Haluan alkuun muistuttaa, että olen luonnollisesti sitä mieltä muiden kanssa, että pedofiilia, murhat ym. on ehdottomasti tuomittavaa ja väärin.
Mutta itse en jostain syystä koe juurikaan agressioita sellaista ihmistä kohtaan, joka on tuollaista tehnyt.
Itse mietin, että mistä se saattaa johtua ja jollakin tavalla huomioin hänet kauheista virheistä huolimattaan henkilönä, joka itse on saanut kokea kauheita.
Mitä minä psykologiasta tiedän, johtuvat kaikki tuollaiset vääristymät ja mielisairaudet aika pitkälti ulkoisista asioista, traumoista yms. Tietysti joillain ihmisillä on siihen potentiaalia (geneettisyys) mutta ilman laukaisevaa tekijää (esim. joku lapsuuden trauma, perheväkivalta, kiusaaminen, vanhempien rakkaudettomuus yms.) tuskin kenestäkään lapsesta kasvaisi em. kaltaista ihmistä.
Ehkäpä tämän seikan takia, että katson tavallaan pintaa syvemmältä en osaa vihata tällaisiakaan ihmisiä kovin paljon, vaikkakin tuomitsen heidän tekonsa, niinkuin alussa jo mainitsin.
"Kyllähän se ensimmäinen reaktio on tuota samaa sarjaa kuten varmasti kaikilla terveillä ihmisillä."
Minäkö en sitten ole terve? Kyllä minulla on muuten tunteet ja osaan myöskin olla vihainen, monistakin asioista, mutta rajansa kaikella. Itse koen olevani henkisesti päinvastoin eheä ja terve.
"Normaalin ihmisen ei pidä tuntea tyydytystä sillä, että toinen ihminen kärsii."
Tässä olen samaa mieltä.
Jos kiduttaa toista, niin mitä siitä loppujenlopuksi hyötyy?
Saa purettua vihansa, mutta onko se kuitenkaan oikea tapa?
Silloinhan itse sortuu samaan asiaan, jota ko. henkilö on ensin tehnyt. Onko silloin itse yhtään sen parempi? Eli vähän kuin, että pata kattilaa soimaa!