Treenikirja

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
30.10.2013
Viestejä
3
En löytänyt tälle avaukselle omaa osiota, sillä treenipäiväkirjat taitaa olla ainoastaan vip puolella? Pakkotoistoa on tullut luettua nyt lähes päivittäin viimeiset kaksi kuukautta, eli oikeaastaan siitä lähtien, kun löysin jostain kiinnostuksen salia kohtaan. Käyttäjätunnuksen tein sen takia, että saan hieman pidettyä itseäni tasalla tuloksissa, kuulen muiden mielipiteitä ja kasvatan paineita itselleni käydä salilla. :)

Taustoista sen verran, että olen 20 vuotias nuori, joka on ollut viimeiset n. 2 vuotta tekemättä juurikaan mitään. Tai no suoritin armeijan ja kotiuduin 15kg kevyempänä ja puolenvuoden korppina, jpten jotain siellä tuli oikein ilmeisesti tehtyä. Aikaisemmin olen pelannut n. 14 vuotta jalkapalloa, mutta sen lopetettuani alkoi ongelmat painoni kanssa. Tällä hetkellä varressa on mittaa 184cm ja painoa ruhossa 101,5kg (aamupaino 100,5). Armeijan jälkeen kiloja kertynyt vyötärölle takaisin 7kg.

Saliohjelmakseni valikoitui lopulta tuo aloittelijoille suositeltu Starting Strenght. Tätä ohjelmaa on takana nyt about kaksi viikkoa ja hyvältä tuntuu ja innostusta riittää. Salilla olen pyrkinyt käymään jokatoinen päivä ja samalla linjalla yritetään jatkaa. Itselle tällä hetkellä tärkeintä on kuitenkin saada painoa pudotettua alas ja ruokailujani olen hieman tarkkaillut ja päivässä tulee laitettua ruokaa auuhun yhteensä n. 2500 kalorin edestä. Onko järkeä pudottaa kaloreita vielä alemmas, jos salia tarkoitus kuitenkin vetää 3-4krt/vko? Lisäksi olen ottanut nyt mukaan tuon HIIT treenin, jota teen kuntopyörällä tällä hetkellä kolme kertaa viikossa. Alkuun lähden kokeilemaan tuota hiittiä 1:1 ja 45s sykleillä.

Tällä hetkellä tangossa on painoja seuraavanlaisesti;

Kyykky; 55kg
Penkki; 37,5kg
Mave; 65kg
Pystypunnerrus; 27,5kg
Soutu; 40kg

Mitä mieltä muut pakkislaiset ovat onnistunko näillä eväillä pudottamaan painoa? Tarkoitus saada sitä painoa kuitenkin reilusti alaspäin ja samalla hieman lihasta varteen. Tällä hetkellä kalorit eivät taida olla ihanteelliset, mutta näin alussa ei taida olla niin suurta merkitystä vielä?
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Olipas ilkeästi sanottu aloittelijalle ja WTF- hymiö vielä perään. Ei näin.

Mitähän ilkeää tuossa mahdollisesti oli? VIPit hommaamalla voit itse tarkistaa, että nuo on naiselle normaaleja painoja. WTF-hymiö on siinä kuvaamassa hämmennystä. Tollaset "ei näin" one linerit sitä vastoin antaa kohtalaisen kusipäisen kuvan sinusta.
 
Siis anteeksi vaan, mutta mikä eläin nyt on kyseessä? Mitat on miehen, mutta älykkyysosamäärä orankin. :wtf:
 
ton kuntosaliharjottelun päälle duunaisin esim joka toinen treeni 20-30min aerobisen(kuntopyörä yms.) ja sitä ennen voi jo ottaa palautusjuoman mikäli semmonen löytyy. niin ja noit kaloreit en lähtis enää laskemaa alas tosta
 
Asialliseen kysymykseen voi laittaa asiallisen vastauksen ja Orankilla tuskin ollut epäilystäkään kumpi osapuoli kyseessä. Ihan oikeesti helvetti, mieti nyt kuin moni 110kg nainen menee inttiin, valoja päälle!!?!? Aina pitäny orankia fiksunä äijänä mutta mun puolesta voi painua voimamahoineen kyykkäämään. Turha puolustella omaa paskaa kommenttia haukkumalla muita kusipääksi.

Ja DefenceX, jatka samaan malliin, tulokset nousee tuosta varmasti nopeasti ja aloitellessa on helppo tiputtaa rasvoja samalla ylläpitäen/kasvattaen olemassaolevaa lihasmassaa. Kato että syöt tuon 2500kcal hyvistä lähteistä esim 40p/30hh/r suhteella. HIIT on hyvä lisä tohon, ei ehkä noinkaan montaa kertaa viikossa, mutta jaksamisen mukaan.
 
Saliohjelmakseni valikoitui lopulta tuo aloittelijoille suositeltu Starting Strenght. Tätä ohjelmaa on takana nyt about kaksi viikkoa ja hyvältä tuntuu ja innostusta riittää. Salilla olen pyrkinyt käymään jokatoinen päivä ja samalla linjalla yritetään jatkaa. Itselle tällä hetkellä tärkeintä on kuitenkin saada painoa pudotettua alas ja ruokailujani olen hieman tarkkaillut ja päivässä tulee laitettua ruokaa auuhun yhteensä n. 2500 kalorin edestä. Onko järkeä pudottaa kaloreita vielä alemmas, jos salia tarkoitus kuitenkin vetää 3-4krt/vko? Lisäksi olen ottanut nyt mukaan tuon HIIT treenin, jota teen kuntopyörällä tällä hetkellä kolme kertaa viikossa. Alkuun lähden kokeilemaan tuota hiittiä 1:1 ja 45s sykleillä.

Mitä mieltä muut pakkislaiset ovat onnistunko näillä eväillä pudottamaan painoa? Tarkoitus saada sitä painoa kuitenkin reilusti alaspäin ja samalla hieman lihasta varteen. Tällä hetkellä kalorit eivät taida olla ihanteelliset, mutta näin alussa ei taida olla niin suurta merkitystä vielä?

Hyvältä aloitukselta tuo kuulostaa.
Tosin älä lähde ahnehtimaan liikaa liikuntaa heti päivästä 0 lähtien... jos heti alkuun tekee 7 liikuntasuoritusta viikkoon niin mitäs sitten meinaat tehdä, kun määrää täytyisi nostaa?? Tee nyt vaikka 3 salitreeniä ja 2 HIITiä / aerobista viikkoon. Kalorit 2500kcal on hyvä paikka aloittaa. Toteuta näitä kuukausi tai sinne päin ja katso mitä tapahtuu ja täytyykö tehdä muutoksia. Jos toimii niin älä muuta mitään... jos ei toimi niin sitten vähän vähemmän ruokaa tai vähän enemmän liikuntaa.

DefenceX sanoi:
En löytänyt tälle avaukselle omaa osiota, sillä treenipäiväkirjat taitaa olla ainoastaan vip puolella?

Sen verran meinaan nyt "kouluttaa" että siihen on ihan syynsä miksi Pakkiksella treenipäiväkirjat on vain VIPeille... täällä on miljoona käyttäjää ja mitä siitä tulisi jos jokainen ei-vip perustaisi treenipäiväkirjan jollekin keskustelualueelle... eihän missään osiolla kohta mitään muuta olisikaan kuin treenipäiväkirjoja.

Jos ei kiinnosta VIPiä maksaa (olisko ollut 18e / 2v eli ei paha hinta) niin älä perusta tänne treenipäiväkirjaa... loppupeleissä sinun edistymisesi ei kiinnosta oikeasti ketään muuta kuin sinua itseäsi eikä niin itsekäs pidä olla että alkaa väkisin palstatilaa viemään. Jos kymppi vuodessa on mielestäsi kallis, niin kyllä netti on täynnä erilaisia maksuttomia blogi-palstoja mihin kuka vaan saa perustaa oman blogin ihan mistä aiheesta tahansa.
 
Onko järkeä pudottaa kaloreita vielä alemmas, jos salia tarkoitus kuitenkin vetää 3-4krt/vko? Lisäksi olen ottanut nyt mukaan tuon HIIT treenin, jota teen kuntopyörällä tällä hetkellä kolme kertaa viikossa. Alkuun lähden kokeilemaan tuota hiittiä 1:1 ja 45s sykleillä.

Kokeile miten oma jaksamisesi on. Itselläni on tällä hetkellä 3-jakoinen 2 kertaa viikkoon sekä 3-5 aerobista siihen päälle ja minä henkilökohtaisesti jaksan hyvin. Ihan sinusta sekä kropastasi kiinni.

Tuosta HIT:istä sen verran, että tuo 45sec voi olla aika rankka, itse lähtisin 30sec liikkeelle

PS: Ei tuossa Orankin vastauksessa minusta mitään pahaa ollut? Itsekin oletin ensin kysyjän olevan nainen. Jotenkuten muut vaihtoivat mielipiteen puolestani
 
No selvennetääs nyt vielä. Ei ollut aiempi posti vittuilua. Sen verran vaan pisti silmään nuo alhaiset voimatasot, varsinkin 14 vuotta futista pelanneella. Vertailukohtana mun kaveri jolla suunnilleen samat mitat ja myös futistausta taisi veti ilman mitään treeniä 140 kiloa maasta. Siksi tuli lähinnä nämä vaihtoehdot mieleen:

1. Joku sairaus mikä heikentää? Joku vastaava tällainen tuli joskus vastaan täällä. En muista mikä diagnoosi.
2. Nostelee aivan liian kevyesti siellä salilla ekä läheskään voimien rajoilla. Aika yleistä tietty aloittelijoilla, jos joku ei ole potkimassa perseelle.
3. On nainen. Tosin melkoisen isokokoinen olisi tässä tapauksessa.
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
2. Nostelee aivan liian kevyesti siellä salilla ekä läheskään voimien rajoilla. Aika yleistä tietty aloittelijoilla, jos joku ei ole potkimassa perseelle.
Tästähän nuo melko alhaiset painot johtuvat. Salitaustaa ei juurikaan ole, joten tekniikoita en vielä täysin puhtaasti osaa. Tästä syystä painot on melko alakanttiin laitettuna, mutta 2,5kg nostoilla pääsen kyllä itselle hieman sopivimpiin painoihin melko nopeasti. Alkuun tarkoituksena kuitenkin yrittää treenata tekniikat kunnolla kuntoon.
 
Zone-sarja -42%

No niin. Ihmettelin jo, että ei varmasti ole tuossa satakiloisen ukon normaalit voimatasot. :) Kannattaa pyytää joku kokenut kunnolla katsomaan ne tekniikat. Eikös tuossa starting strengthissä ainakin alussa nosteta 2,5 joka treeniin, joten äkkiähän noi painot tosta nousee. Joku 70% maksimista taisi muistaakseni olla nostotekniikan harjoitteluun aika optimi.
 
Onnea vain aloittajalle uuteen harrastukseen, mukava harrastus tämä on! Noita vinkkejä tuossa jo tulikin, mutta omalta kohdalta annan yhden. Salitreeni tuntuu hemmetin mukavalta, kun homma kulkee, mutta joskus ei kulje. Oli siihen syynä sitten flunssa/loukkaantuminen/tilapäinen kiinnostuksen puute, kannattaa yrittää itsensä vääntää sinne treenaamaan heti kun on parantunut/toipunut/vaikka ei hirveesti nappaisikaan. Olispa itekkin tajunnut tämän aina kun pikku tauko venyi pidemmäksi :rolleyes: Tietty harrastuksen ei pitäisi mitään pakkopullaa olla kuitenkaan vaan siitä pitää osata nauttia!

Noista treenipainoista sen verran, että itse aloitin myös starting strengthillä (paitsi ensin oli vähän aikaa treenailtu vähän sitä sun tätä ja tutustuttu salihommiin). Aloituspainot tais olla kyykky 40, penkki 30, pystäri 20, mave 50. Ei ne voimatasot ole kovin kummoiset, kun ei ole vähään aikaan juurikaan liikkunut. SS on siinä mielessä hyvä ohjelma, että siinä pääsee iloitsemaan jatkuvasta progressiosta melko pitkään, kun vain malttaa aloittaa alhaalta. Samalla tekniikat kehittyvät, kun lähestytään isompia painoja. Eikä kannata pelätä 3x viikkoon kyykkäämistä, vaikka se melko rankkaa myöhemmin on. Yllättävän pitkään siinäkin huomaa, että kiekkoja saa lätkiä joka kerta lisää.

E: Ite tosin olin aloittaessa 180/74 mitoilla, mutta pointti sama, eli kovin vähäiset on voimat aloittelijalla yleensä.
 
Back
Ylös Bottom