Tyhmien kysymysten kerho

Meta title: 💥 TYHMIEN KYSYMYSTEN KERHO – KYSY MITÄ VAIN ILMAN PELKOA TYHMYYDESTÄ 💥

Meta description: Ketju, jossa saa kysyä ihan mitä tahansa noloista, hassuista tai yksinkertaisista asioista – yhteisö vastaa hyvässä hengessä.


Nuo viittausmerkinnäthän vaihtelee jonkun verran riippuen siitä kenelle kirjoittaa, mutta minä viittaisin tekstissä e-kirjan hakupäivämäärään ja sitten lähdeluettelossa mainitsisin julkaisuvuoden ja hakupäivämäärän. Voin olla myös väärässä.
Käytännöt tosiaan vaihtelee. Itse tekisin juuri toisin päin, eli tekstissä viittaisin julkaisuvuoden mukaan. Hakupäivämäärä sitten lähdeluetteloon (tietysti myös julkaisuvuosi sinne). Tätä perustelisin niin, että viitattu teos yksilöidään yleensä julkaisuvuoden mukaan, ja kun sellainen kerran tässäkin tapauksessa on saatavilla, niin sitä voisi johdonmukaisuuden vuoksi käyttää.

Eihän näillä kauheasti väliä pitäisi olla, kunhan kaikki tiedot ovat selkeästi ja yksiselitteisesti esillä. Jos kyseessä on esimerkiksi opinnäytetyö, niin noihin kannattaa kysyä neuvoa työn ohjaajalta, niin menee sitten varmasti hänen mielestään oikealla tavalla.
 
Onko mikään posti loppuviikosta auki, pitäis saada paketti postiin? Vantaan suunnilla?
Pahoittelen, mutta Posti auki seuraavan kerran vasta maanantaina, ensi viikolla.
 
Mistä johtuu se, että pimeässä pistemäisen valon ylä- ja alapuolella (siis silmään nähden) näkyy semmosia valojuovia? Unettomuuksissani teorisoin että ne olis heijastuksia silmäripsistä, koska jos silmää avaa tosi auki, niin ne heijastukset katoaa ja siristyessä ne venyvät. Päätä kallistaessa juovat myös aina ovat silmiripsien suuntasia. Samoin kanssa sen takia että ne valojuovat erkanevat toisistaan kun ne siirtyvät poispäin valonlähteestä, joka kanssa tukis sitä ideaa että ne olis heijastuksia silmäripsistä, sillä se mikä näkyy kauimpana olis heijastunu lähempää ripsen ulompaa päätä. Onko kellään varmaa tietoa tästä asiasta? Kiinnostais tietää että osuko järkeilyt lähellekään? Vai näkeekö kukaan muu edes tommosia? :D
 
Kun viitataan osittain julkaistuun e-kirjaan niin viittaanko mä tekstin seassa kirjan julkaisuvuoteen vaiko siihen e-kirjan viittauspäivämäärään?

Julkaisuvuosi tekstiin. Eihän muistakaan kirjoista merkitä lukemisajankohtaa, vaan se vuosi jolloin ko. tieto on alunperin julkaistu. Lähdeluetteloon sitten toki "viitattu 24.12.2009" tms.
 
Onko mikään posti loppuviikosta auki, pitäis saada paketti postiin? Vantaan suunnilla?

Ellei siellä ole Asiamiespostia, joka toimii ruokakaupan kaa samassa. (Just nimittäin paketin jätin paketin postiin).
 
Minkä takia monissa rannekelloissa on pyörivä reunus siinä kellotaulun ympärillä? Mullakin tuossa Citizenissä on sellainen, ja siihen reunukseen on merkitty minuutit.
 
Minkä takia monissa rannekelloissa on pyörivä reunus siinä kellotaulun ympärillä? Mullakin tuossa Citizenissä on sellainen, ja siihen reunukseen on merkitty minuutit.

Mulla on SEIKO kello ja siinäkin on luvut 60 asti, tosin ei pyöri. En tiedä onko tolla mitään käyttötarkotusta..? Sit on joku tachymeter ja luvut 500 asti.

Koristeita?
 
Miksi baareissa naiset tykkäävät enemmän fruittareista sun muista meikatuista homppelin näköisistä kundeista, kuin perus taviksista tai vaikkapa rokkareista nykyään?
 
Sain joululahjaksi xbox 360 live kortin. Siis mihin vittuun se kortti pitää tökätä siihen boksiin:confused: Oon ettiny varmaan tunnin sitä reikää et mihin se kortti työnnetään:itku:
 
Back
Ylös Bottom