- Liittynyt
- 18.11.2004
- Viestejä
- 5 039
Huppe on aivan oikeassa, että tarkoitin lähinnä "talon rakennuttajia", enkä "rakentajia". Eikä siinäkään edelleenkään mitään väärää siis ole. Itselläni syynä tosiaan on raha ja kaavoitus. Taloa ei voinut purkaa, koska uutta lupaa ei olisi saanut. Ainoa mahdollisuus oli siis korjausrakentaa. Tiesin että työn teettämällä olisi rakennuttanut jo kokonaan uuden isomman talon samalle paikalle. Ei ollut siis kauheasti vaihtoehtoja. Aliarvioin silti rankasti työmäärän ja työtunnit. Onneksi aikaa kuitenkin on, mitä monella muulla taas ei ole. Tai ei aikaa ole yhtään enempää varmasti kuin muillakaan, mutta kiireistä aikataulua ei ole.
Toisaalta ehkä osin itse tehden saa niitä onnistumisen iloja ja pientä ylpeyttä, kun on itse tullut tehtyä jotain osa-alueita. Joten sellainen puoli asiassa tietenkin on, mitä kaikki työ teettämällä ei ole. On tosiaan käytännössä pakko teettä aina työtä, että aikataulut pitävät ja kaikkea ei muutenkaan voi itse tehdä. Eikä muutenkaan itse tekeminen ole rahallisesti joka asiassa järkevää. Hupen blogista saa mielestäni hyvin kuvan, että miten paljon enemmän lopulta sitä työtä onkaan talon rakentamissa.
e: Olen itse harkinnut myös uuden talon rakentamista ja pohjiin palkkaisin todennäköisesti yhden puolitutun timpurin, jos vain hänen aikatauluun sopisi. Aloitti mm. pari kesää sitten myöhemmin tekemään pohjia samanlaiseen taloon kuin naapuritontilla, jossa oli koko ajan 3 ullkomaalaista duunaria hommissa. Laatoitteli jo taloa jo siinä vaiheessa kun viereisellä tontilla ei ollut edes kuria tullut. On siis todella tehokas ja palkkansa väärti, vaikka ei halpa olekkaan.