Se toki riippuu mikä oman lääkärisi näkemys asiaan on?
No lyhyesti voisi sanoa, että labrakokeista ja potilaan kuuntelusta muodostuva kokonaistilanne on ratkaiseva tekijä. Labratuloksiin ei kuitenkaan pilkuntarkasti hirttäydytä kiinni, vaan ne suhteutetaan myös potilaan omaan hyvinnivoinnin kokemukseen. Mutta toisaalta, pelkästään huonoilla labra-arvoilla ja hyvällä puheella ei hoitoon pääse, vaan tilanne täytyy ensin kartoittaa laajemmin, koska testohoito ei aina ole tarpeen ja on muitakin vaihtoehtoja.
Ei sitä ihan oikeasti voi sanoa kuka näissä asioissa on ”oikeassa”, vaan parasta arvausta etsitään ja sen mukaan hoidetaan.
Itse sanoisin, että lopputulos ratkaisee, mutta jotkut lääkärit tyrmäävät koko hoitokokeilunkin.
Riskien ja hyötyjen punnitseminen on avainasemassa. Näin yleiset suuntaviivat kuitenkin (julkisella) menevät. Vähän jo eroaa kun vertaa privaattipuoleen.
Riskien ja hyötyjen suhteen lääkärien mielipiteet tuntuvat myös jakautuvan ja joillekin koko testohoito tuntuu olevan mietön ajatatus. Itse olen ollut yksityisen puolen asiakas, muutta viimeisten tietojen mukaan testohoitoni on hyväksytty jatkettavaksi myös julkisellakin puolella. Testohoitoon päästyäni en itse ole julkisella puolella törmännyt testovastaisuuten, vaan pikemminkin asiallisuuteen ja avuliasuuteen.
Olettaisin että oma mielipiteesi on enemmän suuntaa se että jokaiselle vähänkään alakanttisen testotason omaavalle tulee korvaushoito aloittaa suoraan?
Oletuksesi on väärä. Tuota mieltä en käytännössä todellakaan ole. Mutta teoriassa ajatus voi kyllä olla mielenkiintoinen. Nimittäin The Male Hormone (1945) kirjan kirjoittaja, itsekin korvaushoidossa ollut mikrobiologi Paul de Kruif pohdiskeli aikoinaan olisiko yleinen teston käyttö hyödyllistä koko populaatiolle?
Mutta ainakin julkisella puolella tavallinen potilas on läski, tupakoiva ja dokaava potilas, ja lääkäriltä vaaditaan oman (tietenkin tarvittaessa tarkkaankin ohjatun) elämäntaparemontin ja asioihin tarttumisen sijasta tutkimuksia, lääkehoitoja jne asioihin, joiden perimmäinen syy on ylipainossa, huonossa elämänhallinnastaan ja esim päihteiden käytössä.
Itse olen sitä mieltä - käsittääkseni myös hoitava lääkärini -, että elämäntapamuutokset onnistuvat yleensä helpommin silloin, jos testosot ovat ensin saatu kuntoon. Tosin eivät ne silloinkaan, jos milloinkaan ole kovin helpoja toteuttaa. Vaatii kovaa motivaatiota. Mahdollinen päihdepuoli täytyy toki hoitaa erikseen. Toisaalta, miksi testovajeesta kärsivältä pitäisi vaatia täydellistä elämäntaparemonttia jos muiltakaan potilailta ei sitä vaadita (mikä olisikin eettisesti täysin kestämätöntä)? Mitä jos sydänsairaalle sanottaisiin, että ei tule lääkkeitä, jos et ensin tee täydellistä elämäntaparemonttia ja laihduta 20kg?