Terveellisenä elämisen ihanuus

[libelinha]

Joillekin vammaisista puhuminen on hirveä tabu. Esimerkkiä oikeasta elämästä:

Meillä käy lukiolla yhtäaikaa syömässä jostain päivähoidosta syömässä syntymästä asti vammaista porukkaa. Kerran siinä olin kavereitteni kanssa ruokajonossa. Vilkaisin eteiseen ja näin kuinka yksi (vammainen) jätkä väänteli naamansa ja ilmeisesti pelleili kaverilleen (siltä se ainakin mun silmään näytti.) Siitä sitten mainitsin kavereilleni, niin nämä heti rupesivat hirveenä, että "Shhh, älä puhu siitä", "Älä huuda siinä siitä asiasta", "olisiko susta kivaa, että joku puhuisi susta tollalailla", "Ole hiljaa". Hirvee älämölö nousi asiasta, kun sanoin kahdelle kaverilleni, että tyyppi oli hauskan näköinen, kun väänteli naamansa sillälailla.

Järkyttyivät siinä ja näyttelivät tekopyhää, vaikka itsekin puhuvat paskaa esimerkiksi jostakin likasta, jolla oli ollut niin ja niin rumat vaatteet päällä. Sittenkun vähänsenkin mainitsee sanan vammainen, niin heti ollaan, että "ole hiljaa", "ei siitä saa puhua." Prkl, ihminen se on sekin oli sitten, kuinka vammanen tahansa.

 

[mxm]

On mahdotonta kuvitella, millaista olisi elää kehitysvammaisena tai muuten vammautuneena. Paitsi vaikeus monien toimien suorittamisessa on myös se ainainen muiden katseiden alaisena oleminen. Jotkut nauraa, jotkut säälii ja jotkut eivät välitä ollenkaan. Kehitysvammaiset/myöhemmin vammautuneet ovat mieleltään täysin normaaleja ja heillä on samat halut kuin muillakin. Halu tehdä työtä, opiskella, harrastaa, rakastaa, saada lapsia. On hienoa, että monet yrittääkin saavuttaa jotain suurempaa ja usein onnistuvat siinä!
Kehitysvammaisten perheille pitäisi antaa enemmän tukea valtion taholta. Spurguja kyllä tuetaan vaikka kuinka paljon mutta nämä oikeasti apua tarvitsevat perheet jäävät liian usein vaille huomiota. Kehitysvammaisen perheen elämä on jatkuvaa huolehtimista, 24/7 ja tämä on erittäin raskasta. Perheiden toimintakyvyn takaamiseksi olisi siis tärkeää huolehtia virkistystoiminnasta.
Vammaisuus voi tulla kenen kohdalle tahansa ja vasta silloin ymmärtää, miten asiat oikeasti ovat ja miten niiden pitäisi olla.

 

[Lampunjalka]

Täällä on oikein ääripäiden kohtaaminen:D
Jeps, mielestäni siinä ei ole mitään vikaa, jos on kiukutellut pienestä kolotuksesta tai vihlonnasta polvessa kävellessään kadulla ja huomaa jonkun pahasti vammautuneen henkilön ja tajuaa kuinka mitättömästä sitä tulee kiukuteltua. Se on ihan tervettä eikä minkäänlaista syrjintää vammaisia kohtaan...miten muka olisi???
Kyllä sitä monesti tulee itsekin juuri vastaavia havahtumisia koettua..Ja etenkin viiminen vuosi on opettanut henk. koht. todella paljon ko. asiasta. Kyllä nyt naurattaa, kun on selitellyt ja valitellut kaikista maailman pikku vaivoista (vaikka ei minulla mitään liikunnallista rajoitetta nytkään ole).
Eikä se empatian tunteminen pahasti sairaita kohtaan ole mielestäni mitenkään halveksivaa tai alemmuuden tunnetta tuottavaa..
Eikä se että menee helposti auttamaan em. henkilöä, jos hän ei todellakaan selviydy jostakin tilanteesta..sama toki pätee jokaista ihmistä kohtaan.

Noh..tässä ei nyt pahemmin mitään pointtia ollut..mutta..jokaisen kuuluisi mielestäni ottaa omista kyvyistään mahdollisimman paljon irti, kun jokaisella varmasti on jokin oma vahva osa-alue!
Ja jos on vammautunut, niin sen hyväksyy ja etsii uusia asioita joista nauttia(joka on toki helpommin sanottu, kuin tehty)!