HUOM! !!!!! Ukrainan sota 2022 !!!!!

10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO

Eilisen uutisia, mutta mitä vittua Ahvenanmaa. Eli tilanteen realisoituessa teitä pitäisi puolustaa hyökkäyssodalla, jonka asetelmat tiedetään.

Tuo on kyllä kummallista. Eivät vissiin ole Ukrainan tapahtumia juuri seuranneet. Voisi kuvitella että suorastaan vaatisivat joukkoja tuonne jo hyvissä ajoin.
 
Kotiryssäni kaverin kaveri oli haettu kotoaan poliisin toimesta tänään kuulusteluihin nähtävästi sotaa kritisoivien somekirjoitustensa takia, ymmärsin että VK oli ollut alustana. Aviomies ei ollut saanut tulla mukaan. Tapahtui aamulla eikä kuulemma vieläkään vastaa viesteihin eikä tule lukukuittausta. Ei ehkä kannattaisi riskeerata tuolla tavalla.
 
Alkaa oleen melko nkvd/gestapo meininki, mitehän ne ryssät jaksas tuota sortamista vuodesta toiseen? On se sitkiää porukkaa ku ois tarjolla hyvääkin, kun osais vähä valita päämiestä paremmin.
 
Se on sitten jälkeenpäin ihan turha noiden Ahvenanmaan sinisilmäisten pellejen itkeä jos venäläiset hyökkää sinne ensimmäisenä ja tekee vaikka mitä julmuuksia. Jos ei apu kelpaa ni ei kelpaa, kuolkoot sinne saarelle.
 
Näinpä, kun saivat demokratian valinta oli tämä. Kaks kertaa. :LOL: Jeltsinin kaks vaalia ja Putinin eka taisivat vielä olla ihan suhtkoht vilpittömiä demokraattisia vaaleja.

View: https://www.youtube.com/watch?v=v9YnDirqwT4

Eikö Puuttini ja Jeltsini sen muljannu, että Putini jatkaa epäsuositun Jeltsinin tilalla? Näin muistelen käyneen, vaalit saatto olla ihan kohtuu vilpittömät? Mutta se Putini oli jo vahvasti pedattu presidentin paikalle, eli miten sen ottaa oliko ne vilpittömät? En minä tiedä, ei noista ota selvää, minusta ei ollut.
 
Eikös aikamoisella kansansuosiolla Putin päässy pressaksi? En muista että vaalit olisivat mitenkään väärennetyt olleet, eikä wikipedia äkkisältään sellaista mainitse. Saihan siellä vastaehdokkaatkin melkein puolet äänistä kuitenkin. Ei mikään ihme että Putin oli suosittu, Jeltsin oli jakanu entiset kommarivaltion megafirmat oligarkeille, silloinhan ne syntyivät, ei Putinin aikana ja Jeltsin tuollainen juoppolalli, jämäkkä urheilullinen Putin varmasti upposi kansaan hyvin, etenkin kun lupasi laittaa oligarkkeja kuriin. Taloushan etenikin hyvin 2014 asti, sitten alkoi tuo Putinin neukkula takaisin pimeä puoli saamaan liikaa valtaa, ei osannut lopettaa. Itse asiassa Krimin valtaamisen jälkeen Putinin suosio oli ATH. Nyt suurvaltatouhu on sitten karmivassa päätöksessään kun meni överiksi ja Venäjä huonommassa jamassa kuin Jeltsinin jäljiltä. Kun demokratialla ei ole perinteitä, niin näköjään se ei ihan helposti tartu vaikka olisi useammatkin vapaat vaalit, kun rakenteet on mitä on neukkulan jäljiltä.
E: toiseksi eniten ääniä sai kommunistisen puolueen ehdokas 29,5%. Eli takaisin kommunismia kohti olisi ollut toinen tie, jos Putin ei olisi vaalia vienyt. Melkomoista, kaikille ei demokratia sovi.
 
Viimeksi muokattu:
Eikö Puuttini ja Jeltsini sen muljannu, että Putini jatkaa epäsuositun Jeltsinin tilalla? Näin muistelen käyneen, vaalit saatto olla ihan kohtuu vilpittömät? Mutta se Putini oli jo vahvasti pedattu presidentin paikalle, eli miten sen ottaa oliko ne vilpittömät? En minä tiedä, ei noista ota selvää, minusta ei ollut.

Jeltsin ja Jeltsinin silloinen poliittinen isäntä Valentin Yumashev iskivät jossain silmänsä tähän hyvin lojaaliin kookeebee-hemmoon ja tasoittivat tälle tien presidenttiyteen. Ajatuksena oli, että junnu sitten päästäisi vanhat sedät nauttimaan kivasti kansalta pöllimillään rahoilla ja sedät vähän ohjailisivat taustalla. Vituiksi meni.
 
Näin minä muistelin käyneen myös.
 
Alkaa oleen melko nkvd/gestapo meininki, mitehän ne ryssät jaksas tuota sortamista vuodesta toiseen? On se sitkiää porukkaa ku ois tarjolla hyvääkin, kun osais vähä valita päämiestä paremmin.
Itse asiassa venäläiset eivät koe sitä näin, sen perusteella mitä olen kotiryssältäni kuullut. Neukkulan hajoamisen jälkeen ihmiset ovat olleet ihan tyytyväisiä Venäjän sananvapauteen, demokratiaan ja siihen miten asiat rullaa, vaikka se osiltaan onkin näennäistä. He eivät siis ole kokeneet olevan sorrettuina. Tavan kansalaiset ovat voineet kritisoida jopa Putinia ja Kremliäkin pelkäämättä seuraamuksia niin kauan, kun se ei ole saanut liikaa näkyvyyttä. Liikaa näkyvyyttä saavat kriitikot toki hiljennetään.

Tämä siis ennen helmikuun 24 päivää. Nyt ollaan palaamassa takaisin neukkuaikaan.
 
Niillä on ollut semmonen 30v jakso ennen tätä sotaa, että on saanut sanoa jotain, mutta ei kuitenkaan. Siis näennäisesti juuri sananvapautta. Nyt ollaan takasi siinä vanhassa tutussa, mitä ovat saaneet maistaa vuosisatoja, luulisi kyllästyttävän? Vai kait ne tykkää ku poliisi pamputtaa?
 
Suositut

Back
Ylös Bottom