosta ja syömisistä huomauttelu!! Ei voi sanoa kyllä puolustukseksi, etten mä tarkoittanut loukata.

Olen kertonut.. tuntuu silti ku menis metsään. Siskoni neuvoi sulkemaan korvat tollaselta.

 

[löllömasu]

En tiedä minkä ikäinen olet, mutta taitaa olla niin että 20-25 vuoden väliltä. Itselläni oli aiemmin vähän vastaava tilanne. Seurustelin yhden herran kanssa (lopulta pitkänkin aikaa), tais pitää itseänsä kovinkin hurmaavana ja komeana (todellisuus aivan muuta), kun tykkäsi että sillä oli oikeus tai edes varaa tulla kommentoimaan mun ulkomuotoa. Joskus se sanoi, että tykkäis musta (=mun ulkonäöstä) enemmän anorektikkona kuin sellaisena mitä olin. Siskollani on ollut anoreksia, joten tiedän mistä taudista on kyse ja en voinut uskoa korviani, kun kuulin kommentin. Painoin silloin 68-70 kg (vaihtelee paino aikas paljon) ja olen 166,5 pitkä. Lihasta oli jo silloin kun treenasin ihan kohtuullisesti. Ja aina tasaisin väliajoin se jaksoi huomauttaa, että mun ei pitäis syödä karkkia vaikka itse söi. Yksi juhannus se katsoi mun lautasta ja siinä oli lusikallinen perunasalaattia, niin kommentti oli: "onkohan nyt ihan järkevää että sä syöt tota". Sitten yksi vuosi päätin tiputtaa painoa, kiristelin itseni sellaiseen kuntoon, että lihakset näkyi hyvin (vatsassa oli sikspäkki jne.) Paino tippui n. 10 kg. No meni pari vuotta ja painoa oli tullut takaisin tohon 63-64 kg asti (silti vatsalihaksia näkyi jne.). Se jaksoi aina mainita, kun olin silloin aiemmin niin paljon laihempi ja paremman näköinen. Ja eikö itseäni harmittanut, kun painoa oli tullut takaisin. Ja poika itse oli 110 kg, rasvat 20% ja horkkujen takia selkä täynnä finnejä ja pää maapallon kokoinen. Mulle sen antamat kommentit oli niin paha paikka, että ei halunnut antaa samalla mitalla takaisin (satuttaa toista samalla tavoin). ja musta tuntui, että ei mulla ollut siihen oikeutta, ei kenelläkään ole. Toivoi vaan kokoajan, että se jotenkin huomais että se satuttaa mua niillä kommenteilla.

Mun mielestä toisen kunnioitus on yksi tärkeimmistä asioista ihmissuhteessa. Kunnioitus on ansaittava ja mun mielestä tollasilla kommenteilla varustettua kaveria on vaikea kunnoittaa, koska se ei kohtele sua oikein. Joten parisuhde voi olla hiukan hankala (jos nyt ei sit ihan mahdoton) saada toimimaan hyvin. Sä asetat itse ne rajat, miten haluat ihmisten sua kohtelevan. Jos kohtelu ei täsmää sun omaa käsitystä siitä, miten sua tulis kohdella, niin silloin SUN on VAADITTAVA siltä toiselta sellaista kohtelua mitä sä haluat. Jos homma ei edellenkään pelitä niin, (sä olet edelleen se joka asettaa ne rajat miten sua kohdellaan) silloin myös sä voit sen lopettaa lähtemällä sellaisesta ihmissuhteesta pois.

Se syy miks mä sun ikää ihmettelin, johtuu juurikin edellisestä. Mä aikanani kitkutin ja kitkutin siinä ihmissuhteessa... toivoin asioiden muuttuvan (se poika useasti muutenkin puhu mulle niin kuin alaspäin, hyvin monesti näin kävi muiden ihmisten edessä). Mutta eipä asiat toivomalla muuttuneet. Mulla meni liiankin kauan siihen heräämiseen, että tajusin että itsehän mä sen määrään miten mua kohdellaan. Mä lopulta kasvoin sen verran ihmisenä, että ymmärsin, että mulla on täysi OIKEUS vaatia tulla kohdelluksi hyvin, kunnioituksella ja arvostuksella sellaisena kuin mä olen (edellyttäen että myös mä kohtelen mun kanssaihmisiä samoin). Joten se poika jäi, ja oi kuinka onnellinen olen nykyään kun olen löytänyt itselleni sellaisen ihmisen, kuka ei vähennä mun omanarvon tunnetta. Aikanaan tää entinen tapas aina sanoa, että mun sopii mennä etsimään itselleni parempaa ihmistä kuin hän on, että tuskinpa löydän. Ja johan mä uskoin, että kyllä se on hyvä ihminen ja kyllä mulla kuitenkin on hyvä sen kanssa (elin pitkälti toive maailmassa monien asioiden suhteen).

Ainoa asia mikä on välillä potuttanut eron suhteen, on se että annoin sille niin monta vuotta "turhaan" elämästäni. Tuolla oli kuitenkin niin paljon parempi poika mua varten. Olis pitänyt heti osata vaatia itselleen arvoistansa kohtelua, ja sen jäädessä puuttumaan heti lähteä lätkimään. Aika kuluu nopeasti ja ei sitä mieli maassa montakaan vuotta kannata viettää.

Sun pitää asettaa ne rajat miten sulle puhutaan ja miten sua kohdellaan ja miten sä haluat elää elämäsi, jotta olisit onnellinen. Ei muutkaan sitä sun puolesta tule tekemään. Mulla tän asian ymmärtäminen kesti liian kauan. Älä hukkaa aikaa väärän ihmisen kanssa. Asian kohtaaminen voi olla vaikeaa, mutta usko pois se on sen arvoista.

 

[yaya]

Tosi kurja tilanne. Tekisi mieli sanoa, että heivaa koko mies, mutta eihän se tosielämässä ole niin yksinkertaista. Tuli mieleen sellainen, että onko tämä sun ensimmäinen seurustelusuhde? Oletko koskaan edes ollut suhteessa, jossa sua ja sun tekemisiä oikeasti arvostetaan? Sellainenkin on mahdollista. ;)

 

[shrimp]

"Ihanaa" jotenkin huomata että en ole ainut näiden asioiden kanssa kamppaileva/kamppaillut. Tiedän että parisuhde ei ole aina ihanaa, ja toisten viat saattaa ärsyttää jne, riidellään, mutta en käsitä että miten toinen ei kokonaisvaltaisesti ilmeisesti rakastakaan mua, en tiedä. Itselläni tunteet ei vaihtele tässä asiassa on -> off. Vaikka ois III maailman sota syttynyt, en silti vihaisi toista niin paljon etten rakastaisi.

Löllömasu (hassu nick) ansaitset parasta. Kiitos sanoistasi! :haart:

EDIT:

Tosi kurja tilanne. Tekisi mieli sanoa, että heivaa koko mies, mutta eihän se tosielämässä ole niin yksinkertaista. Tuli mieleen sellainen, että onko tämä sun ensimmäinen seurustelusuhde? Oletko koskaan edes ollut suhteessa, jossa sua ja sun tekemisiä oikeasti arvostetaan? Sellainenkin on mahdollista. ;)

Ei ole ensimmäinen suhde. Ehkä oon vaan niin turta tähän. Ehkä tää on just sitä elämän kovaa oppikoulua..