Tyhmien kysymysten kerho

Meta title: 💥 TYHMIEN KYSYMYSTEN KERHO – KYSY MITÄ VAIN ILMAN PELKOA TYHMYYDESTÄ 💥

Meta description: Ketju, jossa saa kysyä ihan mitä tahansa noloista, hassuista tai yksinkertaisista asioista – yhteisö vastaa hyvässä hengessä.


Saako intissä olla kaulakoru? Terveisin stj1
Meillä ei saanut olla kuin se dog tag mut se ei sit saanut roikkuu paidan päällä ja suihkuun mennessä ilman paitaa alikit aina huus että "koru piiloon" ja piti tupaan käydä jättämässä
 
Riippuu paikasta. Lähtökohtaisesti ei saa olla näkyvissä, mutta itselläni oli käsikoru ihan näkyvillä eikä siitä mitään sanottu.
 
En ole terveydenhuollon ammattilainen, mutta olen ollut huomaavinani, että perfektiä käytetään yleisemmin potilaan tilan ja toiminnan kuvaamisessa. Imperfekti on varattu tietyn, akuutin tilanteen luonnehdintaan. "Potilas on herännyt aamuisin kahdeksan maissa ja ensimmäiset harhat ovat ilmestyneet ennen kymmentä" vs. "potilas otti hörpyt etiketittömästä pullosta ja menetti tajuntansa".


OT: Seuraavaksi voidaankin sitten keskittyä siihen, miksi ei amistaustalla vaan- ja vain-sanojen eroa ymmärretä.

Joo, tota vähän hain sisällön merkityksellä.

Puhekieli. Onko tuttu?
 
Voinko ostaa asp-tilille säästämilläni rahoilla loma-asunnon?

Voit lopettaa tilin ja ostaa sitten niillä rahoilla loma-asunnon tai tehdä mitä rahoilla haluat, mutta et mitään asp-lainaa saa loma-asunnon hankintaan. Valtionkonttorin nettisivuilta löydät tarkemmin tietoa.
 
Haluaisin opiskella itsenäisesti ukrainaa ja bulgariaa. Suomessa ei näytä olevan yhtään ko. kielten oppikirjoja? Onko ainoa vaihtoehto käyttää kielioppi-appeja opiskeluun?
 
Auttaako sirdalud tollasiin äkillisiin venähdyksen yms. aiheuttamiin suojakramppeihin (jatkuva, pistävä)?
 
Haluaisin opiskella itsenäisesti ukrainaa ja bulgariaa. Suomessa ei näytä olevan yhtään ko. kielten oppikirjoja? Onko ainoa vaihtoehto käyttää kielioppi-appeja opiskeluun?

Ootko varma ettei kirjastoistakaan saa? Vantaan kirjastossa oli noita kehitysmaiden kieliä tarjolla vaikka kuinka, Latviaa ja Liettuaa myöten.

Ps. Läpät läppinä ;)
 
Ootko varma ettei kirjastoistakaan saa? Vantaan kirjastossa oli noita kehitysmaiden kieliä tarjolla vaikka kuinka, Latviaa ja Liettuaa myöten.

Ps. Läpät läppinä ;)
Googlettamalla ei tuu yhtään tulosta kirjakaupoista tai edes kustantajilta. Jos mikään lafka ei duunaa noita suomessa niin en usko että kirjastosta löytyy :D Puolan kirja makso maltaita mut sen sain hommattua.
 
Googlettamalla ei tuu yhtään tulosta kirjakaupoista tai edes kustantajilta. Jos mikään lafka ei duunaa noita suomessa niin en usko että kirjastosta löytyy :D Puolan kirja makso maltaita mut sen sain hommattua.

Oon käyny Tikkurilan kirjastossa kattelemassa niitä oppikirjoja. Soita sinne, ja kysy.

On sulla oudot kielet halussa opetella :D
 
Googlettamalla ei tuu yhtään tulosta kirjakaupoista tai edes kustantajilta. Jos mikään lafka ei duunaa noita suomessa niin en usko että kirjastosta löytyy :D Puolan kirja makso maltaita mut sen sain hommattua.
Siitä vaan nettiin etsimään tietoa. Argentiinalainen kaveri opetteli suomen nettimateriaaleilla & -kursseilla ja puhuu tosi hyvin, eli hyvin onnistuu niinkin.

Helmetin tarjonta on hieman heikkoa ainakin tuon bulgarian osalta:
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sbulgarian kieli__Orightresult__U?lang=fin

Tän tyyppisiltä porukoilta voi hyvin kysellä aiheesta lisää. Tykkäävät vaan, kun joku on kiinnostunut.
http://www.suomi-bulgaria-seura.fi/info/bg_suomessa.html
 
Kerrostalossa ja ylin kerros. Hiton kuumat päivät ja yöt ja parvekkeen ovea ei voi pitää auki alakerran jatkuvan tupakoinnin takia, joten hankittiin ilmastointilaite. Ongelmana on vain se että laite vetää hormien kautta hajuja asunnon sisään. Tuli mieleen et onko miten järkevää lähteä aktiivihiilikangasta survomaan hormiin että sais noi hajut torpattua. Pakko kämppää jotenkin viilentää ja kun tuulettamalla se ei onnistu. Omakotitaloon muuttamista on turha ruveta ehdottelee sillä vanhasta hometalosta päästiin juuri onnekkaasti eroon ja mihinkään ei nyt kyllä muuteta vähään aikaan.
 
Nyt et kauheasti tarkentanut, mikä ilmastointilaite tuo on. Joku kierrättävä jäähdytin? Vai kanavaan työntävä poistokone? Ilmalämpöpumppu? Onko talossa painovoimainen ilmanvaihto, huipparit, vai mitä siellä hormin yläpäässä? Tuleeko korvausilma kämppään mistään (tuloilma, venttiili ulkoseinässä, vai peräti vanhan perinteisen mallin mukaan "ei mistään (eli rakenteiden läpi, oviaukoista, yms")?

Erittäin todennäköisesti hajujen suodattaminen on kehno vaihtoehto - rakenteet vuotaa ja hajut kulkee muualta. Enemmän kiinnittäisin painesuhteiden hallintaan tuossa kohtaa huomiota. Tarkemman ratkaisun kehitteleminen tosin vaatii vähän tutkailua ja ihmettelemistä - joku paikallinen IV-alan osaaja voisi osata neuvoa ja avustaa.
 
Tollane Prokliman siirrettävä ilmastointilaite. Painovoimainen ilmanvaihto, ikkunoissa korvausilmaventtiilit. Eipä tuo haju nyt pysy kuin niissä paikoissa missä noi hormit on asennettu, eli keittiö, vessa ja vaatehuone. Eikä haju välttämättä ihan aina edes ilmene, mut ei kaikki ihan oikein taida mennä jos laite hajuja sieltä imee :D .. siis jos ikkunat on auki nii vetää ilmaa niistäkin ja ovet on normaalia raskaampi avata tuon vastuksen takia jne.
 
Ostat laitteen jossa on erillinen ulkoyksikkö. Noita siirreltäviä meinaan on olemassa kyllä erillisellä ulkoyksiköllä, mutta maksaa luultavasti paljon.

Tuo omasi tekee kämppään alipaineen, koska puhaltaa kuumaa ilmaa ulos. Tai avaat ikkunaa jostain, jotta korvausilmaa puskee lisää sisään, mutta se taas toki on energian tuhlausta. Tuo on noiden siirreltävien laitteiden kirous, kun aika voimakaski puhallus ulos.
 
Back
Ylös Bottom