- Liittynyt
- 17.8.2006
- Viestejä
- 15 000
- Ikä
- 33
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
FSB: Lähes 4 miljoonaa venäläistä on lähtenyt maasta
Venäjältä on lähtenyt vuoden 2022 ensimmäisten kolmen kuukauden aikana lähes neljä miljoonaa venäläistä. Asia selviää Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n julkaisemista tilastoista.
Tammi-maaliskuussa Venäjältä lähti yhteensä 3 880 678 venäläistä. Siitä, moniko palasi kotimaahan, ei ole tietoa. Matkustuksen virallisia syitä olivat muun muassa työ, vapaa-ajan matkailu ja muut yksityiset syyt. Moscow Timesin mukaan taustalla on mahdollisesti vaikuttanut myös liikekannallepanon pelko ja sodan vastustaminen.
Kyllä tuo Venäjä on niin vituillaan kuin vaan voi olla mutta silti vielä vitummaksi tulee vielä menemään. Elinkelvoton paikka siitä on tulossa hyvinvointivaltion mittareilla. Onkohan mikään toinen valtio onnistunut tuhoamaan itse itseään näin nopeassa aikataulussa?
Jep. Jos/kun tunnemyrskyissä toivoo koko maan kärsivän huolella tästä perseilystä, niin meillä on lopulta entistä arvaamattomampi naapuri. Kyvyttömämpi isoihin erikoisoperaatioihin, mutta muu pienimuotoisempi sekoilu voi järjestyä varsin yllättäen ja pyytämättä.Kyllä tuo Venäjä on niin vituillaan kuin vaan voi olla mutta silti vielä vitummaksi tulee vielä menemään. Elinkelvoton paikka siitä on tulossa hyvinvointivaltion mittareilla. Onkohan mikään toinen valtio onnistunut tuhoamaan itse itseään näin nopeassa aikataulussa?
Jep, olen samoilla linjoilla. Vaikka sisäisesti tunnen vahingoniloa, kun Venäjä kärsii niin loppupeleissä se ei ole kenenkään etu tai ainoa etu on tosiaan se, että se tulee kyvyttömäksi isoihin erikoisoperaatioihin mutta muilta osin siitä kärsii Venäjän lisäksi koko maailma. Parempi skenaario olisi, jos Venäjän talous palautuisi tavalla tai toisella "normaaliksi" ja lähteneet venäläisetkin voisivat palata takaisin. JOKAINEN heistä.Jep. Jos/kun tunnemyrskyissä toivoo koko maan kärsivän huolella tästä perseilystä, niin meillä on lopulta entistä arvaamattomampi naapuri. Kyvyttömämpi isoihin erikoisoperaatioihin, mutta muu pienimuotoisempi sekoilu voi järjestyä varsin yllättäen ja pyytämättä.
Näistä varmaan saa aika realistisen kuvan sodan kulusta. Yhdistävä tekijä venäjän sotilaat ihan pihalla mitä tässä itse asiassa ollaan tekemässä. Varusmiehiä huijataan sotaan 2 vuotta armeijaa tai 1 vuosi vaan jos ottaa sopparin ja menee Ukrainaan sotimaan. Haastattelun lopussa soittaa äidillensä, ihan huikea osoitus siitä miten hyvin propaganda toimii, äiti osaa kertoa mm. että koronavirus ei tullut Kiinasta, vaan Ukrainasta. Alkaa heittämään juttua että Ukraina on Naton omaisuutta ja Ukraina olis hyökännyt Venäjälle jne.
View: https://www.youtube.com/watch?v=8IEzqMYGYS4
Jep, olen samoilla linjoilla. Vaikka sisäisesti tunnen vahingoniloa, kun Venäjä kärsii niin loppupeleissä se ei ole kenenkään etu tai ainoa etu on tosiaan se, että se tulee kyvyttömäksi isoihin erikoisoperaatioihin mutta muilta osin siitä kärsii Venäjän lisäksi koko maailma. Parempi skenaario olisi, jos Venäjän talous palautuisi tavalla tai toisella "normaaliksi" ja lähteneet venäläisetkin voisivat palata takaisin. JOKAINEN heistä.
Jos tässä ny puhutaan oikeasta vaimosta, niin eihän se, että komennetaan maata puolustamaan, ole pois tuloista tai vaimon pärjäämisestä.Kaveri syötti mulle ajatuksen mikä jäi pyörimään mun päähän, että mitenhän tämä toimii... Se siis sanoi, että oli miettinyt worst case scenarioita ja jos hän joutuu sotaan, niin vaimollansa ei ole mahdollisuuksia maksaa asuntolainaa. Mä mietin sodan talousvaikutuksia ja sitä, että maan talous menee joka tapauksessa päin persettä, niin onko yksityisillä lainoilla tällaisessa tilanteessa jotain merkitystä, vai katsellaanko niitä sitten kun tilanne jossain vaiheessa normalisoituu? Uskaltaako joku heittää olettamuksia miten tällaiset asiat sotatilanteessa toimii? Tai onko jopa tietoa?
Ja ihan nyt disclaimarina haluaisin painottaa ennen kuin joku tulee osoittamaan sormella, niin ei, en panikoi täällä enkä varaudu ryssän hyökkäykseen, vaan tässä on takana ihan puhdas mielenkiinto.
Miten tässä "paremmassa" skenaariossa käy näiden erikoisoperaatioiden uhkan ja nyt akuutimmin Ukrainan? Eli lopetetaan talouspakotteet, annetaan sun eksän palata rauhassa kotiin ja sun sijoitusten palautua ja sitten asiat on paremmassa skenaariossa miksi?Jep, olen samoilla linjoilla. Vaikka sisäisesti tunnen vahingoniloa, kun Venäjä kärsii niin loppupeleissä se ei ole kenenkään etu tai ainoa etu on tosiaan se, että se tulee kyvyttömäksi isoihin erikoisoperaatioihin mutta muilta osin siitä kärsii Venäjän lisäksi koko maailma. Parempi skenaario olisi, jos Venäjän talous palautuisi tavalla tai toisella "normaaliksi" ja lähteneet venäläisetkin voisivat palata takaisin. JOKAINEN heistä.