hömhöm... Itse kävin noista mitoista vielä paljon alempana, ja muistan miten alikuntonen sitä saattoi ollakin. Hyvä että pystyin nostamaan jalkaani n.20cm korkean aidan yli. Tästä huolimatta pystyin kyllä kävelemään kouluun, jopa pyöräilemään mut ei ollu hubaa. Koulussa istuminen oli tuskaista ellei takamuksen alla ollut jotain pehmittämässä ja sitä rataa. Kun painoin tuon 38 niin olin jo edennyt pitkän pätkän henkisesti ja fyysisesti eteenpäin, mutta en todellakaan ollut elämäni kunnossa!
N. 40 kiloisena kehtasin ekaa kertaa lähteä uimahalliin monen vuoden jälkeen, se oli eräs unelmistani: istua naistensaunassa muina naisina. Uiminen olikin hyvä keino lähestyä kunnon kohotusta, se on rauhallista, terapauttista jne. Joskus saatoin käydä uintilipun hintaan myös vähän testaamassa kuntosalia. Tämän lisäksi kevelin ja pyöräilin: ne riittivät siihen että sain toimivan syklin parantumisen etenemiseen. Kevyen liikunan myötä ruokahalu parani ja ruoan salliminen itselle helpottui. Kevyt liikunta auttoi OLEMATTOMIEN lihaksieni pikkuhiljaiseen esiinmarssiin.
Aikaa on tuosta jo kulunut aika paljon, mutta vielä nykyäänkin kun käyn ohjatuilla ryhmäliikuntatunneilla niin olen tunnistavani sairausvuosieni aiheuttamat lihastappiot. Pumpissa on epämiellyttävin osio askelkyykkybiisin aikana, meikäläisen pohkeet tarvii lisää reenausta ennen kuin pystyn koko biisin ajan rehkimään! (myös muussa liikkumisessa huomioin lähtötasoni historiani lukuunotettaessa) Toki myös minun kohdallani pätee se, että reenatessa kehittyy ja tilanteet korjaantuu.
Kirjoittamiseen patisti muistijälkeni siitä, että kuinka noloa voi olla huomattavan hoikassa kunnossa lähteä salille, uimaan, käyttää kesällä hametta/mekkoa.... Olla siinä kunnossa että sivusta seuraaja diagnoi sut anorektikoksi/bulimoksi..... Mikäs siinä jos ei tää estä niin sekaan vaan, mut itsellä teki tiukkaa. (voin olla erityis arka tapaus itse) Mut ihan peruskunnon kohotus hyötyliikunnalla, kävelyllä, pyöräilyllä ja mahdollisesti parin kilon punttejen avustuksella tv:n ääressä on jo hyvä startti.
Tiedän minkä asian kanssa ollaan tekemisessä: pyöräily ja kävely ei tarkoita useaa tuntia ja kymmeniä kilometrejä sun tapauksessa, punttien nosteluun ja vatsojen tekemiseen ei kannata pyhittää koko päivää/iltaa. Syökkäristä paranemiseksi on hyvä, että mieli ja keho toipuvat saman aikaisesti. Kehitä myös luovia harastuksia, innostu jostain uudesta asiasta tai keksi jotain muuta hommaa, kehonkuvan ulkopuolelta.
Jos lähtee parantelemaan itseään ilman ajatusmaailman remonttia niin voi seurata kriisioloja kun paino nousee, vaikka se ois just sitä toivomaasi habaa. Meikäläiselläkin kesti tovi ennen kuin hiffasin palautus- ja protskulisien merkityksen ja tätä rataa. Vieläkin on asioita joita pähkäillä, ja itseään viisaammilta kysyä
Hienoa että nostat päätäsi ja kyselet terveydentilasi kohottamiseksi vinkkii täältä, diamondgirl!:thumbs: