Teemu Packalen

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja TML
  • Aloitettu Aloitettu
Veikkaan ettei todellisuudessa edes ollut uskoa itseensä. Ulospäin näytti siltä, että Teemulla ei ollut tervettä urheilijan jännitystä vaan oli pelosta kankea. No paha sanoa sivullisena kun ei tiedä, mutta kyllä on väärä paikka mennä häkkiin UFC tason elukoiden kanssa jos pää ei sitä kestä, ihan vain jo pelkästään oman terveyden takia. Neljästä ottelusta kaksi on päättynyt siihen kun on löyty kylmäksi...
Toivottavasti Teemu löytäisi uran vaikka lukkopainijana, sillä saralla varmasti voisi saavuttaakkin todella korkean tason.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Ottelijana on vaikea kehittya jos uskottelee itselleen olevansa parempi kuin on. Toivon tietenkin Teemulle parasta mahdollista tulevaisuudessa.
 
Ei pitäisi lyödä lyötyä, mutta aikamoista kuraa on Packalenin jälkianayysi. Olen lähes kaikesta eri mieltä.

– Ottelu lähti mielestäni ihan hyvin. Osuin jabilla heti tosi hyvin, ja kaveri alkoi pyyhkiä naamaansa. Huomasin siinä, että hän varmaan vähän pelästyi.

Ottelu ei lähtenyt hyvin, eikä tuolla jabilla ollut nähtävästi juurikaan vaikutusta vastustajaan. Vielä vähemmän uskon Azaitarin pelästyneen.

- Ottelijana olen yleensä järkevä, mutta olin jotenkin ihan kipsissä. Ennen tyrmäystä oli lähitilanne, jossa hän sai iskun takaraivooni. Polveni notkahtivat vähän, ja varmaan iskun kestävyys hävisi siinä.

Iskunkestävyys luultavasti hävisi lukuisten tyrmäystä edeltävien pommien takia, jotka johtuivat valtavasta tasoerosta. Ilman niitäkin tuo viimeinen niitti olisi luultavasti sammuttanut vintin, se oli nappiosuma.

– Se oli minulta ihan oikeaoppinen etukäden suora, ja minulla oli leuka piilossa. Nyt vain osui sitten niin sanottu overhand-lyönti korvan taakse. Pahin mahdollinen skenaario, turkulainen tiivistää.

Ei todellakaan ollut oikeaoppinen etukäden suora, vaan epämääräinen, hidas ja jähmeä tökkäisy. En ymmärrä miten Packalen ei näe tuotakaan tilannetta selkeästi omana virheenään.

– Olisin voinut olla tekemättä mitään koko loppuerän aikana ja viedä vastustaja mattoon toisessa erässä. Vihaan sanoa ”jos”. Mä mokasin – ei tuolla tasolla voi tehdä noin, kuten tein!

Siis mitä? Olisi voinut himmailla ja viedä kaverin alas toisessa erässä? Kuinka niin? Mikä tuossa tekemisessä viittasi, että Packalen olisi ikinä saanut vastustajaa tonttiin? Ei mikään. Muutenkin tuollaisen yksipuolisen kolme ja puoli minuuttia kestäneen pyörtymiseen päättyneen turpasaunan jälkeen on aika absurdia sanoa, että "Olisin voinut olla tekemättä koko loppuerän aikana."
Minusta Teemu teki hyvin vähän mitään onnistunutta koko erän aikana.
 
Samoja ajatuksia kävi mielessä kun luin tota. Ja en mä kyllä nähnyt että Azaitarilla olis polvet notkahtanut, toki en oo kattonut matsin ku kerran. Mutta en tiedä kuinka hyvää tommoinen ajattelu lupaa jatkoa ajatellen jos ei näe omassa tekemisessään juuri parannettavaa, lähinnä vaan että mokasi. Matsista on vähän aikaa ja varmasti on vielä pettynyt ja hämmentynyt olo mutta tuossa oli niin suuri tasoero pystyssä että se ei mihinkään pieneen mokaan kaatunut ja se yks alasvienti yritys ei ollut ikävä kyllä lähelläkään. Siinä vaiheessa oli toki taidettu jo kovimmat menohalut lyödä Packalenista pihalle ja jos olis jollain ihmeellä sinne toiseen erään asti selvinnyt niin noutaja olisi tullut ennen pitkää. En todellakaan vihaa häntä ja oisin toivonut Packalenille menestystä kun vaikuttaa kumminki tosi hyvältä tyypiltä. Se pitää vielä sanoa että mitä Teemun ig:tä seuranneena niin kohtuu paljon mun mielestä sielä treenataan trendikkäästi jossain crossfit salilla, fysiikka on yks osa-alue toki ja tommonen ig nyt ei kerro välttämättä mitään.
 
– Se oli minulta ihan oikeaoppinen etukäden suora, ja minulla oli leuka piilossa. Nyt vain osui sitten niin sanottu overhand-lyönti korvan taakse. Pahin mahdollinen skenaario, turkulainen tiivistää.

Ei todellakaan ollut oikeaoppinen etukäden suora, vaan epämääräinen, hidas ja jähmeä tökkäisy. En ymmärrä miten Packalen ei näe tuotakaan tilannetta selkeästi omana virheenään.

Helppo näin internetissä itsekin huudella, mutta en tiedä missä oikeaoppinen etukäden suora opetetaan niin, että ensin käsi putoo lantion korkeudelle kämmen ylöspäin ja sieltä lähtee yläviistoon nousemaan. Jossain ITF-taekwondon liikesarjassa tämmönen taitaa olla, mutta muualla en kyllä näkisi tuota oikeaoppisena suorana.
 
Ehkä Teemu ei ollut katsonut matsia vielä tuossa vaiheessa ja muistikuvat oli hatarat. Kommentti juurikin tuosta lyönnistä antais semmosen kuvan, eihän kukaan voi pitää tuota hyvänä lyöntinä.
 
Toi on ihan selvä homma miks hakee positiivista.
Pitäiskö hänen ajatella että olen täysin paska, en ois voittanut ikinä tätä matsia.
Mielummin hakee hyvää ja pakottaa ajattelun sinne.
Hän voi myös itse kokea asianeritavalla kuin katsojat.
Mun mielestä ihan oikein käsittelee asian.
Mitä tuohon jabiin ni aika monet lyö alhaalta, siihen saa enemmän voimaa. Ei se ole virhe.
Kattokaas vaik bas ruttenin videoita, ja ylipäätään ammattinyrkkeilijöitä, aika moni lyö alhaalta.
Se on sit eriasia kannattaisko kädet pitää ylhäällä kun vastassa on tyyppi jolla paljon ekan erän tyrmäysvoittoja.
 
On eri asia otella kädet alhaalla ja lyödä jabi alhaalta terävästi ja oikeasti jabina. Tässä keississä Teemu oli kädet ylhäällä ja pudotti ensin etukäden ja lähti hakemaan jotain jabin ja upparin väliltä ja siitä muodostui kankea ja hidas käden työntö, joka ei nyt aivan ihanteellinen ole ristiinlyöntitilanteessa jossa vastustaja lähtee kippaamaan kovaa overhandia. Siihen päälle täysin olematon päänliike läpi matsin, joka tekikin kupolista helpon maalitaulun. Ainoa mitä tuosta voi päätellä on pystyottelutaitojen puutteellisuus sekä teknisesti että otteluälyllisesti.

Tuon haastattelun perusteella Teemulle kävi samat kuin Cormierille eli lähti uhkapelaamaan pystyssä ja hylkäsi game planin. Toki omaan silmään näytti että oli vaan rautakanki selässä jo häkkiin kävellessä eikä tekemisestä tullut sen jännityksen myötä mitään.
 
Minäkin luulen että Teemu ei ole tuota kommentoidessa vielä katsonut matsia. Ottelijan muistikuvat matsista eivät välttämättä juuri vastaa kehätapahtumia. Olen itse esim. otellut matsin, jossa löin vastustajan luvunlaskuun, mutta ottelun jälkeen luulin tämän tapahtuneen eri erässä kuin se todella sattui. Se että tulee itse tyrmätyksi, ei ainakaan paranna muistikuvien laatua.

Eihän tuo mikään normaali jabi ollut vaan joku epämääräinen jabin ja upparin välimuoto, jollaista ei missään nimessä kannattaisi tehdä, jos tavoitteena on (kuten Teemulla minusta pitäisi olla) turvallinen pystyottelu, jonka tavoite on saada maahanvienti.

Sinänsä minusta on hyvä, jos ottelija uskoo olevansa jonkin verran parempi kuin todellisuudessa on. Tämä johtaa yleensä ylisuoriutumiseen ottelussa. Ainakin todennäköisemmin kuin se, että pitäisi itseään todellista huonompana. Ero ei kuitenkaan saa olla tähtitieteellinen, koska se taas johtaa ongelmiin sekä riskinotossa että harjoittelun suuntaamisessa.
 
On eri asia otella kädet alhaalla ja lyödä jabi alhaalta terävästi ja oikeasti jabina. Tässä keississä Teemu oli kädet ylhäällä ja pudotti ensin etukäden ja lähti hakemaan jotain jabin ja upparin väliltä ja siitä muodostui kankea ja hidas käden työntö, joka ei nyt aivan ihanteellinen ole ristiinlyöntitilanteessa jossa vastustaja lähtee kippaamaan kovaa overhandia. Siihen päälle täysin olematon päänliike läpi matsin, joka tekikin kupolista helpon maalitaulun. Ainoa mitä tuosta voi päätellä on pystyottelutaitojen puutteellisuus sekä teknisesti että otteluälyllisesti.

Tuon haastattelun perusteella Teemulle kävi samat kuin Cormierille eli lähti uhkapelaamaan pystyssä ja hylkäsi game planin. Toki omaan silmään näytti että oli vaan rautakanki selässä jo häkkiin kävellessä eikä tekemisestä tullut sen jännityksen myötä mitään.

Matsin katoin suorana muttei jäänyt kyseinen jabi mieleen, aattelin noin yleensä.
Täytyypä kattoa uudestaan.
 
Joo Teemu on kyllä persoonana hyvä tyyppi edustamaan vapaaottelua. Juuri sellainen kaveri, että joku mummelikin tajuaa ettei kaikki vapariukot ole mitään lihapäitä.
 
Karhuherra kohtasi Teemu Packalénin aurinkoisella merenrannalla. Haastattelussa selviää mm. mitä mieltä Teemu on vapaaottelu-uransa jatkosta ja millainen on hänen UFC-sopimustilanteensa. Lisäksi Jaakko ja Jani vastailevat normaalisti kamppailukansanradion postilaarin tiedusteluihin.

View: https://soundcloud.com/unibetfinland/ylilyonti-153-vieraana-uransa-jatkoa-pohtiva-teemu-packalen

View: https://www.youtube.com/watch?v=CkdIgzxahY0
Hyviä nää urheilucastin analyysit :D Toki toi on jo vanha ennakko joka itseasiassa osui aikalailla nappiin.

Haha, loistava analyysi. Täyttä asiaa alusta loppuun, ja täydellisestihän se ennustuskin tosiaan osui.
”Mä vähän arvelen että käy nimenomaan Diakieset, elikkä suorilta jaloilta kaadutaan takaraivo edellä kohti lattiaa, ja siinä on sitten Packalenin Ufc-ura, eikä tuu välttämättä myöskään ikävä. Mutta..sellasta, kannattaa katsoa.” :ROFLMAO:
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom