Team M&M seikkailee

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mike
  • Aloitettu Aloitettu
Tulis paremmalla äänellä ja milloin mistäkin. Voitais istua kahvilassa ja höpötellä ajankohtaisia juttuja tunninkin verran kerrallaan.

Tuosta tulikin mieleen, että välillä puheet on kuulunut aikas hiljaa videoilla kun taas musiikki on siihen nähden ollut aika kovalla. Noin niinkun sivuhuomautuksena...
 
Me voitais alkaa tekemään vielä Podcastiakin Vimeoon, oliskos ideaa? Viimeisin Project file oli semmoinen.
Ihan ajankohtaiset aiheet perus M&M-huumorilla ja silloin tällöin vierailijoilla toimii hyvin! Sen edellisen lyhyen setin podcasteista mielestäni viihdyttävin oli se, jossa haastattelitte Uttia. Saman voisi tehdä uudestaan, ja yrittää jonain kertana saada mukaan myös Wileniuksen. Pituutta tosiaan vain mahdollisimman paljon!
 
mnm02.webp
 
Viimeisessä Filessä huomasin, että kun ei ollut mitään katseltavaa niin aloin surffailemaan netissä samalla kun kuuntelin. Pian huomasinkin, että keskityin johonkin ihan muuhun kuin kuunteluun ja jouduin kelaamaan takaisin.

Tästä syystä äänestänkin, että myös videokuva on mukana. Vaikka siinä olisikin vain Mika istumassa ja hörppimässä kahvia. Mikan ilmeet ja eleet on kuitenkin niin huikeaa katsottavaa, että se on iso osa koko M&M-videoiden fiilistä. Plussaa toki, jos myös Amazing Benchpress Mike saadaan mukaan kuviin!

Itse idealle peukut ylös :thumbs: Otan sen vastaan millaisena vaan, mutta tässä mielipiteeni toteutuksesta. Ja mitä pidempi pätkä, sen parempi.

PS. Mikellä duckface ylläolevassa kuvassa!
 
Duckface in da house!

Joka toinen viikko podcast ja joka toinen Gymlog. Siinä matskua. Gymlogissa videota, podcastissa kanssa, voimme esim screenrecordilla pörrää netissä ja vaikka käydä läpi Olympiavideota ja kommentoida kisaa jälkeenpäin. Koska Team on Production Team M&M, niin koitetaan tuottaa kaikenlaista kivaa infoo jengille.
 
Ehdottomasti liikkuvaa kuvaa. Tosiaan tuo viimeisin file oli itsellekin vähän sellainen että kun ei ollut liikkuvaa kuvaa niin samalla tein muuta ja keskittyminen ei ollut 100%. Välillä vilkuilin kuvia ja kuuntelin sentään.

Aina teidän jutut jaksaa kiinnostaa kuitenkin, jostain kumman syystä :) Joten kiitos gymlogeista ja muista projekteistanne.
 
Onkos se kuvasarja vielä tulossa missä Nyyssiksen piti esittää jotain viime vuosisadan alun voimamiestä? Voin jo kuvitella kuinka hyvä kuvia tosta sais :hyper: Joskus vaan muistan että tälläsestä oli puhetta.
 
Kannatetaan edelleen. Ja jos sen teette niin making of videota mukaan, jossa Mike repeilee aivan törkeesti.
 
Team M&M seikkaili unessani, asuin luolassa ja olin ilmeisesti "voittanut kilpailun" ja palkintona oli tiimin visiitti luolassani. Totesin että muuten ihan hyvä mutta talvella voi tulla aika kylmä tässä kun ei mitään tiivisteitä ole. No Mike tähän sitten sanoi että hän on yleensä luolassa asuessaan kasvattanut puskia, ja alkoi heitellä kissanminttua minulle. Tästä jatkettiin sitten siihen että minkälaiset saappaat jalassa laskuvarjohyppy kannattaa suorittaa ja ohjeiden jakamisen jälkeen miehet katosivat paikalta.
 
Perussettiä unissa tommoinen täysin randomi juttu, ihmisen mieli on hauska. Oikeesti olis upeeta jos ihmiskunta keksisi vielä unikoneen, jonne vois mennä korvausta vastaan ja sais aina semmoisen vartin pituisen randomin unen, joka koostuisi oman pään sisältä lähipäivien tapahtumista ja niistä sitten tulisi toki todella villiä settiä, tai sitten painajaisia. Unien nauhottaminen olis kanssa aika kova juttu kun niiden autenttisuus katoaa tunnissa jo.

Olis aika sci-fiä.
 
Nuo Diablot, Cannonpallit, Helvetin perkeleet ym. mopojengisakkihan on järjestään sellaista jääkaappi-pakastin yhdistelmän ja puhelinkopin (kasarikakarat muistaa vielä miltä sellainen näyttää) kokoisia ukkeleita. Yrittäkää päästä jengitiloihin tekemään haastattelua/treenaushöpinöitä.

- - - Updated - - -

Unski on kyllä niin paras tässä:
katso liitettä 86322

Ihan kuin ois kaksi Johnny Knoxville kopiota pöydän molemmin puolin :D
 
Nuo Diablot, Cannonpallit, Helvetin perkeleet ym. mopojengisakkihan on järjestään sellaista jääkaappi-pakastin yhdistelmän ja puhelinkopin (kasarikakarat muistaa vielä miltä sellainen näyttää) kokoisia ukkeleita. Yrittäkää päästä jengitiloihin tekemään haastattelua/treenaushöpinöitä.

:face:
 
Back
Ylös Bottom