HUOM! !!!!! Ukrainan sota 2022 !!!!!

Vielä kerran oikaisen valheen, sitten ei enää.
Laitoin siis linkin, missä käsiteltiin USA:n senaatin kuulemista, jossa USA:n Yhdysvaltain poliittisten asioiden aliulkoministeri Victoria Nulandilta kyseltiin Ukrainan labroista (tämän ylläpito katsoi siis poistamisen arvoiseksi). Ja hän oli siis erittäin huolissaan siitä, että jos ryssät saavat HALTUUNSA nämä labrat, hän ei ollut siis huolissaan siitä, että ryssät pommittaisi ne paskaksi.

Toisessa postauksessani, en esittänyt mitään väitettä, vaan sanoin, että lukijat voivat itse päättää, kumpaa uskovat, tämäkin vääristeltiin ihan muuksi.
Tästä eteenpäin saavat nämä rinkirunkkarit harrastaa keskenään, en tule teitä häiritsemään.
Olet kyllä aivan oikeassa Nulandin käyttämistä sanamuodoista. Rohkenen kuitenkin muiden tavoin epäillä, miten helposti tämä häntä huolestuttanut "research material" olisi monistettavissa varsinaiseksi joukkotuhoaseeksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sillä voisi ylimääräistä kiusaa siviiliväestölle aiheuttaa.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Kiinan valtion englanninkielinen media cgtn.com, luetuin ja kolmanneksi luetuin uutinen:
Kurkkasin pikaisesti intialaisia uutisia, ei ole mitään biolab juttua. Kiina pelaa kyllä Venäjän kanssa yhteen propagandaa myöden.
Intia sen sijaan mahdollisesti ostaa öljyä ym Venäjältä:

En nyt sano onko vai ei bioaselabraa Ukrainassa, mutta miksi ihmeessä USA sijoittaisi moisen Ukrainaan? Onko tähän joku hyvä syy miksi sen pitäisi olla juuri Ukrainassa?
Yhdysvaltojen tiedustelu tiesi, että Venäjä tulee hyökkäämään Ukrainaan, niin eiköhän ne ois kuskannut kaiken kriittisen pois sieltä.

EDIT: Ja oon 100% varma, että USA:lla on moisia labroja maailmalla.
 
En nyt sano onko vai ei bioaselabraa Ukrainassa, mutta miksi ihmeessä USA sijoittaisi moisen Ukrainaan? Onko tähän joku hyvä syy miksi sen pitäisi olla juuri Ukrainassa?
Yhdysvaltojen tiedustelu tiesi, että Venäjä tulee hyökkäämään Ukrainaan, niin eiköhän ne ois kuskannut kaiken kriittisen pois sieltä.

EDIT: Ja oon 100% varma, että USA:lla on moisia labroja maailmalla.

Joo eiköhän tässä tehdä Venäjän propagandaa ja Kiina avustaa kaataa vettä myllyyn. Kyllä mä kiinalaisilta kysyisin ensin Wuhanin labran dokumenteista...
Sen tää kertoo että Kiina on aika selkeästi valinnut puolensa ja pelaa Venäjän mukana minkä pystyy vaikka höpisee rauhasta ja konfliktin lopettamisesta.
Intia taasen pysyttelee neutraalina ja varmaan mielellään kaikessa hiljaisuudessa hyötyisi halvasta öljystä tms. ilman suurempaa meteliä. Käsittääkseni ovat Venäjän kanssa suht hyvää pataa muuten olleet.
Venäjän kaasu- ja öljydollarit ja eurot alkavat vaihtumaan juaneihin ja rupioihin. Ja ihan varmasti alennustakin halutaan, Kiina ja Intia kyllä haistaa että Venäjällä ei ole valttikortit nyt käsissä.
 

Fiksu jätkä ja tykkään monista hänen mielipiteistään. PBD Podcast on jatkuvasti kuuntelussa. Tulee tosin välillä mieleen että minkälaisia kemikaaleja tarttee ukkelin ottaa, että pyörittää (muistaakseni) 4-lapsista perhettä, miljoonien dollareiden yrityskokonaisuutta sekä useampaa youtube-kanavaa. Totta kai on henkilökuntaa kotona ja työmaalla, mutta silti.. Pakko olla jotain piristäviä kun kierrokset on kaverilla selkeesti AINA korkealla.

Ja kyllä, median edustajat varmaan tuntee Ukrainan tilannetta ihan yhtä paljon kuin keskiverto Twitter-käyttäjä..
 
Toivottavasti pääsevät sopimukseen, melkeinpä mitkä ehdot tahansa on parempi kuin rähinän jatkuminen.

Zelenskyi vihjaa läpimurrosta neuvotteluissa​

klo 15:41: Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi antaa ymmärtää, että Ukrainan ja Venäjän välisissä neuvotteluissa olisi tapahtunut merkittävää edistystä.

Presidentti sanoo neuvotteluiden edenneen, joskin hän kuvailee niitä hankaliksi. Hän kuitenkin sanoo, että osapuolet olisivat kertomassa jotain jo tänä iltana. Tämä on herättänyt toivon, että Ukraina ja Venäjä olisivat lähellä läpimurtoa.

– Delegaatioiden videotapaaminen on jo alkanut ja se jatkuu, Zelenskyi sanoo videoviestissään.

– Kaikki odottavat uutisia. Meillä on varmasti jotain kerrottavaa tänä iltana.

Ukrainan ja Venäjän edustajat neuvottelevat tänään jo neljättä kertaa sodan alkamisen jälkeen. Molemmat osapuolet kertoivat neuvotteluiden edenneen viikonlopun aikana.
 
Ymmärtääkseni Suomi, Ruotsi tai ylipäätään Nato ei ole osallisena neuvotteluissa, joten jos tommosia päätöksiä tekevät niin koskee ainoastaan Ukrainaa.
Ei ole mikään ihme että neukut koittaisi sanella tuollaista ehtoa, tosin voivathan he keskenään sopia mitä huvittaa mutta ei ne sopimukset meitä sido mitenkään.
 
Boldasin tuohon sen olennaisen kysymyksen, bio lab kaiketi tarkoittaa biologista tutkimuslaboratoriota, mitä pahaa niissä on?
Yleensäkin biolabroja on joka paikassa missä on jonkinlaista teollisuutta. Ukrainassa on suuria lannoitetehtaita, valmistellaankohan niissäkin vaan pommeja ja kemiallisia aseita. Joo varmaankin, ydinpommia vaan sinne.
 
16.13: Ukrainan ja Venäjän väliset neuvottelut jatkuvat tiistaina.
Ukrainan ja Venäjän neuvottelut jatkuvat tiistaina, kertoo ukrainalainen neuvottelija CNN:n mukaan. Neuvottelut tältä päivältä ovat päättyneet ja nyt meneillään on tekninen tauko, jonka aikana työryhmät edistävät työtään. Aiemmin Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kuvaili neuvotteluja vaikeiksi. Maiden tämän päiväinen, neljäs neuvottelukierros järjestettiin virtuaalisesti.
 
Ukrainalla on Natoon liittyminen merkattu perustuslakiin, sieltä varmaan venäläiset haluavat Naton pois ensimmäisenä, samoin muuten pois pöydältä ajankohtaisten asioiden listalta. Jos Ukraina ja Venäjä neuvottelee, niin ei muiden varmaan kannata ottaa kantaa ja sotkea omia asioitaan neuvotteluihin...
Epäilen että noinkohan saavat valmista. Ensin jos saisi tulitauon.
 

Ukraina: Neuvottelut Venäjän kanssa päättyneet tältä päivältä​

Ukrainan neuvottelija Mykhailo Podolyak kertoi twitterissä, että Ukrainan ja Venäjän välisissä neuvotteluissa pidetään tekninen tauko.

Hän ei kuitenkaan kertonut kuinka neuvottelut ovat edenneet. Neuvottelut jatkuvat tiistaina.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi oli aiemmin päivällä toiveikas neuvotteluiden edistymisestä. Hän kuitenkin totesi, että neuvottelut ovat vaikeat.

Lisätty 16:52 Zelenskyin kommentti
 
Back
Ylös Bottom