Treeni tavoitteiden määrittämisestä

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja nonn_a
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
21.4.2014
Viestejä
24
Olen tässä viime aikoina pohtinut, että miten nuo tavoitteet itselleen pitäisi määrittää. Olen nyt vuoden verran treenannut aktiivisesti ja alkuunhan tavoitteena oli vain saada hyvä rytmi salilla käymiseen, saada painot nousuun ja kroppaan vähän lihaa. No kaikessa tässä olen onnistunutkin mielestäni hyvin, mutta nyt koen olevani jonkinlaisessa suvantovaiheessa. Lihasta ei enää tule yhtä helposti kuin ihan alkuun, tai ainakaan muutosta ei (luonnollisestikaan) huomaa heti. Painotkaan ei enää nouse samaan tahtiin kuin alkuun, mikä on sekin ihan luonnollista. Treeniohjelma on menossa vaihtoon kuun vaihteessa (ja sitä pariin otteeseen vaihdettu aiemminkin) ja kaikinpuolin treeni menee eteenpäin, hitaasti, mutta varmasti :)

Asiaan, olisi kiva olla jotain konkreettista tavoitetta, mitä kohden mennä. Niinkuin esimerkiksi painonpudotuksessa vai määrittää tavoitelukeman jota kohti pinnistellä. Mitenkäs treeneissä? Miten määrittelen tavoitteet itselleni? Mikä on realistitsta? Millä aikavälillä?

Kilpailemisesta en haaveile, vaan ihan omaksi ilokseni haluan muokata kropastani urheilullisemman.

Minkälainen käsitys teillä on omista tavoitteistanne ja miten te olette niihin päätyneet?

Toivottavasti saadaan mielenkiintoista keskustelua aikaiseksi! :)
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Oletkohan kenties jäänyt kiinni niin sanotusti alkuun muutosta tuoneisiin ja hyvältä tuntuviin liikkeisiin? Lihas kasvaa esimerkiksi kun sitä rasittaa eri tavoin. Muutoksen jatkumista voisi esimerkiksi kokeilla liikkeiden vaihdolla (niinkuin itsekkin sanoit että ohjelma menee vaihtoon), supereilla tai vaikka megaanisilla pudotuksilla.

Joskus jopa epärealistisista tavoitteistakin saattaa olla hyötyä ;)

Toivottavasti kehityksesi jatkuu ja tsemppiä salille! :)
 
Tavoitteita on monen tasoisia. Sun päätavoite on olla urheilullinen, mun tavoite on olla iso ja vahva. Tämän tavoitteen lisäksi tarvitaan jotain mitattavissa olevia tavoitteita. Vaikka treenaisi pääasiassa ulkonäön vuoksi, jonkinlaisten voimatasojen tavoittelun pitäisi olla ykkösasia. Tässä on hyvät standardit mitä voi käyttää tavoitteenasettelussa: Weightlifting Performance Standards

Pienempiä tavoitteita voi sitten olla vaikka saada olkapäihin lisää muotoa tai vastaavaa.
 
Jonkin verran on ollut vaihtelua liikkeissä jo aiemmin, nyt uuteen ohjelmaan on tulossa jokaiselle päivälle jotain uutta, mutta pidetöön ne vanhat ja toimivat siellä mukana. Superia olen tehnyt lähinnä hauiksille ja ojentajille, varsinkin hauiksille se tuntuu olevan ainoa keino saada kunnon tuntuma lihakseen. Toukokuusta saan myös kokeneemman salikaverin mukaan reeneihin, ehkä sitten otetaan muitakin tehokeinoja käyttöön :)

Tuo on hyvä pointti, että voimatasojen kasvattamisen pitäisi olla se ykkösjuttu. Tähän asti ne on kasvaneetkin ihan "itsestään", pitänee pitää jatkossakin mielessä! Ja kiitos tuosta linkistä, jotain tuollaista konkreettista hainkin tällä. Pitää ehdottomasti tutkia tarkemmin ja miettiä uudelleen niitä omia tavoitteita! Ja olkapäihin todellakin saisi tulla lisää pyöreyttä ;)
 
Zone-sarja -42%
Tässä hiukan omia ajatuksia. Jotta salilla käyntiä voi kutsua treeniksi - sillä PITÄÄ OLLA TAVOITE - muuten se on jotain muuta. Tavoite on jokin konkreettinen mitattavissa oleva päämäärä jota silmälläpitäen TREENI ON SUUNNITELTU - ja tietysti pitää seurata ja kirjata ylös miten kehittyy. Ainakin itselleni se on ainoa keino motivoitua salille. Jotta voi suunnitella tavotteita pitää lähtökohta olla tiedossa.

Omalla kohdallla esim. TAVOITE; omapaino 79 kiloon, 12 x leuka omalla painolla, penkki 12x80, kyykky 12x80 ja maastaveto 12x120 - vuoden loppuun mennessä.

NYT: omapaino 88,8kg, leuat x8, penkki 8x80, kyykky surkeat 4x70 ja maastavetokin onneton 4x90 - leuat ja penkki varmaan maalissa kesän aikana, mutta kyykky ja mave teettänee töitä varmasti vuoden loppuun. sanottakoon vielä että joulun tienoilla tuo omapaino oli alle 80 ja leukojakin meni tuo tusina, mutta siinä touhussa kyynärpää tuli niin kipeeksi, että lauanveto ja pyöräily( siis aerobinen) jäi sillä seurauksella, että paino nousi. Salilla oon kuitenkin käynyt mutta oon kyllä syönytkin aika reippaasti - nyt siis ryhtiliikkeen aika TREENI alkanut.
 
Se minullakin on lähtökohtana, että pitää olla tavoitteita, jotta harjoittelu on mielekästä. Paino/juoksu tavoitteet on vaan niin paljon helpompi asettaa :D Jotenkin jumitan nyt näiden salitavoitteiden kanssa, en oikein tiedä mikä olisi järkevä tavoite. Mutta ehkä ne tässä selkiytyy, pari viikkoa pakollista taukoa salilta ja sitten uusi ohjelma, toivottavasti sitä ennen on myös tavoitteet asetettu :)

Olisi kiva kuulla muiltakin ihan konkreettisia tavoitteita! Ja tsemppiä teeshotille tavoitteiden saavuttamiseksi!
 
^Kannattaa miettiä, miksi salilla ylipäänsä käyt ja millaisia tuloksia treeniltä haluat. Sen kun mietit läpi, niin on paljon helpompaa asettaa pitkän ja lyhyen aikavälin tavoitteita. Jos salilla vain käy tietämättä itsekään miksi, niin kenenkään muun on vaikeaa antaa ulkopuolelta tavoitteita, jotka kokisit järkeviksi ja motivoiviksi. Bodarilla, voimanostajalla ja crossfittarilla on aika erilaiset tavoitteet ja eri ihmisillä vielä eri lähtökohdat - siksi salitavoitteet voivat jollakin olla voimanoston yhteistulos x kiloa, toisella käsivarren ympärysmitta z ja rasvaprosentti y ja kolmannella vaikka jokin sarja leukoja, tempausta ja boksihyppyä. Itse sen joutuu itsestään kaivamaan, millaisten asioiden takia siellä salilla käy.
 
En minä oletakaan kenenkään muun asettavan tavoitteita itselleni, itse ne olen tähänkin asti asettanut ja saavuttanut. Nyt vain jumissa asian kanssa, en oikein osaa suhteuttaa mikä olisi realistista.

Mielenkiinnosta haluaisin kuulla miten muut ovat tavoitteet asettaneet.
 
Back
Ylös Bottom