Itseasiassa luulen, että tyttöystäväsi oireilee myös bulimisesti eli oksentelee syötyään "liikaa", sillä yleensä paino laskee tuollaisella syömisellä reippaasti.
Juttelimme aiheesta pari päivää sitten, ja tyttöystäväni kertoi kuin kertoikin, että hänellä on edelleen satunnaisesti bulimian oireita. Yleensä niitä ilmenee paikoissa, joissa hän joutuu pakosta syömään, koska ei halua sairautensa tulevan esille, kuten esimerkiksi isovanhempiensa luona kyläillessä.
Neloselta tuli juuri sopivasti 4D-dokkari "Kuukaudessa kokoon XXS", joka sivuaa vähän tätä samaa aihetta. Katsoimme eilen ensimmäisen osan siitä, toinen osa jäljellä. Pitänee myös käydä kirjastossa katsomassa tätä aiheeseen liittyvää kirjallisuutta.
Hän potee huonoa omaatuntoa siitä, että minäkin joudun kärsimään tästä ongelmasta, ja on taas lupaillut parantaa syömistään lisäämällä ruokavalioonsa pikkuhiljaa proteiineja ja hyviä rasvoja ja suurentavansa annoskokoja pikkuhiljaa. Kuulostaa teoriassa hyvältä, mutta käytännössä en vaan pysty uskomaan, että tämä on mikään oman tahdon asia, vaikka tyttöystäväni väittääkin, että hänellä on neljä (4) kaveria, jotka ovat kaikki sairastaneet jonkinasteisen bulimian ja pääseet siitä yli ihan vaan omalla päätöksellään. Ja vaikka tottakai arvostankin hänen vähäistäänkin yrittämistään, ei minua edes hirveämmin lohduta se, jos hän nyt vaikkapa minun takiani vastahakoisesti syö lounaalla pienen määrän kaurapuuroa ja kyytipojaksi pari kevyttä Cracotte-leipäpalaa. Pelkään, että huolehtimiseni tästä asiasta ei hellitä, ennen kuin hän itse haluaa vapaaehtoisesti syödä sen puuroannoksensa, ja ennen kun voin luottaa, että hän syö kunnolla omatahtoisesti myös minun poissaollessani. Ja ennen kuin hän ylipäätään haluaa itse aidosti lopettaa painonsa pudottamisen. Ja jotenkin minulla on syyllinen olo siitä, että vaadin ja odotan noin paljon ollakseni tyytyväinen, ja epäilen, onko se kohtuutonta tai muuten vaan väärin
Aika yllättäen tästä asiasta iski hirveä stressi. Ensin seurustellaan kivasti yli vuosi tämän asian kanssa, sitten yhtäkkiä en pystykään keskittymään edes omiin elämänrutiineihini kunnolla, vaan murehdin tätä asiaa yöt ja päivät.
Täytyy katsella lisää tuota syömishäiriöliiton foorumia ja tutkailla josko siellä olisi jotain juttua. Mutta toistaiseksi suuri kiitos kaikille keskusteluun osanottajille. Nyt on aika lähteä salille.
