- Liittynyt
- 19.1.2010
- Viestejä
- 6 687
- Ikä
- 52
Periaatteessa on hyvä juttu, että myös muita näkökulmia kuulee, mutta tässä tökkii pari kohtaa.
Eli heitellään juttuja miten Venäjä ei voi hävitä ja on ylivertainen, mutta ei perustella noita mitenkään. Ihan kuin sen nyt vain olisi joku luonnonvoima, että Venäjä ei voi hävitä. Tämä vie pohjan koko kirjoitukselta.
Lisäksi tässä mennään vielä niin pitkälle, että väitetään ettei edes Nato pärjää Venäjälle sotilaallisessa konfliktista. Tämä on aivan naurettava väite, kun Venäjä ei saa edes Ukrainaa vallattua.
Lisäksi mitä tämä on, että Suomen pitäisi suostua aseistariisumiseen ja lähteä Natosta?
Kun valhetta toistetaan riittävän monta kertaa, niin siitä tulee totuus. Tässä tapauksessa väite joka on valhetta, mutta siitä on tullut valtaosalle lähes uskonkappale, on se, että venäjän tavoite olisi ollut koko ukrainan valloitus (ja sen jälkeen euroopan), jos ja kun ajattelee vain tältä kantilta, ei millään kykene näkemään todellisuutta. Esimerkkinä nyt bakhmut, siellä on taistellut wagnerin lisäksi valtaosin vain Itä-Ukrainan venäläistaustaiset, palkkasotilaat, ja vangit, valtaosa Venäjän armeijasta on edelleen reservissä odottamassa. Eli Venäjä on pystynyt hyvin-kohtuullisen pienellä miesvahvuudella syömään ukrainan miesvahvuutta, ja Naton aseistusta todella paljon. Tietenkin semmoisen silmin, joka uskoo Venäjän ukrainan valloitukseen, tämä näyttää heikkoudelta.
Noh, jälleen kerran aika näyttää, ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että länneltä alkaa sekä asevarastot, että raha käymään vähiin (kuten myös into vähentyä lähettää kumpaakaan enää ukrainaan, poikkeuksena tietenkin suomi), joten ehkä tämä ukrainalaisten teurastus ei enää kauhean kauaa jatku.