Tyytyväisen elämän kirous(ko?)

[Juissi-]

Itse kuulunen siihen ihmisryhmään, joka ei ole lapsetonta naista voinut saada nuoren aikuisuuden alun jälkeen,
ja pohdin, mistä elämän mielekkyys rakentuu. Tarkoitan, tunteissa?

Naiset liittyy tähän asiaan siten, että kun lapsettomia naisia ei ole voinut enää saada, on jännite naisten haluamisesta kadonnut, köh...kuten tiedetään on kaikenlaista sekasotkua tiedossa, tunteella jos nyt elää tässä asiassa, niin melkeenpä menee mieluummin poispäin niistä kuin niitä kohti. Söpöjä nuoria naisia on turha jahdata, elämästä on kadonnut sekin jännitteen osa.

Tunteet liittyy taasen asiaan siten, että tuolloin nuoren aikuisuuden alkupäässä elämässä oli kimalletta ja magiaa. Nyt tuntuu siltä, ettei voi asettaa kuin taloudellisia tavoitteita, ja kaikki muu karahtaa omaan mukavuuteen. "Ei jaksa" ilmiö.

Esim. Teoriassahan voisi ottaa mitä vaan haasteita vastaan, mennä rauhanturvaajaksi, mennä jenkkien armeijaan, rakentaa siistin talon, hankkia kalliin ja hienon auton. ETC. Mutta yleensä mukavuudenhalu tulee vastaan, ja jos ei tulisikaan, ei noi asiat oikein korvaa sitä tunnetta, joka nuoren aikuisuuden alkupäässä oli. Elämä täynnä hyvän fiiliksen mahdollisuuksia ja mysteereitä...

Tyytyväisen elämän kirous. Terapeutit ja Gandhi ja kumppanit puhuu tyytyväisestä elämästä, mielestäni sitä jossa "tyydytään" johonkin.
Tyydytään laimeuteen, valjuuteen ja ankeuteen. Tasapaksuuteen, jota voidaan korkeintaan parantaa jahtaamalla erilaisia taloudellisia haasteita. Laimeaa arkea jossa on väljiä tyytyväisyyden tunteita. Eikä enää mitään maagista.

Kysynkin, jos saitte viestini ideasta kiinni, että onko tähän elämään mitään mahdollista saada samaa mielekkyyttä kuin nuorena miehen alkuna? Kun ajatellaan fiiliksiä. Vai onko todella terapeuttis-gandhi-buddhalaiseen tyyliin tyydyttävä siihen ettei mikään enää toimi kuin ennen.
ns. "Tyydyttävä pieniin iloihin".
Eikö ole mitään jännää, tai "suolaa" millä "maustaa" omaa elämää? Ja jos onkin, kaatuuko se omaan mahdottomuuteensa koska on niin vaikea järjestää....

Pidän tyytyväistä elämää kirosanana. Toisaalta se toinen ääripää, jossa irvokkaasti rakennetaan julkisivua ja paetaan tyytyväisyyteen uppoamista raivoisilla näyttelysuorituksilla, ei sekään ole oikein kummonen vaihtoehto.

Huumeitako tässä pitää alkaa vetämään?

Jollain tasolla ymmärrän sen, että elämän sisällöksi voi rakentaa eri elämän alueilla niin hyvää elämänlaatua kuin missäkin iässä on mahdollista.
Esim. Ostaa asunnon, remontoi sinne hienoja tunnelmia sisältäviä alueita. Laajentaa. Virittelee ravintoasioita, virittelee liikuntapuolella jotain. Ottaa työssä haasteita vastaan. Ostaa sen hienon auton ja moottoripyörän. Menee matkalle hiekkarannalle. Etc. Mutta silti,
laimean tuntuisia korvikkeita sille parhaalle ajanjaksolle elämässä.
Vai yritänkö turhaan monimutkaistaa..Pitääkö vain luovuttaa ja "kuolla mukavuuteen". Antaa periksi, olla buddhalainen terapeuttien lempioppilas,
ja aivot narikassa nauttia seuraavasta ruoka-ajasta?

 

[doownek]

Oot vissiin aloittanut jo niistä huimausaineista.

 

[Deleted member 96894]

En mä kutsuis tuota tyytyväisen elämän kiroukseksi, koska selkeästi et ole tyytyväinen. Ehkä hukattujen mahdollisuuksien kiroukseksi? Sulla on fiilis että nuorena sulla oli ovia auki, ja nyt niistä moni on jo sulkeutunut.

Ehkä sun pitäis miettiä miksi nyt aattelet että sun mahdollisuudet onneen ois lähinnä rahassa ja materiassa (talo, auto, moottoripyörä, matkat), kun kumminkaan et niitä joko halua tai halua nähdä tarvittavaa vaivaa niiden eteen. Pitäiskö sun ensin miettiä mikä sut sit tekis onnelliseksi, niin onnelliseksi että haluaisit nähdä asian eteen vaivaa? Ehkä se lopulta on mukava elämä mitä haluat, jos muutoksessa eniten kirraa se vaivannäkö?

Lapsettomiin naisiin en osaa kommentoida ku en tiedä kaipaatko sellaista jotta voisit tehdä lapsia, vai jotta voisit olla niitä ilman.

 

[Deleted member 43228]

Haluat jotain, mutta et jaksa tehdä asian eteen mitään. Mystistä. Haluatko niitä edes oikeasti?

Onnellisuus ei ole selviö. Sen eteen pitää nähdä vaivaa ja tunnistaa ne tekijät, jotka auttaa onnellisuuden kasvamisessa.

Itselläni nuorempana onnellisuus oli materiaalikeskeisempää. Nykyään itsensä kehittämisestä fyysisten- sekä henkisten asioiden suhteen on tullut se the juttu.

Ja mikä vika "lapsellisissa" naisissa on? Ainakin omassa lähipiirissä homma toimii ja peitto heiluu. Tuo omat koukeronsa, mutta ei kai se hyvää naista pilaa. Eli pitää jälleen olla valmis näkemään vaivaa.

Mutta se vaivan näkeminen taitaa olla ongelmasi.

 

[Poppis]

Mä olen taitanut löytää sen tyytyväisen elämän. Vaikka mun parisuhteessa olisi parantamisen varaa.

Mutta jännä kun mainitsit tuon buddhalaisuuden, koska se on se juttu minkä vuoksi mä löysin tuon tyytyväisyyden - oon kyllä tosin sitä etsinyt monia monia vuosia.

Lyhyesti jos referoisin miten olen tämän löytänyt, on oivallus että vain minä voin vaikuttaa siihen kuinka tyytyväinen olen elämään.
Kukaan ihminen ei tuo sulle sitä tyytyväisyyttä, oli sillä lapsia tai ei. Sun ego vaan pistää sut hakemaan tyytyväisyyttä jostain muualta koska se on paljon helpompaa kuin sen etsiminen omasta itsestä. Ihan kuin haetaan pilleriä että tullaan onnellisemmaksi tai laihemmaksi tms. Joo se ihminen voi kyllä lisätä sun tyytyväisyyttä, mutta itse tyytyväisyys lähtee kyllä siitä että opit etsimään sun elämästä ne onnelliset asiat ja antamaan niille enemmän sitä huomiota sen sijaan että etsit sitä tyytyväisyyttä toisesta ihmisestä tai jostain materiasta - koska et tule sitä niistä löytämään.

Sitten kun olet löytänyt tyytyväisyyden nykyiseen hetkeen, voit ruveta etsimään asioita jotka lisää sun tyytyväisyyttä. Sun pitää olla valppaana ja seurata mitkä asiat vie sitä tyytyväisyyttä ja mitkä taas tuo sitä tyytyväisyyttä. Heivaat ne negatiiviset asiat pois ja lisäät niitä jotka tuo sulle tyytyväisyyttä. Mulle esimerkiksi tuo tyytyväisyyttä ja onnellisuutta luonto ja se että on lähellä luontoa - mitä se ikinä tarkoittaa. (Puutarhanhoito, kävely metsässä, koirat jne).

Kaiken takana on ego joka haluaa asioita. Mikään materia ei tuo kestävää onnellisuutta. Buddhalaisuutta mukaellen, elämä on kärsimystä ja sen kärsimyksen aiheuttaa minä itse. Tämän kun ymmärtää niin pääsee rakentamaan sitä tyytyväistä elämää.

 

[Deleted member 43228]

Tuota en olekaan ajatellut, että se kärsimys lähtee lopulta itsestä. Toki tietyin reunaehdoin, mutta pitkälti itse voi vaikuttaa siihen kärsiikö vai ei.

 

[Poppis]

Tuota en olekaan ajatellut, että se kärsimys lähtee lopulta itsestä. Toki tietyin reunaehdoin, mutta pitkälti itse voi vaikuttaa siihen kärsiikö vai ei.

Mullakin kesti about reilu 10 vuotta hoksata tuo asia. Varsinkin nyt viimeisenä parina vuotena oon saanut vaikutettua siihen toden teolla ja nyt on ihmeellisen rauhallinen ja hyvä olla vaikka en olekaan elämääni ihan tyytyväinen.

 

[Juissi-]

Hienoja vastauksia (varsinkin eka ;))

Totanoin. Pari asiaa juolahti mieleen.
1. Buddhalaisuus on mun mielestä irvokasta. Varsinkin kun on joutunut luopumaan kohdan 2. asiasta. (siitä enemmän kohdassa 2).
Toi filosofia, jossa "elämä on kärsimystä koska haluaa jotain" on pelleilyä. Irvistää ihmisyyden naamaa päin. Koska loppujen lopuksi, buddha itse eli niin, että ei halunnut enää mitään. Kuka vittu niin haluaa elää?
Väitän, että ihminen on tavoitekeskeinen olento. Joka vaatii ripustautumista erinäisiin kärsimystä aiheuttaviin asioihin.
2. Lapsettomat naiset oli osaltaan luomassa fiilistä nuorena. Niinpä. Osa tän viestiketjun ideaa oli juuri tämä.
_fiilis_ ja miten "sen saa takaisin, tai kompensoi sitä jollain muulla", koska, sitä fiilistä en sitten koskaan tule saamaan kait takaisin (ellen muuta filippiineille, mutta en jaksa).
Eli, kyseessä todella oli _fiilis_, eikä mitään mitä voi järkeillä suuntaan tai toiseen.
3. Vaivannäkö. Tää onkin konstikas juttu. Koska nimenomaan silloin nuorempana oli VAIVATTA PAREMPI FIILIS.
eli että ei edes tarvinnut nähdä vaivaa, ja silti OLI PAREMPI FIILIS KUIN NYT VOI OLLA VAIKKA NÄKISI VAIVAA.
Eli aika karmea tuplatappio. Joudun sekä näkemään vaivaa, että silti en saa samaa fiilistä minkä sain kokonaan ilman vaivaa.
Olipa helppo ajanjakso elämässä, ei tarvinnut kun olla ja nauttia elämästä :D
(Olisinpa syntynyt sellaisilla geeneillä, että näin ois jatkunut loppuelämän. Sanokaa nyt joku miksi toiset ihmiset
syntyy tällaisilla geeneillä ja toiset ei??)
-> Mutta joo. Vaivaa pitäisi tavallaan ehkä koittaa jaksaa nähdä suuntiin ja toisiin. On mulla sinällään ideoita. Ärsyttävintä tuntuu olevan, että mitä parempi idea on, niin sitä epärealistisempi. Sit ne vähemmän realistiset ideat on melkolailla sitä osastoa että "paljon vaivaa, vähän iloa, mutta ota tai jätä". Niin ei hirveästi moinen nappaa. Kai se täytyis sit tässä koittaa vaan.
Mukavuudellakin on kait osansa elämässä myös. Mut kuten mainittua. Ei tässä iässä enää saa mitään todellisen hyvän fiiliksen juttuja pelkällä olemisella. Että jotain tarttis tehrä.
Mutta ne parhaat ideat ois (kronologisessa aikajärjestyksessä):
A. Jenkkien ilmavoimiin värväytyminen, siellä joko erikoisjoukkoihin tai sitten defendereihin, jotka puolustaa airbaseja.
Miksi ilmavoimat? siksi koska niiden värväysyläikäraja on 39v. Miksi jenkkiarmeijaan ylipäätään, mitä häh? Siksi koska se on viimeisiä asioita mikä kiinnostaa, nimenomaan sen maagisen hyvän fiiliksen kautta. Ehkä just osin sen takia, että se on tässä iässä vielä teoriassa mahdollista. Ja sitten siksi, että tacticool mesta :D ja militarismi kiinnostaa.
B. Sit tän jälkeen vois muuttaa Filippiineille. Sitten ois ikää palttiarallaa neljissäkymmenissä, mikä on sitten siellä maassa paras ikä länsimaalaiselle miehelle olla, kun ajatellaan 20vuotiaita Filippiina kaunottaria
Tämä vaihtoehto kanssa teoreettisessa mahdollisuudessaan aiheuttaa mielihyvän kipunointia.

MUTTA ARVATKAA SAANKO AIKAAN KOHTIA A JA B???!?!! JUMALA ON KIRONNUT MUT TÄLLAISEKSI Osaan vaan haaveilla
siitä mikä olisi ihan parasta.

 

[Deleted member 43228]

Mikä siinä estää jenkiarmeijaan värväytymisen? Laitat hakemuksen ja jos tarraa onkeen, niin sit ihmettelet lisää.

En siis ole tutustunut aiheeseen yhtään, joten vaatiiko jotain muuta hommelia ennen?

 

[Poppis]

Sä oot kyllä tosi hakoteillä mitä tulee tyytyväiseen elämään mutta elämä opettaa. Kun oot tarpeeksi pohjalla niin tulee nöyryyttä.

 

[carcayu]

Näen tämän siten, että kyse on ihmisen kasvusta. Nuori ihminen haluaa asioita itselleen. Sitten kun ikää tulee lisää niin nämä asiat alkavat menettää merkitystään. Aikuisen ihmisen merkitys löytyy siitä, että yksilö haluaa asioita muille. Ihmisen sisältä kumpuaa pyrkimys, joka ajaa ihmistä kasvamaan omaa itseään suuremmaksi. Jos ihminen varttuisi luonnollisessa ympäristössä niin tässä vaiheessa olisi aika ottaa aikuisen rooli omassa heimossa. Tähän rooliin liittyy pyrkimys edistää heimon elämän jatkuvuutta. Ei siis ensisijaisesti omaa hyvinvointiaan, vaikka käytännössä nämä ovat yksi ja sama asia, kun lopettaa uskomasta egoa, joka väittää muuta. Transitio edellyttää uuden roolin omaksumista, joka on sitä vaikeampaa mitä vahvempi ego on. Jos ihminen ei saa tai ota vastaan tätä roolia niin ihmisen kasvu tyssää. Ikinuori ihminen on kuin mänty, joka kasvaa tynnyrissä.

Meidän yhteiskunnassa ihmiset kuitenkin oppivat korostuneen individualistiseen ajatteluun. Periaatteessa ihannoidaan ikuista lapsuutta, jossa kaikki tapahtuu minulle. Egon näkökulmasta materia näyttää ainoalta mahdolliselta päämäärältä minulle, kun vanheneva keho ei enää taivu uusiin ennätyksiin tai huippukokemuksiin. Mikäli yksilö haluaa säilyttää saman draivin kuin nuorena, on välttämätöntä toteuttaa hyppy aikuisuuteen. Tämä edellyttää sitä, että yksilö löytää itselleen heimon, jonka puolesta on valmis kuolemaan. Elämä on lopulta kuolemista pois päivä kerrallaan. Kaikki mitä ihminen halii itselleen katoaa yksilön viimeisellä hetkellä. Meidän kroppamme tietää tämän ja koittaa keski-iässä soitella kuolinkelloja, kun post-moderni ihminen vetää luurit korvilleen ja luukuttaa vuodesta toiseen ikinuorten viihdemusiikkia. Kroppa haluaa nimittäin kuolla pois jonkun sellaisen puolesta, joka jatkuu yksilön kuoleman jälkeen. Tähän se kroppa on aikojen alussa koodattu eikä pyrkimys ole muuttunut mihinkään. Ellei näin olisi niin lajimme olisi kuollut helpon elämän vuoksi jo aikaa sitten.

Ellei poliisia ja ehkäisyä olisi keksitty niin nuorten naisten jahtaaminen johtaisi nuoren miehen joko kuolemaan tai lisääntymiseen. Jälkimmäisessä tapauksessa elämän tarkoitukseksi muodostuisi perheestä huolehtiminen. Tämä on nähdäkseni edelleen ilmiselvästi emotionaalisesti tyydyttävä elämäntapa aikuiselle yksilölle. Kun yksilö kuolee päivä päivältä perheensä eteen, elämä aiheuttaa rakkauden, ylpeyden ja merkityksellisyyden tunteita. Nämä ovat emotionaalisella tasolla korvaushoitoa tyhjyydelle, jonka nuoruuden huippukokemusten hiipuminen jättää jälkeensä. Se mitä perheelle tapahtuu on asia, joka aidosti liikuttaa yksilöä tunnetasolla. Siinä on kyse elämästä ja kuolemasta sillä alkukantaisella tasolla, joka saa meidät todella sykkimään. Optimaalisesti oma heimo olisi ydinperhettä laajempi, mutta kuitenkin sellainen, että yksilö oikeasti tuntee sen jäsenet. Valtio, kansa tai ideologia ovat liian keinotekoisia rakenteita ajaakseen heimon asemaa. Ikääntymisen myötä ihminen valjastaa lahjakkuutensa heimon käyttöön ja ottaa kykyjensä mahdollistamia rooleja, joiden kautta palvelee oman heimonsa parasta. Kun omaa heimoa ei ole, kaikki tekeminen on turhuutta, joka palvelee ei kenenkään parasta. Kukapa turhaa työtä jaksaisi loputtomiin? Palkkatyössä yksilön merkitys toteutuu huonosti, koska työ nähdään urana, jota yksilö kehittää itseään varten. Uran aikana yksilö siirtyy yhteisöstä toiseen oman parhaansa perässä. Myöskään työnantajalla ole todellista tunnesidettä työntekijään. Aikamme professionalisti on palkkasoturi, joka taistelee muiden sotia rahasta. Siinä sodassa on tarjolla vain kylmää rahaa - ei rakkautta tai kunniaa tai merkitystä.

Ratkaisuna olisi pyydystää vielä se viimeinen yh ja ottaa koko mukana tullut paketti yksilön omaksi heimoksi. Sitten yksilön on mahdollista tehdä oman perheen hyvinvoinnista elämän ja kuoleman peli, jonka eteen yksilö on valmis laittamaan kaikkensa. Prosessi on tosin työläs ja tuskallinen, koska ylevistä ajatuksista huolimatta, ego väittää jatkuvasti, että koko elämän pitäisi palvella yksilöä. Tämä on kuitenkin huijausta ja egon touhut joutavaa neppailua. Elämän ja kuoleman peli jaksaa sitä vastoin kiinnostaa yksilöä niin pitkään, kun elossa on joku, jota yksilö rakastaa.

Teoriassa oletan, että oman heimon voisi rakentaa muutenkin kuin ydinperheen kautta. En kuitenkaan osaa keksiä tähän mitään konkreettista ratkaisua.

 

[Juissi-]

Näen tämän siten, että kyse on ihmisen kasvusta. Nuori ihminen haluaa asioita itselleen. Sitten kun ikää tulee lisää niin nämä asiat alkavat menettää merkitystään. Aikuisen ihmisen merkitys löytyy siitä, että yksilö haluaa asioita muille. Ihmisen sisältä kumpuaa pyrkimys, joka ajaa ihmistä kasvamaan omaa itseään suuremmaksi. Jos ihminen varttuisi luonnollisessa ympäristössä niin tässä vaiheessa olisi aika ottaa aikuisen rooli omassa heimossa. Tähän rooliin liittyy pyrkimys edistää heimon elämän jatkuvuutta. Ei siis ensisijaisesti omaa hyvinvointiaan, vaikka käytännössä nämä ovat yksi ja sama asia, kun lopettaa uskomasta egoa, joka väittää muuta. Transitio edellyttää uuden roolin omaksumista, joka on sitä vaikeampaa mitä vahvempi ego on. Jos ihminen ei saa tai ota vastaan tätä roolia niin ihmisen kasvu tyssää. Ikinuori ihminen on kuin mänty, joka kasvaa tynnyrissä.

Meidän yhteiskunnassa ihmiset kuitenkin oppivat korostuneen individualistiseen ajatteluun. Periaatteessa ihannoidaan ikuista lapsuutta, jossa kaikki tapahtuu minulle. Egon näkökulmasta materia näyttää ainoalta mahdolliselta päämäärältä minulle, kun vanheneva keho ei enää taivu uusiin ennätyksiin tai huippukokemuksiin. Mikäli yksilö haluaa säilyttää saman draivin kuin nuorena, on välttämätöntä toteuttaa hyppy aikuisuuteen. Tämä edellyttää sitä, että yksilö löytää itselleen heimon, jonka puolesta on valmis kuolemaan. Elämä on lopulta kuolemista pois päivä kerrallaan. Kaikki mitä ihminen halii itselleen katoaa yksilön viimeisellä hetkellä. Meidän kroppamme tietää tämän ja koittaa keski-iässä soitella kuolinkelloja, kun post-moderni ihminen vetää luurit korvilleen ja luukuttaa vuodesta toiseen ikinuorten viihdemusiikkia. Kroppa haluaa nimittäin kuolla pois jonkun sellaisen puolesta, joka jatkuu yksilön kuoleman jälkeen. Tähän se kroppa on aikojen alussa koodattu eikä pyrkimys ole muuttunut mihinkään. Ellei näin olisi niin lajimme olisi kuollut helpon elämän vuoksi jo aikaa sitten.

Ellei poliisia ja ehkäisyä olisi keksitty niin nuorten naisten jahtaaminen johtaisi nuoren miehen joko kuolemaan tai lisääntymiseen. Jälkimmäisessä tapauksessa elämän tarkoitukseksi muodostuisi perheestä huolehtiminen. Tämä on nähdäkseni edelleen ilmiselvästi emotionaalisesti tyydyttävä elämäntapa aikuiselle yksilölle. Kun yksilö kuolee päivä päivältä perheensä eteen, elämä aiheuttaa rakkauden, ylpeyden ja merkityksellisyyden tunteita. Nämä ovat emotionaalisella tasolla korvaushoitoa tyhjyydelle, jonka nuoruuden huippukokemusten hiipuminen jättää jälkeensä. Se mitä perheelle tapahtuu on asia, joka aidosti liikuttaa yksilöä tunnetasolla. Siinä on kyse elämästä ja kuolemasta sillä alkukantaisella tasolla, joka saa meidät todella sykkimään. Optimaalisesti oma heimo olisi ydinperhettä laajempi, mutta kuitenkin sellainen, että yksilö oikeasti tuntee sen jäsenet. Valtio, kansa tai ideologia ovat liian keinotekoisia rakenteita ajaakseen heimon asemaa. Ikääntymisen myötä ihminen valjastaa lahjakkuutensa heimon käyttöön ja ottaa kykyjensä mahdollistamia rooleja, joiden kautta palvelee oman heimonsa parasta. Kun omaa heimoa ei ole, kaikki tekeminen on turhuutta, joka palvelee ei kenenkään parasta. Kukapa turhaa työtä jaksaisi loputtomiin? Palkkatyössä yksilön merkitys toteutuu huonosti, koska työ nähdään urana, jota yksilö kehittää itseään varten. Uran aikana yksilö siirtyy yhteisöstä toiseen oman parhaansa perässä. Myöskään työnantajalla ole todellista tunnesidettä työntekijään. Aikamme professionalisti on palkkasoturi, joka taistelee muiden sotia rahasta. Siinä sodassa on tarjolla vain kylmää rahaa - ei rakkautta tai kunniaa tai merkitystä.

Ratkaisuna olisi pyydystää vielä se viimeinen yh ja ottaa koko mukana tullut paketti yksilön omaksi heimoksi. Sitten yksilön on mahdollista tehdä oman perheen hyvinvoinnista elämän ja kuoleman peli, jonka eteen yksilö on valmis laittamaan kaikkensa. Prosessi on tosin työläs ja tuskallinen, koska ylevistä ajatuksista huolimatta, ego väittää jatkuvasti, että koko elämän pitäisi palvella yksilöä. Tämä on kuitenkin huijausta ja egon touhut joutavaa neppailua. Elämän ja kuoleman peli jaksaa sitä vastoin kiinnostaa yksilöä niin pitkään, kun elossa on joku, jota yksilö rakastaa.

Teoriassa oletan, että oman heimon voisi rakentaa muutenkin kuin ydinperheen kautta. En kuitenkaan osaa keksiä tähän mitään konkreettista ratkaisua.

Mielenkiintoinen posti. Mitä uskontoa tai ideologiaa se noudattelee?
On totta että transsedentaali, itsen ulkopuolelle kurottuminen auttaa. On tehtäviä, itsen ulkoisia asioita joita palvelee.
Mitä asioiden, materian haalimiseen tulee, tulee ottaa huomioon, että näillä voi parantaa omaa mukavuuttaan. Eli turhia ne eivät ole. Voi paljonkin harrastaa sitä kautta. Mukavuuden virittäminen itsessään on harrastamista ja tavoitetta. Autot, moottoripyörät etc mainittu materiaali on kaikki sitä. Myös asunnot, joita voi viritellä itselle tärkeisiin tunnelmiin sisustuksessa. Asunnon vilja-aittaan on säilötty raha talteen vanhuuden päiviä varten.
Sanokaa egoistiksi, mutta perhe ajattelu herättää vihan. Ei niin suurta vihaa kuin aikaisemmin. Aikaisemmin se herätti tappovihan. Elämän tarkoitus ei ole lapset. Biologisessa mielessä se on loogista. Mutta arvaa mitä?
Ihminen ei ole eläin. Ihminen on ihminen, ja eläinten yläpuolella. Jos elämän tarkoitus olisi lapset ja perhe, no, se olisi ankeaa, valjua ja laimeaa. Terapeuttis-Buddhalaista elämää. Vanhentuvakin ihminen tarvitsee elämäntarkoituksia jotka eivät ole perheeseen liittyvää.
Ylipäätään mitä pariutumiseen tulee, niin kyse on rakkaudesta. Ei lasten tekemisestä. Lapset on rakkauden pakollinen sivutuote, koska naiset suuressa...köh...emotionaalisuudessaan (tyhmyydessään) tekee lapsia, on siinä mukana itse tai ei. Eli lapset on pakkoasia, ei emotionaalinen korvike tai täyte nuoruuden huippukokemuksille. Koska todella on kuitenkin olemassa yksilö. Ja yksilön motiivi pariutumisessa ja sitoutumisessa on rakkaus. Emotionaalinen yhteys jota osoitetaan seksin avulla.
Lapset on työtä. Lapset on nautinnon tiellä. Ei kai kukaan täysissä järjissä oleva ihminen (ei koske naisia, koska "täysissä järjissä oleva") halua sentään lapsia? Tosiaan ovat pakollinen sivutuote, koska _joku_ ne tekee kuitenkin. Olin minä paikalla tai en.
Ja siinä kohtaa niiden pitää olla mahdollisimman paljon minun tekemiä, jos jonkun.
Toki, jos omia lapsia on, eihän niitä tarvitse vihata. Ja ne on ikäänkuin tän rakkauden alaosio.
Yh:n uhriksi tässä ilman muuta joutuu, niin julma on maailma, ja sitä ei voi jäädä edes sadattelemaan koska on kohtalonsa orja ja ei voi kuin toimia tulevaisuutta kohti. Silti, ei ole pakko ottaa toisen miehen lapsia tai lasta omiksi jälkeläisikseen. Koska haluaa siitä suhteesta vain naisen. Ja kukapa voisi vaatia muuta? Tähän ei tietääkseni sentään ole lakia tai olosuhteiden vallitsevaa pakkoa vielä keksitty, vai kuinka? Koska haluaa _itselleen_ vain rakkauden. Koska, vaikka transsedenssi, itsen ulkopuolelle kurottaminen on onnea tuovaa merkityksen kautta, niin silti kyse on rakkaus suhteesta ja omasta elämänlaadusta.
Tokikaan näissä yh suhteissa ei todennäköisesti ole enää 100% ajan ja energian puolesta sitä alkuhuumaa kuin 20 vuotiaalla on suhteen perustamisessa lapsettomasti. Miehellä kyllä testoa vielä riittää, mutta naisen huomio on viety ja kroppa rupsahtanut.
Oma ratkaisu tällä hetkellä on, että todennäköisesti yh on otettava, mutta rajattava niin tiukkaan kuin oma vihansieto kestää,
se ettei toisen miehen lapsi tule omalle tontille. Aiheuttaa omat venkuransa. Ehkä joidenkin mielestä lapsellista. Ehkä egoistista, mutta periaatteen vuoksi ja siksi että on itselleen sen velkaa. Aion näin yrittää. Voi olla, että ajan saatossa on pakko luovuttaa mukavuusssyistä. Koska jos vastustaminen herättää väärällä tavalla vihaa tai vastarintaa. Joskin, naiset herättää aina vihaa ja vastarintaa vaikka olisi ideaalitilanne suhteessa.
Myös tällaisen naisen kanssa voi tehdä omia lapsia sitten. Ja siinäkin ajan myötä hitsautua enemmän yhteen näissä kuvioissa.
Mutta joo, "ratkaisuna yh, joka on elämän ja kuoleman peli", on kyllä huono. Äärimmäisen huono. Toinen ääripää on se itsekkyys jossa haluaa kaiken vain itselleen, mutta toinen ääripää on tehdä elämänmerkityksestä yh ja toisen miehen lapsi tai lapset. Työ ja harrastukset tosiaan kun myös tarjoavat itsen ulkopuolelle kurottamista. Ja olen kaikesta huolimatta velkaa vielä itselleni kokemuksia. En aio sitä "velkaa" yh:n niskaan kaataa, vaan haen niitä itse.
Heimo mistä puhut rakentuu mun mielestä aika simppelisti seuraavista kolmesta asiasta: Harrastukset, työ, ja rakkaus.
Siinäpä ne.
Muutenkin tämä, että tekiisn kaiken minkä teen toisen miehen jälkikasvun takia herättää vihaa. Totta on, että itse aikanani lähdin ensimmäisen kierroksen tyttöystävän luota itse pois. Mutta silti, kaikki ne vuodet sen jälkeen yksin, ja elämän tarkoitukseksi pitäisi tehdä' toisen miehen jälkikasvu. Siinä on merkitykset kyllä todella alistavia ja alistuneita.

 

[Juissi-]

Mikä siinä estää jenkiarmeijaan värväytymisen? Laitat hakemuksen ja jos tarraa onkeen, niin sit ihmettelet lisää.

En siis ole tutustunut aiheeseen yhtään, joten vaatiiko jotain muuta hommelia ennen?

No tähän heimoon liittyminen saattaisi vaatia greencardin. Täytyypä laittaa mailia tonne ja kysäistä.
Siinähän olisi yksi heimo joksikin aikaa. Suomessa on rakkausmarkkinat sen verran huonolla tolalla, ettei
tossa enää paljoa häviäis. Paljon itseä kiinnostavaa itsen ulkoista transsedenssiä olis tarjolla.
Asioissa on vain helposti aina se ongelma, että teoriassa hyvän idean todellisuudessa toteuttaminen saattaa käydä liian hankalaksi.
Mutta jos tämäkin asia olisi tyyliin "osta lentolippu, mene sinne, ilmoittaudu porteilla" niin kyllähän menemisen helppous paljon auttaa.
Mutta joo. Askel kerrallaan voisi olla hyvä!

 

[Juissi-]

Sä oot kyllä tosi hakoteillä mitä tulee tyytyväiseen elämään mutta elämä opettaa. Kun oot tarpeeksi pohjalla niin tulee nöyryyttä.

No kyllä mulla on sellainen mielikuva tyytyväisestä elämästä, että on aika ankeata. Kyllä ihminen ansaitsee mielestäni nautintoa ja "hyvää" itselleenkin.

 

[Deleted member 43228]

Askel kerrallaan tietenkin. Eihän vuoren huipullekaan yhdellä askeleella pääse.

Tyytyväinen elämä mitä se sitten on? Kai sitä, että on tyytyvinen yksinkertaisesti siihen sen hetkiseen tilanteeseen tai matkasta kohti jotakin.

 

[Deleted member 137290]

Askel kerrallaan tietenkin. Eihän vuoren huipullekaan yhdellä askeleella pääse.

Tyytyväinen elämä mitä se sitten on? Kai sitä, että on tyytyvinen yksinkertaisesti siihen sen hetkiseen tilanteeseen tai matkasta kohti jotakin.

Helkkari...Kysyin chatissa us air forcen tyypiltä neuvoa. Se sanoi että combat tehtäviin siellä ilmavoimis pitää olla usa:n kansalainen, ei riitä green card. Eli käytännös sinne pääsis jotain jakoavainta pyörittää. Eli toisinsanoen, se siitä. Taas sulkeutu yks mahdollisuuksien ovi.

 

[Deleted member 43228]

Helkkari...Kysyin chatissa us air forcen tyypiltä neuvoa. Se sanoi että combat tehtäviin siellä ilmavoimis pitää olla usa:n kansalainen, ei riitä green card. Eli käytännös sinne pääsis jotain jakoavainta pyörittää. Eli toisinsanoen, se siitä. Taas sulkeutu yks mahdollisuuksien ovi.

No mutta, nyt on se selvitetty!

Toinen mahdollisuus olisi ollut, että olisit loppu elämäsi miettinyt miksi en mennyt.

 

[Poppis]

No kyllä mulla on sellainen mielikuva tyytyväisestä elämästä, että on aika ankeata. Kyllä ihminen ansaitsee mielestäni nautintoa ja "hyvää" itselleenkin.

Siis tyytyväinen elämä on ankeaa?
En nyt ymmärrä.
Eikö tyytyväinen elämä ole juurikin sellaista että sulla on ainakin suurin osa viikonpäivistä hyviä ja tykkäät sun elämästä?

Näin mä ainakin sen ajattelen.

Kukaan ei sulle sitä hopealautasella tuo, sun pitää luoda se itse.

Mä olen nyt luonut itselleni elämää mistä mä nautin. Elämä on ihanaa, nautinnollista, rauha sydämessä.

 

[Deleted member 96894]

Näin tarkentavat tiedot kuultuani sanoisin että se Filippiineille muutto vois sittenkin olla paras vaihtoehto. Nyt kuulemma lentoliputkin edullisia?

 

[Deleted member 43228]

Filippiineillä käynti voisi tehdä hyvää.

Voisi käydä rillutteleen ja toteamaan, että perseestä se tämäkin on ja palata suomeen tyytyväisenä.