Talon rakentaminen/rakennuttaminen?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Samo
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
^Meillä oli tuollainen ratkaisu aikanaan mielessä ja en nyt muista miksi se sitten jäi pois. Lapsien kanssa kulkiessa tuo vissiin koettiin jotenkin vaikeaksi. Halvemmalla tekee päärakennuksen sisään kun tuonne joutuu miettimään iv:t ja viemäröinnit ym tuonnekin ja ulkoseinää tulee pidemmästi. Jokatapauksessa tulee nyt tehtyä pihasauna ja takkahuone hirsistä tuohon tyyliin siipiosan jatkeeksi.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Onhan joku erillinen pihasauna nyt vammaisin idea sitten 40-luvun.
 
Tottakai erillinen pihasauna. Kaikkihan sen tietää, että talon yhteyteen rakennetut katokset ja tallitkin on persaukisten salajuoni päästä halvemmalla maanrakennuksessa ja rakennuskustannuksissa yleensäkin. Tuskin haluat kuulua tähän joukkoon?
 
Siinä vasta kateellisen naapurin naama vihertää kun perheen kanssa patikoi hangessa kumpparit jalassa ja kylpytakki päällä lauantai-illan pesuille.
 
Muistaakseni Kastellillakin on joskus on ollut talomalleja, joissa on erillinen pieni saunarakennus. Jos joskus tarjoutuu mahdollisuus rakentaa Se Toinen Talo, niin voisin ihan vakavissani harkita erillistä saunarakennusta.

Eihän sitä pihasaunaa tarvitse rakentaa 40-luvun tyyliin toiseen päähän tonttia, vaan sen voi rakentaa niin lähelle taloa kuin mitä rakennusmääräykset vain sallivat. Saunan ja talon väliin voisi sitten rakentaa terassin, joka yhdistää nämä kaksi rakennusta, ja ahkera raksaaja saattaisi jopa kattaa kyseisen terassin, niin ei tarvii talvella lumihangessa kahlata sinne saunaan.

Tuollainen erillinen sauna ja siihen yhditetty saunatupa/vierashuone alkaa puoltaa paikkaansa siinä kohtaa, kun lapset aikuistuvat ja kuvioissa alkaa olla myös lastenlapsia. Olisi niin helppoa antaa vieraille omaa tilaa ja samalla saa itselleen omaa rauhaa, kun vierailla on oma vessa missä käydä öisin ja aamulla suihku käytössä, jne.

Isäni toteutti muutama vuosi sitten haaveensa pihasaunasta ja rakensi tontin perälle hirsisaunan, jonka yhteydessä on myös pieni tupa. Ajatuksena hänellä oli siinä takana juurikin tämä edellä mainittu, eli minä ja avopuolisoni saisimme nukkua siellä aina kun tungemme itsemme heille kylään. Asiassa on vain se ongelma, että tuollainen hirrestä tehty rakennus ilman mitään lämpöeristyksiä on kesällä helvetin kuuma ja talvella saatanan kylmä. Eli siinä hirsisaunassa käydään nykyään vain saunomassa ja tupa toimii varastona, mikä on tietyllä tapaa sääli...

Eli kun sen saunan rakentaa juurikin tuohon Jukkatalon malliin, niin ei voi mennä pahasti pieleen, katettu terassi ja vilvoittelutilakin löytyy. Toisin sanoen en keksi syytä miksi tuommoista ei voisi rakentaa (no paitsi ehkä raha... ;) ). Antaa mennä vaan!
 
Nyt kun talonrakennusasioita pyöritellään päässämme, niin tulivaan mieleen... Onko kukaan rakentanut erillistä saunarakennusta ainoaksi saunaksi uuteen taloon? Ainakin Jukkatalolla ja Jetta-talolla on mallit missä saunarakennus on talon vieressä yhdistettynä terassilla. Tuon tyyppinen ratkaisu olisi kovasti mieleen, mutta mitähän ongelmia tai vaikeuksia siitä saattaisi tulla? Talossa sisällä olisi siis ainostaan pesutilat.

Nettimalli 146-12 | Nettimallisto | Jukka-talopaketit | Jukka-talopaketit: koti suomalaisille

Meille tulossa sellainen ratkaisu jossa sauna/varasto/autokatos erillään talosta. Ei se tule kun kolmisen metriä talosta ja välissä terassi johon ajattelin upottaa ulkoporeammeen tai paljun... En itse ainakaan itse näe siinä mitään ongelmaa mutta palataan asiaan ensi keväänä kun valmistuu... :)

- - - Updated - - -

Siinä vasta kateellisen naapurin naama vihertää kun perheen kanssa patikoi hangessa kumpparit jalassa ja kylpytakki päällä lauantai-illan pesuille.

Jos saunan yhteydessä pukkari ja suihkut niin ei tarvitse välittää naapureitten naamoista...
 
Siinä vasta kateellisen naapurin naama vihertää kun perheen kanssa patikoi hangessa kumpparit jalassa ja kylpytakki päällä lauantai-illan pesuille.

No tuossa se fiilis just olikin. Pesulla, siis suihkussa, eli perus pesullapesulla käy sitten siellä talossa olevassa suihkussa. En minäkään kotiini tekisi ikinä sellaista ratkaisua, että pesutilat olisi kaikki jossain toisessa rakennuksessa. Se olisi kyllä juurkin sitä vammaista 40 lukua vai miten sen kuvaisit.

Mutta ainut sauna saisi hyvin olla toisessa rakennuksessa jossa ois joku tupa takalla varustettuna. Siellä se ois kiva istahtaa saunan jälkeen nauttien ne oluset. Ja arkena jos saunoon niin ei se 5 metriä ulkona kylpytakin kanssa ole ollenkaan paha rasti.

Tietty jos sitä joku haluaa saunoa joka päivä niin oishan tuollainen vain rasite, eikä ihan varmasti muutenkaan sovi kaikille.

Sanottiinhan minullekin että on ihan vammainen idea laittaa puukius omakotitaloon. Että eihän sitä kukaan jaksa lämmmittää ja plää plää plää. No hyvin on kohta 3 vuotta sen n. 3 x viikossa lämmitetty ja ilolla lämmitän. Joka toinen kerta pitää pariin koppaan puut kipasta, sekään ei ole ongelma vaikka talvella pitää välillä käyttää ihan otsalamppua kun en ole valosaastetta kylvänyt koko pihaa täyteen...

Saa vähän tuollaista mökkimäistä fiilistä omakotiasumiseen. Sitä kun toivottavasti ei koskaan ole niin hullu että hommaa omakotitalon rinnalle sen työleirin nimeltä kesämökki. Jos kesämökin joskus hommaa niin sitten okt vittuun ja johonkin keskustaan kerrostaloon!

Parasta ois kyllä järvenrantatontti johon tekisin niin lähelle järvee sen saunarakennuksen kun vaan saa tehdä ja sitten talo erikseen. Mutta tuota voi haaveilla vasta sitten kun pennut on varmasti niin isoja ettei niitä tartte vahtia rannassa + että on joskus kassa siinä kunnossa että kestää ostaa sen rantatontin.
 
Laitat "ei-kiinteän" saunarakennuksen niin ei tarvitse murehtia kuinka lähelle rantaa sen saa laittaa. Onhan olemassa jopa ihan ponttoonisaunoja jotka saat suoraan veden päälle jos haluaa. :)

Yhden tälläisen "liikuteltavan" saunan olen nähnyt ja oli tehty vanhasta merikontista. En olisi tajunnut ellei omistaja olisi paljastanut saunan oikeaa historiaa. Eli oli isot hirsipaneloinnit sisällä ja ulkona, harjakatot (lipat oli saranoilla että saa taivutettua alas tarvittaessa) ja muutenkin vimpanpäälle. Edessää hulppeat terassit ja muut systeemit. Tarvittaessa hökötyksen saa rekan perään ja uuteen paikkaan.
 
Totta. Ei ne turhaa myy noita tynnyrisaunoja jossa on joku vaihtolavan pohja, eli se on täysi siirrettävissä oleva rakenne.

No ei nyt ihan ole tätäpäivää tuo rantaan rakentelu mulla, mutta ylipäätään hyvä pointti.

Saisin kyllä noita merikontteja ihan järkihintaan. Sellaisesta saisi törkeen hyvän varaston ja ostaisin sellaisen varmaan heti jos ois heti paikka mihin sen pistää, nyt joutus toisen merikontin hinnan pistämään että tekis sille pohjat johon sen saisi tiputettua. Merikonttiin voisi majoittaa vaikka appivanhemmat. ;)
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
No tuossa se fiilis just olikin. Pesulla, siis suihkussa, eli perus pesullapesulla käy sitten siellä talossa olevassa suihkussa. En minäkään kotiini tekisi ikinä sellaista ratkaisua, että pesutilat olisi kaikki jossain toisessa rakennuksessa. Se olisi kyllä juurkin sitä vammaista 40 lukua vai miten sen kuvaisit.

Mutta ainut sauna saisi hyvin olla toisessa rakennuksessa jossa ois joku tupa takalla varustettuna. Siellä se ois kiva istahtaa saunan jälkeen nauttien ne oluset. Ja arkena jos saunoon niin ei se 5 metriä ulkona kylpytakin kanssa ole ollenkaan paha rasti.

Tietty jos sitä joku haluaa saunoa joka päivä niin oishan tuollainen vain rasite, eikä ihan varmasti muutenkaan sovi kaikille.

Sanottiinhan minullekin että on ihan vammainen idea laittaa puukius omakotitaloon. Että eihän sitä kukaan jaksa lämmmittää ja plää plää plää. No hyvin on kohta 3 vuotta sen n. 3 x viikossa lämmitetty ja ilolla lämmitän. Joka toinen kerta pitää pariin koppaan puut kipasta, sekään ei ole ongelma vaikka talvella pitää välillä käyttää ihan otsalamppua kun en ole valosaastetta kylvänyt koko pihaa täyteen...

Saa vähän tuollaista mökkimäistä fiilistä omakotiasumiseen. Sitä kun toivottavasti ei koskaan ole niin hullu että hommaa omakotitalon rinnalle sen työleirin nimeltä kesämökki. Jos kesämökin joskus hommaa niin sitten okt vittuun ja johonkin keskustaan kerrostaloon!

Parasta ois kyllä järvenrantatontti johon tekisin niin lähelle järvee sen saunarakennuksen kun vaan saa tehdä ja sitten talo erikseen. Mutta tuota voi haaveilla vasta sitten kun pennut on varmasti niin isoja ettei niitä tartte vahtia rannassa + että on joskus kassa siinä kunnossa että kestää ostaa sen rantatontin.

Tässä olen kyllä aivan samaa mieltä!
Itselläni on tuommoinen pihasauna ulkomitoiltaan n.3*2metriä minkä ympärillä on 60m2 terassia.
Sauna on hyvin alkeellinen jalassauna mihin ei tule edes juoksevaa vettä mutta se tunnelma kun kesäiltana istuu terassilla auringonpaisteessa ja lämmittelee saunaa...:dance:
Saunahan on alunperin varmaan rakennettu joskus -70 luvulla eli ei ole mikään uusi. Matkaa talolta on noin 15 metriä ja eipä tuo ihmeellinen väli ole kulkea talvellakaan. Tosin meillä on myös sisällä talossa sähkösauna mitä talvella pääasiassa käytetään.
Lapsena porukoilla asuessani ei ollut edes suihkua alkuaikoina ja aina käytiin peseytymässä pihasaunassa mihin oli talvella matkaa 50 metriä ja kesäsin käytiin rantasaunassa mihin oli 400 metriä matkaa joten tähän on tavallaan kyllä tottunut jo nuorena.
 
Porukoilla on pihasauna puulämmitteinen ja talossa sisällä sähkösauna. Eipä sitä oikein sähkösaunassa napostellut ikinä käydä.

Mutta taas toisaalta ymmärtää perus pk seudun asukkia, niillehän 400 metriä on matka Alepaan ja takas, ei suinkaan matka omaan saunaan. Siellähän perus tontti on sellainen että jos talon lisäksi on piharakennus, niin se on korkeintaa pieni vaja tai sitten autoa ei enää mahdu pihaan. ;)
 
Zone-sarja -42%
Me meinattiin tommonen saunatupa rakentaa mutta "tulimme järkiimme" (onneksi?). Muutamia huomioita:

1. kohonneet kustannukset perustus- ja eristysvaiheessa
2. Korkeammat kustannukset vesi- ja viemäröintivaiheessa
3. Kohoavat ylläpitokustannukset lämmitysvaiheessa, koska kylmät seinät lisääntyvät, kaksi taloa on aina kalliimpaa pitää kuin yksi talo
4. Kattorakenne näyttäisi tuossa Jukkatalon esimerkissä olevan sangen vaativa, monenlaisia kattotuolia, hankala pystyttää ja muutenkin erittäin työläs toteuttaa, kannattaa huomioida myös nuo jiirikulmat.

Teimme käytännössä vastaavan mutta talomme yhteyteen.

Nyt jälkiviisaana rakentaisin kuitenkin tuollaisen saunatuvan ja väliin jäävän tilan lasittaisin.

-Muutoin tuo pohja tuossa ei ole kovin toimiva, käytännössä. Itse arvostan ainakin sitä että meillä on ns. arkieteinen (kodinhoitohuone) josta on matkaa autokatokseen noin 42 senttimetriä ja autokatoksesta matkaa keittiöön noin 4 metriä.
Toi muuten toimii, oikeasti, kun kanniskelee niitä kauppakasseja sisälle.
-Keittiö/ruokailutila vaikuttaisi hieman pieneltä ja takka aika lähellä ruokailijoita, jos meinaa lämmittää talonsa puilla, on syöjillä hikiset oltavat.
-Tekninen tila puuttuu, jo pelkästään kahden talon "rakenteen" vuoksi erillinen tekninen tila on mielestäni ehdoton vaatimus.
-Saunatuvan ajatus on kai saunoa siten että ei tarvitse kulkea pesulle kodinhoitohuoneen läpi. Tässä pohjassa molempien asioiden huonot puolet on saatu yhdistettyä huonolla lopputuloksella. Menet vieraiden kanssa saunatupaan sekaisen kodinhoitohuoneen läpi. Turha alkaa vikistä että "aiomme pitää kodarin siistissä kunnossa", ette nimittäin aio.
-Saunatupa tuppaa olemaan liian kuuma ja pieni oleskeluun jos siellä on puusauna ja/tai aikoo lämmitellä tuota takkaakin.
 
-Saunatuvan ajatus on kai saunoa siten että ei tarvitse kulkea pesulle kodinhoitohuoneen läpi. Tässä pohjassa molempien asioiden huonot puolet on saatu yhdistettyä huonolla lopputuloksella. Menet vieraiden kanssa saunatupaan sekaisen kodinhoitohuoneen läpi. Turha alkaa vikistä että "aiomme pitää kodarin siistissä kunnossa", ette nimittäin aio.

Tuo on kyllä pöljästi hoidettu tossa mallissa, eli jos erillisen saunatuvan meinaa niin ei noin. En myöskään ymmärrä miksi pitää olkkarin ikkunoiden eteen laittaa joku katos, ympäri vuoden saa katsella sitä homeista kesäkalustoa tollasessa, weberimiehet toki voi laittaa siihen rillinsä ja ihailla sitä tippa valuen.
Tuollainen vilvoittelukatos on hyvä idea, vähän harmittaa että meillä joutuu nyt kulkemaan aulan (ja kodinhoitohuoneen) läpi vilvoittelulle. Mutta kun kaikkea ei saanut mahtumaan, niin tuli sitten optimoitua loppua 167 tuntia varten eikä sitä yhtä tuntia viikossa joka kuluu saunomiseen.
 
Me saatiin hyvin tuo vilvoittelu hoidettua. Pesuhuoneesta kodariin josta yksi aske ovesta ulos terassille. Siinä on pieni katoslippa (jonka ois samalla rahalla saanut isommaksi kun olisi tajunnut) joten sateellakin kivempi vilvoitella.
 
Meille tulee hiukka samaan tyyliin vilvoittelupaikka. Saunasta/pesuhuoneesta n. metrin matka khh puolelta ulos, johon tulee nyt alkajaisiksi n. 8 neliötä katettua terassia. Samanlainen terassi toiselle puolella taloa ja sinne käynti olohuoneesta.
 
Tuollainen saunamaja tulee tietenkin tehdä itse veistetyistä hirsistä kylmäksi rakenteeksi, jonne vedetään korkeintaan yksi MMJ valaistukseen ja kastelupostista irroitettava vesijohto, jossei jaksa pesuvesiä kantaa. Ehkä pieni etuhuone jos on niin ankea tontti ettei kehtaa terassilla munasillaan höyrytä ja mylviä kuin hirvi.
 
Kyllä tämä saunarakennus suunnitelma kaatuu puhtaasti rahaan. Tuo tulee niin paljon kalliimmaksi kuin "perustalo" ettei kyllä pysty. Niin kuin jossain blogissa osuvasti sanottiin "tuntuu, että rakennusprojekti on vain unelmistaan luopumista" :)
 
Tuollainen saunamaja tulee tietenkin tehdä itse veistetyistä hirsistä kylmäksi rakenteeksi, jonne vedetään korkeintaan yksi MMJ valaistukseen ja kastelupostista irroitettava vesijohto, jossei jaksa pesuvesiä kantaa. Ehkä pieni etuhuone jos on niin ankea tontti ettei kehtaa terassilla munasillaan höyrytä ja mylviä kuin hirvi.

Eikö täällä ollut joku härkä joka tuon toteutti? Piti jotain omaa "äijien" foorumia jossa oli näitä itserakennettuja juttuja esillä? Muistaakseni omasta metsästä hirret ja joku jumalaton sauna jossa istuttiin 2m korkeudessa ettei varpaatkaan jää ilman löylyjä? Kiuas itse muurattu ja oli muutaman tonnin painoinen. Huppe varmaan muistaa ko. tapauksen?

EDIT: TriMass oli kaveri ja tässä se ketju missä esittelee Suo, Kuokka ja Jussi meninkiä. HÄRKÄ!

http://www.pakkotoisto.com/kotitalous/79510-hirsisauna/
 
Back
Ylös Bottom