UFC 295: Procházka vs. Pereira (La 11.11.2023 Madison Square Garden, New York)

On kyllä todella hyvät ja ennakkoon vaikeat arvioida molemmat illan päämatsit.

Jirin ja Pereiran kohdalla tuntuu että molempien vahvuudet pelaavat molempien heikkouksia vastaan. Pereira ei pidä lainkaan siitä kun vastustaja tulee äkkiä päälle etäältä, vaan haluaa liikkua pois tieltä ja periaatteessa vain "olla valtava" kädet alhaalla. Jiri taas hyökkää juuri tällä tavalla matseissaan jatkuvasti, ja on itse todella nopea, vahva ja ulottuva näin tehdessään. Mutta mutta, sitten kun Jiri tulee lähietäisyydelle niin ensimmäisen nopean hyökkäyksen jälkeen hän taas elää pienen hetken maailmassa jossa iskua ei vaan voi tulla ennen kuin tekee seuraavan hyökkäyksen. Tämä on taas juuri se paikka missä Pereira on todella vahva. Kun vastustaja on usein hetken pienessä kaoottisessa tilassa pienessä tilassa, Alex tuntuu olevan koko ajan läsnä ja valmiina tekemään oikeita ratkaisuja. Näin ennalta tosi vaikea paikka sanoa että kummassa tilassa kumman pää kolisee pahemmin, kumpikaan ei puolustaudu noin yleisesti ottaen kovin hyvin.

Aspinall vs Pavlovich matsissa on vähän samaa vikaa, molempien vahvuudet on hyvin tiedossa ennakkoon mutta vaikea nähdä miten ne pelaavat toisiaan vastaan. Tompalla on selkeä nopeusetu, Sergeillä taas iso ulottuvuus sekä paljon kaatoa käsissä. Kun miettii miten helposti Aspinall vei Volkovin mattoon ja dominoi siellä, voisi kuvitella että koettaisi tehdä saman homman tässäkin matsissa, Pavlovichilla on tosin ollut paljon aikaa kehittyä puolustuksessa alasvientejä vastaan sitten Overeem-ottelun.

Yksi asia mikä mietityttää tässä toisessa otteluparissa on että miten vaikuttaa se että Aspinall tulee melko vähällä valmistautumisajalla tähän. Edellisissä esimerkeissä näistä kun Volkanovski ja Usman tuli lyhyellä varoajalla omiin matseihinsa niin tuo vaikutti negatiivisesti aivan selvästi vaikka kuinka pysyisi kunnossa vuoden ympäri. Pavlo oli jo varaottelijana perutussa tittelimatsissa joten oletan että tulee täyden campin kanssa. Toisaalta nämä ottelijat molemmat yleensä lopettavat ottelunsa ensimmäisessä erässä kuitenkin, joten mahdollinen vajaa kaasutankki ei välttämättä ole mikään isokaan tekijä. Silti vaikea olla laskematta tätä Pavlon eduksi.

Dern vs Andrade vähän harmittaa Andraden puolesta. Andrade on näyttänyt viime aikoina vähän siltä kuin ei haluaisi edes otella, tämä matsi on viides jo vuoden 2023 puolella joten väistämättä tulee mieleen että otellaan ihan vaan pelkästään palkkashekkien takia. En ole tarkemmin tutustunut asiaan mutta juttua ollut myös miten ilmeisesti koko Andraden tiimi manageria myöten on käyttänyt tätä hyväkseen ja avioerokin on raastanut taloudellisesti sekä henkisesti. Kuulemma Andraden manageri on jopa semisti pakottanut tämän tekemään onlyfansia eikä Andrade olisi oikeasti mitään pillukuviaan levitellä netissä. Traagisen kuuloista paskaa ja sitten pitäisi mennä Dernin tykinruoaksi, selväähän on että tämä matsi on Dernille ponnistuslauta eikä mikään Andraden comeback. Jos Andrade olisi fyysisesti ja henkisesti täydessä tikissä niin sanoisin jopa että on ihan hyvät saumat pitää matsi pystyssä ja antaa Dernille iso pää- ja nokkakipu tässä ottelussa, mutta näillä pelimerkeillä enpä tiedä. En menisi panostamaan tähän vedonlyönnissä näillä kertoimilla myöskään.

Frevola vs BSD on varmasti aivan helvetin hyvää väkivaltaviihdettä, vaikea sanoa kumpi seisoo lopussa. Joka tapauksessa matsia ei kannata varmasti missata!

Sitten on tietty vielä UFC:n kuumin kissa eli Tabatha Ricci :pano:


u9q9xeg4v7681.jpg
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Mä oon nyt se joka astuu miinaan viimemetreillä. En vaan näe mitään mahdollisuuksia Jirillä. Pereira osuu varmasti sen tarvittavan yhden kovan. Jiri tulee näyttämään amatööriltä jollei saa matsia mattoon.
 
Olen 100% Aspinalin ja Pereiran leirissä, MUTTA...

...laitoin kivitalon kiinni, että molemmat häviää. Jotenkin on vaan nyt sellainen kutina, että Sergei tyrmää ekassa ja Jiri tiputtaa Pereiran tokassa erässä. Todella, TODELLA, toivon, että olen väärässä.
 
Itse oon maailman paskin tekee veikkauksia, kun tuntuu että melkein aina menee vedonlyönnit vituiksi.
Laitoin Mackenzien voiton, Aspinallin voiton lopetuksella ja Jirin voiton lopetuksella.
 
Aika hauskaa, että täällä kaikki sanoo, että jos Jiri lähtee pystyssä ottamaan Pereiraa vastaan, niin ei mitään jakoa.

Pitää muistaa, että Jirillä on vaparissa 29 voittoa, joista on tullut tyrmäyksellä 25 (!!!!!!!). Eli sanoisin, että kumpi tahansa voi tyrmätä toisen, jos pystyssä otellaan. Matossa Jiri tottakai vie.
 
Näen itse että Aspinall tulee olemaan täysin ylivoimainen ja subittaa Sergein eka erässä.

Jiri vs Alex kyllä ihan nopan heittoa, ..veikataan että Alex saa yhden kopin sisään ja se on siinä.
 
Näen itse että Aspinall tulee olemaan täysin ylivoimainen ja subittaa Sergein eka erässä.

Jiri vs Alex kyllä ihan nopan heittoa, ..veikataan että Alex saa yhden kopin sisään ja se on siinä.
Aspinalin voitto olisi toiveissa, mutta voi mennä ihan miten vaan.

Ilman Jirin olkapäävammaa en ansaisi Alexille kummoisia mahdollisuuksia nopeampaa ja monipuolisempaa tsekkiä vastaan, mutta olkapää ei voi olla vielä täydessä iskussa vain vuoden jälkeen. Molemmat ovat niin sympaattisia, että on harmi, kun toisen täytyy hävitä.

Lopes voittaa altavastaajana Sabatinin pääkortin avausmatsissa.
 
Aika hauskaa, että täällä kaikki sanoo, että jos Jiri lähtee pystyssä ottamaan Pereiraa vastaan, niin ei mitään jakoa.

Pitää muistaa, että Jirillä on vaparissa 29 voittoa, joista on tullut tyrmäyksellä 25 (!!!!!!!). Eli sanoisin, että kumpi tahansa voi tyrmätä toisen, jos pystyssä otellaan. Matossa Jiri tottakai vie.

Jeps ja nyt LHW, unohdetaan kevyemmät sarjat. Jiri löi Volkanin puolikuoliaaksi, Reyesin melkein kokonaan kuoliaaksi ja kuristi Gloverin. Pereira meni täyden ajan Blachon kanssa, ei tullu knockdownia ja voittokin splitillä.
Mut en nyt tosta suoraan matikkaa tähän ota, aika tasaiselta tämä vaikuttaa. Betsin pistin Jirille koska parempi kerroin ja yllämainitut asiat,
 
Jep. Ja pitää muistaa, ettei Reyes mikään lasileuka kannu ole. Hän on kuitenkin Hamillin naaman lisäksi ainoa, joka on hakannut Jonesista paskat pellolle.
 
On kyllä jännät päämatsit luvassa. Prochazkan tyyli on niin omituinen ja Pereiralla ei mikään kova leuka ole, että veikkaan Pereiran nukahtavan kesken matsin.

Aspinall vs Pavlovich on vaikeampi ennustaa. Aspinall on nopeampi ja teknisempi, mutta Pavlovich lyö kovaa ja omaa kovan leuan.
Jos Aspinall kestää ekan erän, niin voi vaikka voittaakkin matsin. Toisaalta Pavlovich on tyrmännyt tyylin kaikki vastustajat. Aika 50/50 on lopputulos.
 
Mielenkiintoista. Mikäli ottelu pysyy pystyssä, niin Pereira tyrmää. Jiri ottelee kädet alhaalla ja Pereira ihan eri tason pystyukko kun aikasemmat.
 
On kyllä jännät päämatsit luvassa. Prochazkan tyyli on niin omituinen ja Pereiralla ei mikään kova leuka ole, että veikkaan Pereiran nukahtavan kesken matsin.

Aspinall vs Pavlovich on vaikeampi ennustaa. Aspinall on nopeampi ja teknisempi, mutta Pavlovich lyö kovaa ja omaa kovan leuan.
Jos Aspinall kestää ekan erän, niin voi vaikka voittaakkin matsin. Toisaalta Pavlovich on tyrmännyt tyylin kaikki vastustajuloMut
Pavlovich on vetänby kaikki levyksi, mut Aspinall on mun mielestä paras pystykaveri kenet on kohdannut sekä nopein. Tom kans liikkuu ketterästi, mun mielestä Aspinalli pitäs mennä mattoo heti ku voi. Vähä huonosti liikkuvan Pavlovichi etujalka on hyvin saatavilla nii mattoo ja subi voitto. Pystyssä ei oo vara ottaa yhtää osumaa
 
Mikä helvetin kiire sinne on kokeneen tuomarin mennä väliin kun peli on kesken. Se on turha arvuutella että ois se loppunut siihen kuitenkin. Lajissa ei ole luvunlaskuja niin kyllä nää pitää katsoa loppuun asti. Ehtii siihen väliin myöhemminkin. Ei ollut mitään mountista hakkaamista vielä.
 
Mikä helvetin kiire sinne on kokeneen tuomarin mennä väliin kun peli on kesken. Se on turha arvuutella että ois se loppunut siihen kuitenkin. Lajissa ei ole luvunlaskuja niin kyllä nää pitää katsoa loppuun asti. Ehtii siihen väliin myöhemminkin. Ei ollut mitään mountista hakkaamista vielä.
Itsekin kun katsoin niin näytti hieman turhan aikaselta. MUTTA ehkä se Goddard tietää kokeneena tuomarina meitä paremmin millon mennä väliin. Jopa Jiri haastiksessa sano ettei ollut liian aikanen ja oli ulkona.
 
Pakkisninjat taas. :ROFLMAO: Pereira sanoo, että huomasi, että Jiri on ulkona ja Jiri itse sanoi, että on ulkona ja UFC:n tuomari näki, että on ulkona.

Mutta ei: "LIIAN AIKAINEN KESKEYTYS!!"

Ei siinä, kyllä se minustakin siltä näytti, mutta kun kuuli äijien kommentit, niin taisi olla loistava keskeytys.
 
Pakkisninjat taas. :ROFLMAO: Pereira sanoo, että huomasi, että Jiri on ulkona ja Jiri itse sanoi, että on ulkona ja UFC:n tuomari näki, että on ulkona.

Mutta ei: "LIIAN AIKAINEN KESKEYTYS!!"

Ei siinä, kyllä se minustakin siltä näytti, mutta kun kuuli äijien kommentit, niin taisi olla loistava keskeytys.
Just Bleed! kato...
Oli hyvä keskeytys, Jiri kuitenkin tipahti kaksi kertaa tyyliin 10 sekunnin aikana ja oli alla mountissa keskeytyksen aikaan. Matseja saisi mieluummin keskeyttää nykyistä linjaa aiemmin kuin myöhemmin. Dern esim. sai ihan turhaan lisärankaisua toiseksi viimeisen lattiaanlyönnin jälkeen, kun oli jo sokeallekin selvää, että eväät oli syöty.
 
Matseja saisi mieluummin keskeyttää nykyistä linjaa aiemmin kuin myöhemmin.
Kyllähän tuo kesketyslinja on muuttunut paljonkin 10v sisään, esim katsoppa joku Lesnar vs Carwin. Tuo olisi päättynyt tänä päivänä eka erässä Carwinin voittoon.

Vaikeahan se on tuomarillakin välillä päättää milloin keskeyttää matsi. Monesti se voi olla liian aikainen, mutta minusta se on pieni hinta verrattuna siihen, että ottelija saa turhaa osumaa iso tällin jälkeen.

Mutta matseista, Aspinallin nopeus ja liike sellaista myrkkyä vastustajille että kyllähän miehestä tulee HW mestari. Ns Jones hakkaa Stipe-papan 2024 lopussa ja luovuttaa tittelin, josta sitten Aspinall vs Gane tjsp varmaan ottelevat.

Jiri vs Alex, meni kuten arvelin että Alex oli aika altavastaaja Jirin tyylille, mutta eipä siihen tarvinnut kuin sen yhden osuman ja se oli siinä. Jamal Hill se varmaan seuraavaksi Alexille syötetään, mutta eiköhän tuo ole Alexille läpihuuto juttu. Jotain uusia kovia nimiä kaivattas 205.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom