Treenit ja seuraavan yön huonot tai olemattomat yöunet

Liittynyt
21.4.2003
Viestejä
177
Onko täällä muita ketkä kärsii samasta ongelmasta? Kunnon treenit kun vetää niin seuraavana yönä ei uni meinaa tulla millään. Viime yö jäi kokonaan nukkumatta, siitäkin huolimatta, että pari unilääkettäkin nappasin joilla yleensä nukun kuin tukki. Eikä ole kyse siitä että liian myöhään treenaisin, vaikka treenaisin päivällä 14-15 aikaan niin sama ongelma silti. Aivan aamutreenejä en ole kokeillut auttaisiko, muuta kuin yhden kerran jotka oli pakko jättää kesken, koska olen niin hidas heräämään niin aamulla treeneistä ei tule yhtään mitään.
 
Mulla on samaa vikaa jos treenaan joskus klo 19 aikoihin. Noin aikaiset treenit ei kyllä vaikuta.

Juotko kahvia paljon vielä treenin jälkeen tjms?
 
Ei tule juotua kahvia tai muutakaan kofeiinipitoista yleensä lainkaan. En tiedä johtuisiko sitten siitä, kun treenit jäänyt lähiaikoina vähän vähemmälle (1-2x viikko) sairastelun vuoksi, niin ei ole kroppa tottunut koviin treeneihin ja siksi käy ihan ylikierroksilla reippaasti yli kellon ympäri kun kovat treenit vetää. Ei se aina oo tällaista ollut, ehkä hieman huonommin tullut aina nukuttua treenipäivien jälkeen, mutta ei ole sentään näin pahaksi mennyt ettei saa nukuttua lainkaan koko yönä.
 
aamutreeni on kyllä hemmetin hyvä - tietysti tottumiskysymys, mutta kun herää aikaisemmin ja tekee treenin, niin illalla nukuttaakin aikaisemmin - ja paneminen/masturbointi auttaa aina.....
 
En usko että nukahdat "täydellisesti" silloin kun et treenaakkaan, luultavasti ihan normaalina päivänä nukahtamistakin voisit parantaa. Käytätkö ennen nukkumaanmenoa tietokonetta/puhelinta, katsotko telkkaria? Onko makuuhuoneen lämpotila sopiva, onko makuuhuone tarpeeksi pimeä? Onko sinulla stressiä tai muuten hankala elämäntilanne?

Luulisin että normaalisti nukahtaminenkin onnistuu juuri ja juuri, treenaaminen sitten vie juuri sen rajan yli ettet nukahda enää ollenkaan. Kokeile vanhoja kikkoja, vähintään tunti ennen nukahtamisen yrittämistä kaikki elektroniset vimpaimet pannaan, syö jotain ruokaa ennen sänkyyn menemistä, kirjoita paperille sinua vaivaavat asiat. Ja keksi joku aihealue mitä voit ajatella kun yrität nukahtaa. Tai minulla se menee niin että on aihealueita mitä ei voi ajatella, koska ne nostaa sykettä/stressihormooneja ja sitten ei voi nukahtaa :D Minulle "kiellettyjä" aiheita on: naiset, autot, sali. Paras on jääkiekko, koska se ei kiinnosta yhtään. Kun miettii jääkiekkopelin kulkua niin tulee uni aina nopeasti..
 
Itselläni oli samaa ongelmaa raskaiden jalkapäivien jälkeen. Ongelmaan auttoi C-vitamiinin runsas nauttiminen treenin jälkeen. Sitäkin voi kokeilla :)
 
Mites rintarangan/selän liikkuvuus, onko sama molempiin suuntiin, jumeja? Pääsekö kroppa rentoutumaan treenin jälkeen? Rintarangan alueella menee sympaattinen hermosto, joka voi jättää kierrokset päälle jumin takia. Esim. Rintarangan liikkuvuusongelma + kova penkkitreeni saattaa aiheuttaa tämmöstä...
 
Onko mitään muita "oireita" ja mites tuo stressi/henkinen puoli, onko huolia tai tuleeko työasioita tms. uniin?
 
On mulla noita univaikeuksia ollut useita vuosia, mutta nyt lähiaikoina olen viimein saanut unirytmit suht. kohdalleen, monta kuukautta mennyt ilman ongelmia, paitsi juuri niinä päivinä kun treenaan.

En oikein tarkalleen osaa sanoa noista rintarangas/selän liikkuvuudesta, en mitään jumeja ainakaan ole huomannut.

On tässä nyt iso lista kaikenlaisia oireita kilpirauhasen vajaatoiminnan ja toimimattoman lääkityksen takia, mutta en nyt tiedä liittyykö se siihen etten unta saa treenipäivinä, vaikka muuten saankin suht hyvin.
 
Käyn usein salilla illalla ja välillä siitä tuntuu seuraavan univaikeuksia. Ei niinkään unettomuutta, mutta levotonta unta. Hikoilen paljon ja lakanasta päätellen on pyörittykin melkoisesti.
 
Onko täällä muita ketkä kärsii samasta ongelmasta? Kunnon treenit kun vetää niin seuraavana yönä ei uni meinaa tulla millään. Viime yö jäi kokonaan nukkumatta, siitäkin huolimatta, että pari unilääkettäkin nappasin joilla yleensä nukun kuin tukki. Eikä ole kyse siitä että liian myöhään treenaisin, vaikka treenaisin päivällä 14-15 aikaan niin sama ongelma silti. Aivan aamutreenejä en ole kokeillut auttaisiko, muuta kuin yhden kerran jotka oli pakko jättää kesken, koska olen niin hidas heräämään niin aamulla treeneistä ei tule yhtään mitään.

Eipä tuo treeneistä tuntuis johtuvan kerran alempana sanot "sulla olleen univaikeuksia useita vuosia."

On mulla noita univaikeuksia ollut useita vuosia, mutta nyt lähiaikoina olen viimein saanut unirytmit suht. kohdalleen, monta kuukautta mennyt ilman ongelmia, paitsi juuri niinä päivinä kun treenaan.

En oikein tarkalleen osaa sanoa noista rintarangas/selän liikkuvuudesta, en mitään jumeja ainakaan ole huomannut.

On tässä nyt iso lista kaikenlaisia oireita kilpirauhasen vajaatoiminnan ja toimimattoman lääkityksen takia, mutta en nyt tiedä liittyykö se siihen etten unta saa treenipäivinä, vaikka muuten saankin suht hyvin.


Lääkäriin haastelemaan, siellä parempia neuvojia kuin "pakkiksen omatekoiset analyytikot" :)
 
Eipä tuo treeneistä tuntuis johtuvan kerran alempana sanot "sulla olleen univaikeuksia useita vuosia."

Mahtava logiikka. Herkkäuninen on luonnollisesti herkempi häiriöille, joten varmasti kova treeni liian myöhään vaikuttaa. Aloittaja mainitsi, että unilääkkeillä uni tulee helposti jos ei treenaa samana päivänä.

Opettele treenaamaan aamulla, yhden kokeilun takia sitä ei kannata heivata. Yhtälailla siihen pitää tottua kuin esim. suoraan töiden jälkeen treenaamiseen.
 
Univaikeuksia tosiaan ollut pitkän aikaa, mutta kuten sanoin niin nyt on useita kuukausia nukkunut hyvin ja ilman mitään unilääkkeitä, paitsi juuri niinä päivinä kun vedän kovat treenit. Siksi yleensä otan unilääkkeen treenipäivinä parantamaan unensaantia, mutta nyt sillä ei ollut mitään vaikutusta, liekö johtui siitä että treenikin oli erittäin rankka.

Ja todellakin mielummin kyselen kokemuksia täällä muilta treenaajilta kuin lääkäriltä. Olen huomannut, että itse ainakaan en ole mitään apua saanut lääkäreiltä vaikka siellä onkin paljon tullut ravattua, ellen ole itse ottanut asioista selvää ja tiennyt mitä pitää pyytää.

Koko kilpirauhasen vajaatoiminta-diagnoosinkin sain kun itse sitä epäilin ja pyysin päästä testeihin. Sen jälkeen söin vuosia lääkkeitä, ja olo ei parantunut mitenkään, lääkäritkin sanoi vaan, että ei mahda mitään, kyllä niitä silti kannattaa syödä että arvot pysyy kohdillaan. Tarpeeksi asiaa netistä tutkittuani selvisi, että on olemassa vaihtoehtoisia kalliimpia lääkkeitä jos oireet eivät häviä normaalilla tyroksiini-lääkityksellä, tätäkään kukaan lääkäri ei koskaan osannut minulle kertoa. No onneks itse sain tuon asian selville ja nyt sitten monen vuoden taistelun jälkeen sain ajan endokrinologian erikoislääkärille (joka voi määrätä niitä erikoislääkkeitä) kun sitä kovasti vaadin. Normaalit lääkärit ovat vaan masennuslääkkeitä kokoajan tuputtamassa, niillä pitäisi ratketa ongelma kuin ongelma.
 
Ittellä kanssa samaa ongelmaa välillä, en juo kahvia kello 15.00 jälkeen ja reenaa pyrin ennen kello 18.00. Sit raitista ilmaa olis hyvä saada päivän aikana. Kello 21.00 valot pois ja ennen 22.00 alkaa nukkuun ja tarpeeks pimeetä täytyy olla. eikä nuku yli 8h yö unia.
 
Onko täällä muita ketkä kärsii samasta ongelmasta? Kunnon treenit kun vetää niin seuraavana yönä ei uni meinaa tulla millään. Viime yö jäi kokonaan nukkumatta, siitäkin huolimatta, että pari unilääkettäkin nappasin joilla yleensä nukun kuin tukki. Eikä ole kyse siitä että liian myöhään treenaisin, vaikka treenaisin päivällä 14-15 aikaan niin sama ongelma silti. Aivan aamutreenejä en ole kokeillut auttaisiko, muuta kuin yhden kerran jotka oli pakko jättää kesken, koska olen niin hidas heräämään niin aamulla treeneistä ei tule yhtään mitään.

Mahtava logiikka. Herkkäuninen on luonnollisesti herkempi häiriöille, joten varmasti kova treeni liian myöhään vaikuttaa. Aloittaja mainitsi, että unilääkkeillä uni tulee helposti jos ei treenaa samana päivänä.

Opettele treenaamaan aamulla, yhden kokeilun takia sitä ei kannata heivata. Yhtälailla siihen pitää tottua kuin esim. suoraan töiden jälkeen treenaamiseen.

Lueppa tuo boldattu, kukaan ei ole niin herkkäuninen että unet menisi jos treenaa 14-15. Oletan kuitenkin että topicin aloittaja käy nukkumaan siinä 22.00-23.00.

Edelleenkin kehoitan hakemaan neuvoa muualtakin kuin pakkiksen "asiantuntijoilta"

Eikä se yksittäinen aamutreenikerta välttämättä totuutta kerro, toki jos mahdollista voi koittaa sitäkin. Toisaalta kaikilla ei mahdollista treenata aamulla tai aamutreeni ei muuten vaan kulje (:
 
Univaikeuksia tosiaan ollut pitkän aikaa, mutta kuten sanoin niin nyt on useita kuukausia nukkunut hyvin ja ilman mitään unilääkkeitä, paitsi juuri niinä päivinä kun vedän kovat treenit. Siksi yleensä otan unilääkkeen treenipäivinä parantamaan unensaantia, mutta nyt sillä ei ollut mitään vaikutusta, liekö johtui siitä että treenikin oli erittäin rankka.

Sympaattinen hermosto mahdollisesti käy ylikierroksilla. Voi olla että hermosto pikku hijaa tottuu uuteen rasitukeen jos sinulla on taukoa pidemmän aikaa, mutta unettomuus on sellainen oire että kannattaa ehkä himmailla treenien kanssa. Kun en lääkäri ole niin en sen kummemmin käy neuvomaan.

Lueppa tuo boldattu, kukaan ei ole niin herkkäuninen että unet menisi jos treenaa 14-15. Oletan kuitenkin että topicin aloittaja käy nukkumaan siinä 22.00-23.00

Höpö-höpö. Onnistuu vallan "helposti", etenkin jos alla on ylirasittumista jo valmiiksi. Tai jos tehdään jotakin uutta. Edellisen voimakauden alussa vetäisin 5x5 85% kuormalla maasta vetoa klo 12:00 ja yöunet lähti. Pitkä tauko välissä vatojen kanssa, joten hermosto oli lievästi sanottuna täpinöissään.
 
Mulla oli ihan samankaltainen tilanne kuin AP:llä. Magnesiumin runsas tankkaus lisäravinteena ennen nukkumaanmenoa alkoi selvästi auttaa noin viikon-parin kuurin jälkeen. Nyt nappaan magnesium-tabut iltaisin, ja oireet ovat pysyneet poissa.
 
Mites rintarangan/selän liikkuvuus, onko sama molempiin suuntiin, jumeja? Pääsekö kroppa rentoutumaan treenin jälkeen? Rintarangan alueella menee sympaattinen hermosto, joka voi jättää kierrokset päälle jumin takia. Esim. Rintarangan liikkuvuusongelma + kova penkkitreeni saattaa aiheuttaa tämmöstä...

Tämä voi selittää sen miksi en rinta-olkapäätreenien jälkeen saa millään nukuttua. Ei väliä mihin aikaan päivästä ne treenit teen. Jos treenaan jotain muuta, kyykky, veto jne. niin ei mitään ongelmia.
 
argh, kärsin juurikin samasta ongelmasta. Tätä pahentaa vielä se, että olosuhteiden pakosta treenit alkavat 18-20 välillä. Eilen kävin tekemässä rankahkon crossfit-treenin klo 19 ja yöllä tuli katteltua kelloa vielä neljän aikaan. Siinä ei paljon naurattanut, kun kello soi 6:30.

Kiitos tähänastisista vinkeistä. Pitää ainakin tuota magnesium-kuuria kokeilla.
 
Back
Ylös Bottom