BB Tapani Tape Valkosen elämäkerta

Olen nyt aloittanut Tapen kirjan äänikuuntelun. En tiedä jaksanko loppuun. Melkoisen typerältä kuulostavaa teinipoika-tasoista uhoilua tappeluista, panoista ja komeista autoista riittää ja riittää. Jotkut ei vaan aikuistu koskaan. Ihmettelen, että sillä on noinkin iäkäs naisystävä. Eikä jotain kahdeksantoistakesäistä bimboa. Sopisi tuohon ikiteini-vammaan.

Jutut vanhoista bodylegendoista pitää kuitenkin mielenkiintoa yllä.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Mikään rikos ei ole lähtökohtaisesti ok. Näin en ole sanonut. Itse en yrittäjänä osta edes yhtä ruuvia firman piikkiin jos tiedän, että käytän sen itse. Käy kyllä usein mielessä, ettei nyt pieni sääntöjen venyttäminen haittaisi. Jos näin tekisin, niin en silti sitä puolustelisi ja vähättelisi sitä omaa syyllisyyttäni lieventääkseni.

Onko sulla itsellä jotain bisneksiä menossa kun pitää noin paljon rikoksia vähätellä?

Kunnioitettavaa rehellisyyttä! Itsellä ei ehkä itsehillintä tuohon riittäisi.

Ei ole mitään bisneksiä. Mutta ei mua kauheasti hetkauta, jos joku ansaitsee sitten vaikka hieman lain pykäliä laveasti tulkiten tai vaikka ylittäenkin. Kunhan ei viattomia satuta eikä kuseta. Aikaisempi viittauksesi mafiaan toimii tässäkin ihan hyvin. Jos ihminen liittyy mafiaan niin tuotot voi olla isot, mutta samalla ihminen hyväksyy riskit linnaan joutumisesta tai napin saamisesta otsaan.

Olen nyt aloittanut Tapen kirjan äänikuuntelun. En tiedä jaksanko loppuun. Melkoisen typerältä kuulostavaa teinipoika-tasoista uhoilua tappeluista, panoista ja komeista autoista riittää ja riittää. Jotkut ei vaan aikuistu koskaan. Ihmettelen, että sillä on noinkin iäkäs naisystävä. Eikä jotain kahdeksantoistakesäistä bimboa. Sopisi tuohon ikiteini-vammaan.

Jutut vanhoista bodylegendoista pitää kuitenkin mielenkiintoa yllä.

Kirjoittaja näyttää olevan sama kuin Olev Annuksen kirjalla. Tyyli on hieman... noh, omintakeinen, valitettavasti. Mutta tuon Olevin kirjan jälkeen tämä on kyllä ihan kuunneltava/luettava. Ihan kuin kirjoittaja olisi siirtynyt ala-asteelta yläasteelle. Että sinällään tämä on ihan jopa positiivinen yllätys, että edellisestä kirjasta kirjoittaja on kyllä kehittynyt huimasti.
 
Melkoisen typerältä kuulostavaa teinipoika-tasoista uhoilua tappeluista, panoista ja komeista autoista riittää ja riittää. Jotkut ei vaan aikuistu koskaan. Ihmettelen, että sillä on noinkin iäkäs naisystävä. Eikä jotain kahdeksantoistakesäistä bimboa. Sopisi tuohon ikiteini-vammaan.

Tuo on juuri näiden body-alan kirjojen heikkous, mikäli olisi tarkoitus saada teoksesta jollakin tasolla vakavasti otettava. Mutta nämä voidaan myös tulkita ns. gonzo -kirjallisuudeksi, joissa sallitaan retorinen sekoilu, uhoilu ja liioittelu. Itse en gonzosta juurikaan välitä. Mutta Tapen kirja kiinnostaa lähinnä siksi, jospa sieltä löytyisi lisää taustoja joillekin vanhemmille bodyalan tapahtumille? Eli lisää palanpelin osia suuremmalle kokonaisuudelle. Tässä mielessä myös Olev Annusin kirja oli hyödyllinen.
 
Olen nyt aloittanut Tapen kirjan äänikuuntelun. En tiedä jaksanko loppuun. Melkoisen typerältä kuulostavaa teinipoika-tasoista uhoilua tappeluista, panoista ja komeista autoista riittää ja riittää. Jotkut ei vaan aikuistu koskaan. Ihmettelen, että sillä on noinkin iäkäs naisystävä. Eikä jotain kahdeksantoistakesäistä bimboa. Sopisi tuohon ikiteini-vammaan.

Jutut vanhoista bodylegendoista pitää kuitenkin mielenkiintoa yllä.
Lopetin kirjan kuuntelemisen kesken. Saatana lapsellinen äijä. Melkoista paskaa.
 
Lopetin kirjan kuuntelemisen kesken. Saatana lapsellinen äijä. Melkoista paskaa.

Mulla meinas käydä Annuksen kirjan kanssa samoin, mutta luin väkisin läpi. Ja kyllä siitä jotakin palapelin osia jäi käteen, vaikka kirjaa ei voi laatunsa puolesta juurikaan suositella. Tapen kirja on varauksessa. Saa nähdä miten lukemisen käy? ;)
 
No niin, Tapen kirja on nyt luettu. Sain sen mitä lähdin hakemaankin eli puuttuvia osia bodymaailman värikkääseen palapeliin. Vaikka en Tapea henkilökohtaisesti tunne, kerran on tosin tavattu vilaukselta, niin ilahduttavaa oli kuitenkin se, että on ollut yhteisiä tuttuja ja treenattu ilmeisesti samalla salillakin jonkin aikaa, vaikka ei koskaan saamaan aikaan. Yksi asia mikä kirjassa tuli esille, oli se, että Tapelle perhe ja lapset ovat aina olleet suuressa arvossa. Tätä itse arvostan, varsinkin kun bodareille, kuten myös kilpaurheilijoille se oma napa on usein tärkeimmällä sijalla.
Lööpeistä ja viimeaikojen osittain kielteisestä julkisuudesta huolimatta, kirjan kautta Tapesta välittyi positiivinen kuva, pojimmiltaan herkästä, hyväntahtoisesta ja hyvin toimeliaasta miehestä, joka jo puhessaan siirtyy sanoista tekoihin, vaikka aina tiedäkkään mitä se tuo tullesssaan.
 
Oliko siellä juttua olkapäisen samanaikaisesta syövästä juuri ennen body kisoja tai siitä miten keho pystyy tuottamaan amfetamiinia itse?
 
Oliko siellä juttua olkapäisen samanaikaisesta syövästä juuri ennen body kisoja tai siitä miten keho pystyy tuottamaan amfetamiinia itse?

Arvosteluni perustui vain ja ainoastaan tuohon Tapen kirjaan, ei lööppeihin tai nettikirjoituksiiin, joista joku voi halutessaan tehdä oman arvostelunsa tai kokonaan oman ketjun.
 
Arvosteluni perustui vain ja ainoastaan tuohon Tapen kirjaan, ei lööppeihin tai nettikirjoituksiiin, joista joku voi halutessaan tehdä oman arvostelunsa tai kokonaan oman ketjun.

Kysyin ihan tosissaan.

Semmonenkin asia kuin syöpä on varmaan niin iso asia, että varmasti olisi kirjaan eksynt.
 
Tape.png
 
Kirjassa riittää juttua aiheesta Tape + autot. Tapehan on aina rakastanut hienoja autoja, kuten on muuten moni muukin suomibodari kuten esim. Juhani Hokkanen. https://www.esaimaa.fi/paikalliset/4128368
Hokkanen kävi aina käteisellä ostaan rinta- joupilta auton. Oisko ollu joka toinen vuosi. Nää nyt on vanhentuneita mutta käteinen liittyi vahvasti kehonrakennukseen.😉
 
Tiedän myös omakotitaloja osteltu aikoinaan harrastuksesta saaduilla rahoilla..
Mielestäni ihan ok.
Nykypäivänä verottaja varmaan kiinnostuis.
 
Tapelle voimia ja toivottavasti tulee ukko kuntoon!

Vaikka korona voi yksilöllisesti olla pahakin sairaus, niin tietolähteen ollessa Seiska suhtautuisin aika suurella varauksella onko mies oikeasti pahassa kunnossa vai käyny päivyksestä panadolia hakemassa...
 
Eiköhän se Tapen sairaalaan joutuminen ihan totta ole kun löytyy Tiinan naamakirjastakin.
 
Suositut

Back
Ylös Bottom