323443
Banned
- Liittynyt
- 15.2.2006
- Viestejä
- 154
Olen uusi tulokas tällä sivulla ja olen lueskellut läpi näitä kaikkia tekstejä mitä täältä löytyy. Nytpä ajattelin vähän omista treeneistä ja ruokavaliosta kertoa ja toivon teiltä kommentteja näihin.
Ikää meikäläisellä on 28-vuotta. Pituutta 169 cm ja painoa n.62 tällä hetkellä.
Omasta mielestäni ruokavalioni on suht. kunnossa ja aika paljon treenaankin, mutta tuntuu, että enää ei kehitystä tapahdu. Mistä voisi johtua?
Ehkä enemmän tällä hetkellä ois tarkotus saada rasvaa ja nestettä lähtemään, että saisi näkyviin "löllyjen" alta ne lihakset mitä kovalla työllä olen yrittänyt kasvattaa. Monesti mulle on sanottu, että mulle lihakset kehittyy aika helposti, mutta aineenvaihdunta kai on vähän "jumituksessa" ollut aina ja ei niitä lihaksia paljon sitten näy ylimääräsen rasvan ja nesteen alta.
Pari vuotta sitten kävin rasvaprosenttimittauksessa ja silloin tulos oli 17 %, painoa tuolloin oli 56 kiloa ja silloin olin tyytyväinen itseeni ja kroppa näytti hyvältä, mutta jotenkin sen jälkeen on vain päässyt jossain kohtaa lipsumaan ja painoa pompsahti 64 kiloon ja jenkkakahvat ilmestyi lantiolle. En ole uskaltanut enää käydä rasvamittauksessa kun se varmasti näyttäisi järkyttäviä lukuja.
Pari vuotta sitten kävin ehkä enemmän aerobisilla tunneilla ja muutenkin lenkkeilin yms. enemmän, mutta nykyään käyn enemmän salin puolella treenaamassa ja vähemmän ohjatuilla jumppatunneilla. Toki yritän salitreenin yhteydessä aina polkea ennen treeniä 10-15 min kuntofillarilla ja vielä treenin jälkeen 30-40 mín. Käyn myös lauantaisin ja sunnuntaisin aamulenkillä tai kuntofillaroimassa (tyhjällä vatsalla), mutta jotenkin vain tuntuu, että ei sitä rasvaa pala ja jenkkakahvat ei häviä.
Kai mä olen suht. tavallisen kokoinen ja näköinen, mutta naisten ongelmakohdissa saisi olla vähemmän rasvaa.... takareidet on muhkuraiset, takapuolesta saisi lähteä rasvaa ja tosiaan jenkkakahvoista pitäisi päästä. Maha on suht. litteä, mutta sitten sivulla on sellaset ihanaiset "löllyt).
Työkseni teen istumatyötä ja tuntuu, että se vain pahentaa tätä meikäläisen keskivartalon leveyttä. Vkonloppuisin ei lähellekään jenkkakahvat ole niin "pullottavana" kuin arkisin kun istuu töissä koko päivän. Ehkä pitäisi salilla aerobista tehdä muulla tavalla kuin istumalla kuntofillarin päällä kun kerta istun jo töissä ihan tarpeeksi????
Tässä treenivkoni (3 sarjoja, 6-10 toistoa, yleensä ns. pyramidi-tyylinen treeni, eli ensin 10 toistoa, sit lisää painoa ja 8 toistoa ja lopuks enää 6 toistoa jne.):
Maanantai
Ojentajat ja hauis
+vatsa
päälle 30-40 min juoksumatto (kävelyä ja hölkkä-juoksua) tai 45 minuutin Elli-spinning tunti.
Tiistai
Jalkatreeni
+päälle 30-40 min kuntofillari
Keskivko
vapaa
Torstai
Olkapäät ja rinta
+vatsalihakset
+ päälle 30-40 min kuntofillari tai Elli-spinning
Perjantai
Selkä
+ 30-40 min juoksumatto
Lauantai
Lenkki 45 min tai kuntofillari 30 min + juoksumatto 20 min
+vatsat
Sunnuntai
Lenkki tai vapaapäivä (vähän riippuu)
Miltä kuulostaa?? Mielelläni kävisin aamulenkillä useammin tyhjällä vatsalla, mutta kun työpäivä alkaa klo 7 niin eipä huvita itseään repiä ennen viittä sängystä ylös, että lähtisi lenkkeilemään.
Ja ruokavalio:
Aamupala 6.00
Kupillinen vihreää teetä ja lasi Gefilus-mehua
Kaffipaussi 9.00
1/2 dl kaurahiutaleita + vehnäleseitä, maustamaton maitorahka, 2 hapankorppua kevyt sulatejuustolla ja kalkkuna-leikettä päälle
Ruokapaussi 12.00
Tonnikala-salaatti, porkkana, 2 hapankorppua sulatejuustolla
Välipala 14.30
Rahka + vehnäleseitä
Treeni 15-16.30
Ruoka 17.30
Pastaa 1 dl, vähärasvaista jauhelihaa 150 g, sekaan puoli purkkia raejuustoa ja oliiviöljyä ruokalusikallinen, lasi rasvatonta maitoa + näkkileipä 5 %:lla juustosiivulla ja kalkkunaleikkeleellä
Iltapala 21.00
Maustamaton rahka + omena
Siinäpä se.
Sen tiedän, että multa puuttuu kokonaan palautusjuomat ja protsku-juomat, mutta en oo niitä koskaan käyttänyt. Joskus koitin ja maha vaan oli koko aika paisunut kuin pullataikina (mulla on sellanen vika kuin ärtynyt paksusuoli)...
Neuvoja, kommentteja ja ehdotuksia otan ilomielin vastaan.
Tavotteena siis ensisijaisesti ois kiinteytys..... jenkkakahvoista eroon NYT!!
En enää itse tiedä mitä voisin tehdä kun kaikkeni olen tehnyt jo???
Apua!!!