- Liittynyt
- 15.9.2003
- Viestejä
- 1 360
Tuo otsikko on siis suora lääkärin diagnoosi tähän vaivaani, joka on vaivannut jo kohta kaksi vuotta.
Oireet:
-Huimaus (ei kokoaikaista, ei välttämättä edes jokapäiväistä)
-Niskan ja kaulan alueen "kiristäminen" (eli tuntuu, kuin niska olisi totaalijuntturassa lähes koko ajan)
-Vihlonta, joka tuntuu pään sisällä. Useimmat vihlaisut suht harmittomia, mutta ehkä kerran päivässä tulee sellainen isompi vihlaus, jolloin tuntuu, että kaatuisin.
-Pari kertaa tämän kahden vuoden aikana on tullut isompi kohtaus, jonka oireet osuisi suoraan hyvälaatuiseen tasapainoelimen häiriöön. Eli maailma on tuntunut keikahtavan ja pyörryttänyt pidempään oikein kunnolla.
Tutkittu on. Pää ja kaularanka on kuvattu magneetilla, ei vikaa. Verikokeissa ei vikaa. Silmälääkärillä käyty, ei vikaa. Ainut diagnoosi todella on tuo temppuileva niska, "se nyt vaan oireilee tuolla tavalla" sanoi työterveyslääkäri. Ei sairaslomaa, vaikka kohtuu fyysistä työtä teen.
Hierojilla olen käynyt paljon. Kahdella osteopaatilla ja akupunktiotakin on kokeiltu. Mikään ei ole isommin auttanut. Treenaillut olen, välillä kovempaa, välillä kevyemmin. Lepoviikkojakin on tullut, mutta mikään tapa ei ole vaikuttanut tuohon niskaan.
Itse olen viime viikkoina päätellyt, että kun kaikki vakavemmat sairaudet on tavallaan poissuljettu, niin pakkohan sen on johtua vaan totaalijuntturassa olevista selän alueen lihaksista. Onko jollain kokemusta vastaavasta? Mihin kannattaisi seuraavaksi rahansa kantaa?
Saa antaa suosituksia Turun alueen hierojista, fyssareista, jäsenkorjaajista tai manaajista, jolla olisi kokemusta vastaavasta.