HUOM! !!!!! Ukrainan sota 2022 !!!!!

10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO

Venäjä sanoo säästävänsä antautuvien ukrainalaissotilaiden hengen Mariupolissa – joukot eivät ole vielä antaneet periksi​

Venäjän puolustusministeriön mukaan venäläiset joukot ovat "puhdistaneet muun kaupungin", mutta joukko ukrainalaisia on yhä teollisuusalueella
Henkilö pesee astioita ulkona.

Nainen pesee astioita Mariupolin kaupungissa 14. huhtikuuta 2022. Kuva: AOP
ANNE ORJALA,
SAANA UOSUKAINEN
17.4. 12:15•Päivitetty 17.4. 12:20
https://yle.fi/uutiset/3-12407896?origin=rss#
Ukrainalaiset joukot eivät ole vielä antautuneet Venäjälle Mariupolin satamakaupungissa.
Venäjä kertoi viime yönä, että mikäli Mariupolissa taistelevat ukrainalaissotilaat antautuvat ja laskevat aseensa, heidän henkensä säästetään.

Uutistoimisto Reutersin mukaan antautumisista ei ole havaittu merkkejä aamun tunteina.
Uutistoimisto AFP:n mukaan antautuminen olisi mahdollista vielä kello 13:een saakka.

Venäjän puolustusministeriön mukaan venäläiset joukot ovat "puhdistaneet muun kaupungin, mutta joukko ukrainalaisia on teollisuusalueella".
Venäjän mukaan muu kaupunki on sen hallussa.
Ukrainan armeijan mukaan Venäjä jatkaa ilmaiskuja Mariupoliin.

Zelenskyi: Tilanne Mariupolissa epäinhimillinen​

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kuvaa tilanteen Mariupolissa olevan hyvin hankala.
Ukrainska Pravda -sivustolle antamassaan haastattelussa Zelenskyi sanoi sotilaiden taistelevan yhä "vaikka he ovat piiritettyinä, haavoittuneet eivät pääse pois ja alueella on humanitaarinen katastrofi".
Zelenskyi sanoi lisäksi videopuheessa, että tilanne Mariupolissa on epäinhimillinen ja että Venäjä yrittää tarkoituksella tuhota kaikki siellä olevat.

"Emme neuvottele alueistamme emmekä kansalaisistamme"​

Aiemmin Zelenskyi on sanonut, että Ukrainan sotilaiden eliminointi Mariupolissa lopettaisi kaikki neuvottelut Ukrainan ja Venäjän välillä.
– Emme neuvottele alueistamme emmekä kansalaisistamme, hän sanoi.
Zelenskyin mukaan Ukraina tarvitsee kipeästi länsimaiden aseapua, jotta kaupunki voidaan pelastaa.

Jos Venäjä saisi Mariupolin vallattua, se saisi maayhteyden Krimille ja sen olisi myös helpompi toteuttaa ennustettu uusi suurhyökkäys Ukrainan itäosiin Donbasin alueelle, arvioi sotilasprofessori Janne Mäkitalo Maanpuolustuskorkeakoulusta.

--

View: https://twitter.com/Arslon_Xudosi/status/1515326369231740933?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E1515326369231740933%7Ctwgr%5E%7Ctwcon%5Es1_&ref_url=https%3A%2F%2Fmaanpuolustus.net%2Fthreads%2Fukrainan-konflikti-sota.2939%2Fpage-4313

-----------------
FACEBOOK:

1650208412576.png

Ukrainan GUR:n eli Ukrainan puolustusministeriön sotilastiedustelun julkaiseman raportin mukaan Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB on kuulustellut ja tämän jälkeen tuntemattomaan paikkaan (vanginnut) miehitetyn Donetskin alueen puolustusministeriön apulaiskomentajan Eduard Basurinin. Basurin vaati aiemmin Venäjää käyttämään kemiallisia aseita Mariupolissa kaupungin puolustajia vastaan, kuulustelu ja vangitseminen on todennäköisesti seurausta näistä puheista (suunnitelmien paljastamisesta) yhdistettynä kyvyttömyyteen hoitaa tehtäviään.

Samanaikaisessa operaatiossa FSB:n toimesta vangittiin myös kolmen miehitettyjen alueiden motorisoidun aluepuolustusprikaatin komentajaa. Kyseisten prikaatien vastuulla oli operointi Horlivkan alueella, jossa ne ovat olleet suurissa ongelmissa koko offensiivin ajan, kykenemättä saavuttamaan tavoitteitaan. (Huom. Venäjän 24. helmikuuta alkaneen offensiivin kuluessa venäläisjoukot eivät ole onnistuneet operaatioissaan Horlivkan lohkolla. Käytännössä tilanne rintamalla on edelleen sama kuin helmikuun lopulla). Venäjän taholta epäillään näiden kolmen prikaatikomentajan antaneen raporteissaan väärän kuvan komentamiensa joukkojen vahvuudesta ja valmiudesta suoriutua tehtävästään tulevassa operaatiossa. Raporttien mukaan prikaatit olivat muun muassa 100 prosenttisesti miehitettyjä ja täydessä valmiudessa, tosiasiassa ne olivat vajaamiehitettyjä (55 prosenttisesti täydestä vahvuudesta).
 
Tiedän että ei pitäisi, mutta laitan silti hiukan toisenlaista näkökulmaa aiheeseen. Mielenkiintoista, eikä varmaan ihan väärässäkään ole, sitä on vain useimpien vaikea havaita, kun tunne on korvannut järjen.

Petri Rautio:
Washington Post kirjoittaa Venäjän ilmoittaneen, että Mariupolissa teollisuusalueella jäljellä olevat ukrainalaiset joukot sekä ulkomaalaiset palkkasotilaat tuhotaan elleivät he antaudu. Mielenkiintoisen asiasta tekee se, että toivottomassa tilanteessa eli käytännössä ilman ruokaa ja vettä sekä suurelta osin myös ilman ammuksia olevat joukot pyytävät jatkuvasti Kiovalta suostumusta antautumiseen. Samaan aikaan Ukrainan viranomaisten edustajat kieltävät kategorisesti tämän ja uhkasivat myöhemmillä teloituksella "sota-ajan" ehdoilla. Mitä sellaista Azovstalin tehdasalue siis kätkee minkä takia maan hallitus mieluummin tapattaa kaikki kuin antaa luvan antautua?
Moni ei tunnu ymmärtävän, että Euroopan maat sekä jenkit eivät tällä hetkellä etsi keinoja ratkaista konfliktia ja lopettaa verenvuodatusta neuvotellen kaikille osapuolille kelpaava ratkaisu vaan tekevät kaikkensa että koflikti jatkuu ja aiheuttaa mahdollisimman paljon vahinkoa. Ja se tulee jatkumaan. Mutta se jatkuu Ukrainan maaperällä ja suurin kärsijä siinä on edelleen myös jatkossa nimenomaan Ukraina, ei Venäjä tai raukkamaisesti ukrainalaiset tapattava länsi Yhdysvaltojen johdolla.
Ihmiset eivät myöskään tajua, että Venäjän armeijan rekrytointiasemat ovat tällä hetkellä täynnä. Ne ovat täysin tukossa. Siellä alkaa kansa olemaan valmis totaaliseen sotaan eikä menne aikaakaan kun sitä jopa vaaditaan siellä. Äänenpainot ovat siis kovenemassa. Samaan aikaan Yhdysvalloissa armeijan korkea-arvoiset upseerit viestivät hallinnolle, että järkevintä sodankäyntiä jos sitä on käytävä on nykyisenkaltainen välityssodankäynti sillä Venäjän kaltaisen suurvallan kanssa aloitettava sota merkitsee myös Yhdysvalloille sitä, että sota tulee joka tapauksessa olemaan pitkä ja on olemassa mahdollisuus että se hävitään. Näin se vaan tosielämässä menee. Lopulta myös Eurooppa johtajineen tajuaa, mahdollisesti pakon edessä, että heidät syötetään jenkkien toimesta venäläisten tykinruoaksi ja eivätkä eurooppalaiset halua elää jatkuvasti laajentuvalla sotatoimialueella ja kofliktille aletaan hakea aktiivisesti muuta kuin sotilaallista ratkaisua. Moni ei ole myös huomannut esimerkiksi sitä, että 60 prosenttia puolalaisista äänestysoikeuden omaavista äänesti hiljattain sen puolesta etteivät he halua konfliktia Venäjän kanssa.
Venäjä voisi helposti mobilisoida 900 000 sotilasta ja laittaa nämä kentälle mutta he ovat laittaneet sinne vain noin 195 000 näpertelemään Ukrainan kanssa. Meille syötetään, että venäläiset ovat jotenkin lyötyjä ja heidän taistelumoraalinsa on heikko ja meille esitellään todisteeksi siitä jotain ikivanhan sotalaivan uppoamisia tai kentällä kuolleita venäläiskenraaleja vaikka sotilaita lähellä olevat ylimmät upseerit nimenomaan kertovat siitä, että johto on lähellä niitä jotka taistelevat ja kuuntelee mitä heillä on sanottavaa. Sotilaat näkevät itse, että heidän johtajansa näkevät mikä todellisuus on ja voivat luottaa että käskyt perustuvat tietoon eivätkä oletuksiin. Vain täydellinen aasi väittää että miestensä mukana kaatuva kenraali laskisi taistelumoraalia. Ei, se nimenomaan nostaa sitä. Ja se nostaa koko kansan taistelutahtoa. Jokainen taistelussa kaatunut kenraali on valtava moraalin rakentaja niin sotilaille kuin koko Venäjän kansalle.
Olen myös hämmästellyt miten millään rationaalisella tavalla ja tasolla voidaan väittää, että jonkin Napolinlahdella kelluvan sadan miljoonan huvijahdin takavarikko vaikuttaisi Venäjän toimintaan mutta tätä höpölöpöä syötetään ihmisille ja he nielevät kaiken. Oligarkeilla ei ole valtaa ja se on yksi Putinin suurimmista saavutuksista. Hän mursi oligarkkien vallan jotka aiemmin käytännössä johtivat Venäjää. Putin siis tuhosi käytännössä eräänlaisen mafioiden joukon eikä oligarkeilla ole häneen mitään vaikutusvaltaa.
Ja innokkaimmille sotahulluille ja Hullu-ahon kannattajille muutama realiteetti Suomestakin. Meillä on armeija joka on puhtaasti puolustusarmeija ja sen kyky puolustautua Venäjän kaltaista suurvaltaa jolla on lähes loputon arsenaali erilaisia risteilyohjuksia ja valtavat ilmavoimat on oikeastaan nolla. Meillä ei ole keinoja torjua laajalti samaan aikaan ympäri maata kohdistuvaan ohjusiskua. Jos naapuri haluaa tuhota 90 % suomalaisista, siihen riittää 10-15 suurimman kaupungin pommittaminen risteilyohjuksilla. Tämä on yksi seuraus tästä "vihreästä siirtymästä" ja ihmisten ajamisesta maalta kaupunkeihin. Jos Venäjä haluaa tuhota koko Suomen niin ettei jää edes mitään valloitettavaa, siihen taitaa riittää nippu risteilyohjuksia suunnattuna Loviisan ja Olkiluodon reaktoreihin. Maajoukkoja ei tarvitse edes lähettää kuin korkeintaan katsomaan perästä jäikö vielä joku henkiin. Eli meillä on ydinsaasteet omasta takaa, viholliselle riittää tavalliset paukut eikä meitä tarvitse edes nukettaa. Keskitetty asuminen on tehnyt puolustuksesta mahdotonta, ja kohteet näkyvät isoina kartalla.
Tässä nyt taas joitain asioita mutusteltavaksi. Lukekaa ajatuksella ja ilman minkäänvärisiä laseja.

Japi tulee pian kuittamaan tämän paska puheena, naapurinsetä komppaa.
 
Nämä jutut siitä että Ukrainan olisi vain pitänyt heittäytyä selälleen ja antaa puten sotajoukon lanata koko maan läpi aiheuttaa lähinnä huvitusta. Toivon että Ukrainan sotavoimat aiheuttavat maksimaalisen määrän tuhoa puten valloitushaaveille. Samalla putte saa muutama sata kilometriä lisärajaa Naton kanssa ja firmat vetäytyvät muille maille. Pakotteet jauhavat ja aivovuoto jatkuu pois puten diktatuurista sivistyksen maailman puolelle.

Ukraina on kaukana EU:n kriteereistä ja maalla on omat ongelmansa, mutta noilla Petri Rautioiden tai muiden Venäjän ymmärtäjien kirjoituksilla voi lähinnä pyyhkiä persettä.
 
Tiedän että ei pitäisi, mutta laitan silti hiukan toisenlaista näkökulmaa aiheeseen. Mielenkiintoista, eikä varmaan ihan väärässäkään ole, sitä on vain useimpien vaikea havaita, kun tunne on korvannut järjen.

Petri Rautio:
Washington Post kirjoittaa Venäjän ilmoittaneen, että Mariupolissa teollisuusalueella jäljellä olevat ukrainalaiset joukot sekä ulkomaalaiset palkkasotilaat tuhotaan elleivät he antaudu. Mielenkiintoisen asiasta tekee se, että toivottomassa tilanteessa eli käytännössä ilman ruokaa ja vettä sekä suurelta osin myös ilman ammuksia olevat joukot pyytävät jatkuvasti Kiovalta suostumusta antautumiseen. Samaan aikaan Ukrainan viranomaisten edustajat kieltävät kategorisesti tämän ja uhkasivat myöhemmillä teloituksella "sota-ajan" ehdoilla. Mitä sellaista Azovstalin tehdasalue siis kätkee minkä takia maan hallitus mieluummin tapattaa kaikki kuin antaa luvan antautua?

En kyllä tuon linkin takaa löydä noita tietoja, mihin Rautio tuntuu viittaavan. Varsinkin boldattu kuulostaa melko korkealentoiselta.
 
En voisi tehdä sitä edes pahimmalle vihamiehelleni. Kukaan ei ansaitse sellaista kohtaloa.
Tässä kun seurannut sun tilannetta niin vois olla aika ottaa sellanen karski meininki käyttöön, otat naista pillistä kiinni, revit vaatteet päältä ja otat sen jotain pöytää vasten ja teet selväksi ettei mikään nirppanokkailu enää tule toimimaan, käännät asetelman toisinpäin.
 
Löytääkö kukaan sitä videota missä oli Ukrainalainen pakolainen vs Ählämi pakolainen? Ukrainalaiset oli vaatimattomia ja kiitollisia, ählämit valitti kun ruoka on paskaa ja rahaa saa liian vähän.

Tuli vaan mieleen kun Ruotsissa taas jaetaan Unelmaa karvaranteiden toimesta niin se video sopisi ajan henkeen mainiosti :)
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom