Tyhmien kysymysten kerho

Meta title: 💥 TYHMIEN KYSYMYSTEN KERHO – KYSY MITÄ VAIN ILMAN PELKOA TYHMYYDESTÄ 💥

Meta description: Ketju, jossa saa kysyä ihan mitä tahansa noloista, hassuista tai yksinkertaisista asioista – yhteisö vastaa hyvässä hengessä.

No kyllähän se ainakin oli tunnistamaton lentävä esine, eli UFO. Siitä on kuitenkin aika pitkä matka siihen, että toteaa varmuudella sen olevan vieraasta maailmasta tullut superkehittyneen sivilisaation valmistama tähtienväliseen matkustukseen kykenevä avaruusalus. Joten tuskin sua tai sun perhettä kukaan on tulossa hakemaan :)
 
Olen siitä huolimatta nyt hämmentynyt ja epäluuloinen sekä myös jonkin verran järkyttynyt. :D
 
Meikä kans kerran pienenä näki siskon kanssa aika samanlaisen jutun. Näytti ihan joltain isolta palavalta pallolta, joka hitaasti läheni maata. En tosin nähnyt mihin laskeutui kun talo peitti näkyvyyden. Kyllä me sitä jonku aikaa silti kerettiin ihmettelemään. Oli koko tapaus unohtunu, rupeen nyt varmaa taas pelkää alieneita kun kukaan ei tiiä mikä se oli!
 
Vaikuttaako osa-aikainen työ opintotuen ja asumislisän määrään?
 
Meteoriitti? Laatikon muotoinen? :D

Ihan eka ajatus mulla oli sen nähdessäni oli itse asiassa meteoriitti, yhdessä sen lentokoneen kanssa siis. Se näytti aluksi samalta, kuin jossain sarjakuvissa meteoriitit, kun se tuli sellaisten vauhtiraitojen kanssa ja siinä varmaan oli jotain pilvinöyhtää :D ympärillä. Ajattelin vähän aikaa, että jaahas, nyt tuli sitten varmaan armageddon ja deep impact, kunnes tajusin, että meteoriitti varmaan tulisi alas ihan vitusti nopeampaa. Se selkeytyi sellaiseksi jotenkin kulmikkaaksi sitten, kun se tuli alemmas. Saatan tosin olla väärässä kulmikkuudesta, koska se tosiaan hohti hämäävän kirkkaana ja oli kaukana.

E. Niin ja koitin ottaa siitä kuvan kännykän kameralla, mutta eihän sen tarkkuus riittänyt ollenkaan kun edes etuallalla olevia puita se ei saanut taltioitua kunnolla.
 
Piirretyn lastenohjelman nimi olisi haussa. Tuli noin ~10 vuotta sitten yleltä, luultavasti Pikku-Kakkosen yhteydessä. Ohjelmassa taisi olla poika, tyttö ja iso koira, jotka leikkivät salapoliiseja. Selvittivät jotain juttuja aina ja taisi olla salapoliisin lakki ja suurennuslasikin joillakin niistä aina mukana. Kaikista hauskinta ohjelmassa oli niiden kävelytyyli, kun menivät päät ja kädet heiluen aina paikasta toiseen jonossa :). Ei vain kaveriporukassa saatu ohjelman nimeä millään päähän. Muistaisiko joku?
 
Ransu?

EDIT: et varmaan tuota tarkoittanutkaan..
 
Saastamoiset
 
No se tietenkin tuli ekana mieleen, mutta lentokoneet yleensä eivät hohda tai ole neliömäisiä ja ne eivät myöskään tipu alaspäin vaan menevät eteenpäin.

Edit. Jos se oli ufo, niin kestääköhän kauan, että ne tulevat tänne, missä mä olen nyt ja vievät kaikki? Tai ehtivätköhän ne mun kotiin viemään mun perheeni ennen kuin olen siellä takaisin? Voi kakka, mua alko nyt puistattaan se juttu siellä taivaalla. :D

Minähän en mistään mitään tiedä, mutta villinä veikkauksena arvaisin että satelliitti?
 
Mikä on sellainen... ööö... juttu, joka tippuu taivaalta alaspäin, on tosi kirkas ja näyttää melkein laatikon muotoiselta, ensin perässä kulkee sellaiset "vauhtiraidat" jotka sitten maata lähestyessä katoavat, ja ellen erehdy, niin jonka vauhti näytti käsittämättömästi hidastuvan, mitä alemmas se tuli? Mitä vittua? Tuollainen meni taivaalla äsken, kun olin kävelemässä yliopistolle. Onko se jokin lentohärveli, ufo, vai toteutuuko täällä jokin Nostradamuksen ennustus? Häh?

Kyllä tässä nyt on tapahtumassa joku invaasio. Näin itsekin UFOn tuossa lauantaina. Tämä tosin oli valopallo ja eteni rauhallisesti jonnekkin piiloon. Turha sanoa, että se oli satelliitti. :D

Ehkä se näytti kulmikkaalta jotenkin sen kirkkauden takia.
 
Back
Ylös Bottom