- Liittynyt
- 17.8.2006
- Viestejä
- 15 256
- Ikä
- 34
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Yle: "Presidentti Putinin erityisedustaja Anatoli Tšubais jätti tehtävänsä ja lähti Venäjältä
Venäjän presidentti Vladimir Putinin erityisedustaja Anatoli Tšubais on jättänyt tehtävänsä ja lähtenyt Venäjältä, kertovat mediayhtiö Bloomberg ja uutistoimisto Reuters.
Tšubais, 66, on toiminut Venäjän hallinnon piirissä. Hän toimi yhtenä 1990-luvun Venäjän valtionyritysten yksityistämisen pääsuunnittelijoista. 2000-luvun alun hän toimi liike-elämässä. Putin nimitti Tšubaisin kestävän kehityksen erityislähettilääksi viime vuonna, kertoo Bloomberg.
Kreml ei ole ainakaan toistaiseksi kommentoinut uutista."
Tsippadippadaa
Sehän on ihan selviö että aiempien lussuilujen vuoksi neukut aatteli että täällä vähän heristellään sormea ja kohta kaikki ihan normaalia ja sen kortin varaan laskeneet, samaa on sanoneet monet politiikan konkarit.
He eivät jättäneet mitään takaporttia vetäytymiseen Ukrainasta koska ensinnäkin olettei että niiden armeija luhistuu heti mitä ei tapahtunut mutta tuskin sekään vielä yksin mutta nyt talous kusee pahasti ja on suuri ihme ettei ole vielä tapahtunut neukkulassa mitään kaoottisempaa, itse olin varma että ruokamellakoita ja muita olisi alkanut jo viime vkl.
Seuraava vaihe on lyödä rajat totaalisesti kiinni molempiin suuntiin ja kaasun oston lopetus, siinä vaiheessa kun kaasu&öljyjätit alkaa huojumaan niin hallinto myös.
Sekin on ihan totta, todella massiivista ja ennenkaikkea todella nopeasti sai aseapua. Voin kuvitella että Kremlissä on oltu viimeistään siinä vaiheessa että mitä vittua kun Ruotsikin lähettää sinkoja sinneOis luhistunu jo ilman muiden maiden apuja. Sitä ei varmaa Putin olettanu
Joo, kannattaa aina miettiä mistä on kalsarinsa saanut. Jos ne on suoraan kremlistä voi vaikka jättää pukematta..Suuri Vladimir kalsarimurhaaja saattaa olla joillan mielessä kun aamulla vetää housuja jalkaan
Kunhan siellä nyt olis tiedustelu kunnossa ettei se ole joku ryssien vedätys. Hyökkäys on kuitenkin aina eri asia kun puolustus.Kiovan länsipuolella muodostunut mottiasetelma on kyllä kiinnostava, en ole nähnyt missään arvioita kuinka paljon siellä on neukkujen joukkoja mutta voi olla merkittävä tekijä pohjoisessa.
Pelkästään molemminpuoleisen moraalin kannalta sen päätyminen sisällä olevien joukkojen neutralointiin voi olla merkittävää koska Ukraina saa niitä tärkeitä onnistumisia ja neukuilta lähtee loputkin taistelutahdot tuolla menolla.
Lisäksi jos siellä on vielä sitä porukan parhaimmistoa niin mitä ne loput on? Soppatykkimiehiä ja kadunlakaisijoita?
Tuskin nyt kukaan ehdoin tahdoin jää mottiin ja koittaa siitä rakentaa jotain ansaa kun joutuu joka suuntaan puolustautumaan.Kunhan siellä nyt olis tiedustelu kunnossa ettei se ole joku ryssien vedätys. Hyökkäys on kuitenkin aina eri asia kun puolustus.
Toisella tikka t3 ja kunnon nigthforcen nuija, toisella joku vanha mauseri ja Kiinan halpisputki No kuulaa lähtee molemmista, mutta toiseen ei itsellä löytyis luottoa.