tai shin mun - pieni mutta tehokas kungfutyyli???

[veijo esso]

Totta mooses suojat pitää olla jos haluaa kunnolla ja tehokkaasti treenata muay thaita, kickboxingia tai nyrkkeilyä. Tämän tajuaa jokainen joka on lajeja treenannut edes jonkun aikaa. Ja kyllä se adre vaikuttaa kivunkokemiseen. Jos otetaan kevyttä sparria ja sääret kolahtaa, niin sattuu helevetisti. Jos on adrenaalia veresssä ja saman tyyppinen kolahdus voi mennä huomaamatta.

 

[Willie]

Totta mooses suojat pitää olla jos haluaa kunnolla ja tehokkaasti treenata muay thaita, kickboxingia tai nyrkkeilyä. Tämän tajuaa jokainen joka on lajeja treenannut edes jonkun aikaa. Ja kyllä se adre vaikuttaa kivunkokemiseen. Jos otetaan kevyttä sparria ja sääret kolahtaa, niin sattuu helevetisti. Jos on adrenaalia veresssä ja saman tyyppinen kolahdus voi mennä huomaamatta.

Pitää olla suojat ja niitä pitää käyttää harjoittelussa aktiivisesti hyväkseen. Adrenaliini vaikuttaa toki, mutta kuinka paljon kunkin kohdalla ja kuinka ennustettavasti? Juuri kuvailemallasi tavalla olen joskus saanut todella voimakkaita iskuja ilman että ne ovat sattuneet ja toisaalta kevyet osumat ovat toisinaan kirpaisseet melko pahasti. Kyse onkin siitä mitä tekee silloin kun kirpaisee. Sekoaako hengitysrytmi keskittymisen herpaantuessa, pystyykö ja uskaltaako jalkaa enää käyttämää lainkaan, avautuuko suojaus jne. Jos tällaisia ongelmia on, niin helpottaako aikaisempi ottelukokemus ja niiden kohtaamisessa? Vai ovatko nämä ongelmat täysin kuvitteellisia?
Jotenkin tuntuu, että toistelen ja kyselen samoja asioita uudelleen ja uudelleen, mutta kaikki kiertävät kysymykset vastaten vain siihen, mistä olemme kaikki samaa mieltä. Sanokaa nyt joku, että adrenaliini vaikuttaa kaikilla ihmisillä niin, ettei kipua tunne, ja uskon hyvällä. :D Jos säärillä pystyy noissa tilanteissa ottamaan vastaan millaisen potkun tahansa tahansa ja jatkamaan kunhan luu ei murru, niin ryhdyn tosissani suunnittelemaan sen testaamista ottelemalla.

Edit: Voihan tilanne todellakin olla se, että en ole vain koskaan kokenut tuota tarpeeksi suurella adrenaliinilatauksella.
Edit2: Nuo tummenetut osiot ovat ne seikat, joihin pyrin saamaan selvennyksen.

 

[SIC-]

SIC-:lta voisin kysyä, että herättikö tuo kokeilu mitään ajatuksia? Eikö olekin mielenkiintoista, että suojien kanssa harjoiteltavia tekniikoita ei voinutkaan sellaisenaan käyttää kovin tehokkaasti. Ehkä ottelussa erittyvä adrenaliini mahdollistaa sen, mutta oletko tästä varma omalta osaltasi?
Provona voisin kysyä, että eikö suojien kanssa harjoittelu ole ennemmin roolileikkiä, jos tekniikoita ei voikaan sellaisenaan käyttääkään kivun takia? Antavatko suojat valheellisen kuvan omasta osaamisen tasosta? Ilman suojia otelleet tietävät luonnollisesti vastauksen tähän.
Modernien treenimetodien käytöstä olen samaa mieltä, perinteisten lajienkin tulisi kyetä omaksumaan uusia ajatuksia.

No uskon JoniKia ja Andyä. Itsekkin olen joskus nyrkkeilysparrissa ja lukkopainisparrissa huomannut adrenaliinin jylläyksen. Jotain esimerkkejä.

Lukkopainiessa kaveri raapi minua kämmenselästä, siitä aukesi verisuoni ja tuli aika syvät arvet. En huomannu tätä painiessa ollenkaan vaan vasta vähän ajan päästä kun käsi oli veressä. Jos muussa tilanteessa joku raapisi tuolla tavalla kädestä kyllähän se koskisi tai sen edes huomaisi.

Nyrkkeillessä kerran sain lievän aivotärähdyksen kun kaveri latasi koukulla päähän ja kipua en taaskaan huomannut. Kerran myös kaverin kanssa tuli roidrage hetki ja kumpikin mätti toistaan päähän (ala Frye-se japsi Prides) ja ei taaskaan tuntenut kipua.

Eli olen varma että en tuntisi kipua matsissa/kadulla alapotkuista.

 

[Jasse Junkkari]

Ottelutilanne ja kovakin sparri ovat kyllä täysin eri asioita...

Muistan hyvin ekan vapaaotteluni noin kolmen vuoden takaa. Olin kyllä otellut erilaisissa paini-lajeissa mutta iskujen vaidosta minulla ei ollut juurikaan kokemusta, mitä nyt vähän olin sparraillut shootfighting treeneissä.
Tuomarin "fight" huudosta minä ja vastustajani aloimme lähestyä ja kun olin käden mitan päässä niin rupes kopisemaan kops,kops,kops! Imuroin kaikki naamaani mutta kipua ei tuntunut missään, päässä vain välähteli salamavalon lailla. Ottelutilanne,varsinkin alku, on omituisella tavalla äärimmäisen nopeaa ja intensiivistä, mutta toisaalta jotenkin hidasta ja tahmeaa.... Varsinkin se koppien ottaminen on todella friikkiä, itse olen kuvailla sitä dezavuun tyyliseksi.

Eli: Ei se satu! (Edes maksaan, jos juo tarpeex pirtua:kippis1: )

 

[Moksu]

Sekoaako hengitysrytmi keskittymisen herpaantuessa, pystyykö ja uskaltaako jalkaa enää käyttämää lainkaan, avautuuko suojaus jne. Jos tällaisia ongelmia on, niin helpottaako aikaisempi ottelukokemus ja niiden kohtaamisessa? Vai ovatko nämä ongelmat täysin kuvitteellisia?

Jos jokin sattuu niin sitä pyrkii olemaan näyttämättä ja alkaa varomaan joko sitä kivuliasta kohtaa ja/tai sitä kivun aiheuttanutta tekijää, kuten takasuora päähän tai alapotku reiteen. Tottakai jos on kohdannut ottelussa näitä jo aikaisemmin niin tietää, mitä kestää ja mitä ei. Ei tule heti uutena kokemuksena. Eli kyllähän se olisi hyvä tietää miltä tuntuu kun tulee täysiä potku ilman suojia, mutta se ei ole sama asia, kuin ottelussa, koska se adrenaliini vie kivuntunnetta pois ja vaikka tietäisit, että nyt sparrataan kovaa ja ilman suojia niin se ei ole sama asia kuin ottelu.
Vaikka ottelussa on tuomarit, säännöt jne.. niin se on paljon vaarallisempi sekä oudompi tilanteena ja täten myös keho valmistuu siihen erillätavalla.

Kovat osumat ei kovassakaan sparrissa tunnu välttämättä niin pahalta, kuin kevyessä sparrissa kevyet osumat. Ainakin omalla kohdalla kevyen sparrin pienet osumat tuntuu vittumaiselta, mut kun mätetään kovaa niin sillon pitää saada satutettua oikeasti, että tuntuu. Ja tämän aiheuttaa se adrenaliini. Mitä vaarallisempi tilanne niin sitä enemmänhän sitä erittyy.

Sanokaa nyt joku, että adrenaliini vaikuttaa kaikilla ihmisillä niin, ettei kipua tunne, ja uskon hyvällä. :D Jos säärillä pystyy noissa tilanteissa ottamaan vastaan millaisen potkun tahansa tahansa ja jatkamaan kunhan luu ei murru, niin ryhdyn tosissani suunnittelemaan sen testaamista ottelemalla.

No mä väitän niin, että adrenaliini vaikuttaa kaikilla ihmisillä kipua lamauttavasti. Ei se täydellisesti kipua vie pois. Tuohon säärikysymykseen osais paremmin vastata K-1 otteluita ottaneet ja thainyrkkeilijät. Ne on nuita varmasti kokeneet enemmän ja pystylajien expertteinä osaavat myös satuttaa pystyssä.

Viime potkunyrkkeilyn SM-kisoissa jollain meni sääriluu poikki alapotkua blokatessa. Ei siinä mitään tuskanhuutoja päässy, kovempi ääni siitä katkenneesta luusta lähti ja tyyppi konttaili omaan kulmaan säären roikkuessa ku puolikkain jalkaan vedetty kumisaapas. Varmasti sattu, mutta jos se sääriluu katkastas tässä koneella näpytellessä niin luulen et pieni irvistys pääsis :D

 

[Kehäkettu]

Välikommenttina ottamatta kantaa muuhun keskusteluun, Thaimaassa treenanneet kertovat, että thaikut "kikkailevat" paljon ilman suojia(tyyliin säkkihanskat kädessä) ja osaavat kyllä matsissa vetää kovaa. Miksei sitten kung fu:ssa voisi?Suomalainen mättösparri-tyyli on heille ilmeisesti aika vierasta, vaikka varmaan sitäkin harrastavat. Ja matseja on tietysti viikottain....En tiedä treenataanko kunfussa sitten täydellä voimalla mihinkään treenivälineisiin, niitähän thaikussa on tarkoitus vetää täysillä ja usein.

 

[Willie]

Luulen, etten ehdi heittämään pyyhettä enää kehään, sillä taisin tulla tyrmätyksi tässä verbaalivapaaottelussa tuon kivun suhteen. Kumma kyllä ei satu.
Tunnistan kaikki kuvailemanne ilmiöt kivun puuttumisesta ajoittain, mutta ne eivät kohdallani päde aina. Fyysiset stressireaktioni ovat kohtalaisen voimakkaat; ilmeisesti ärsyke ei vain ole aina riittävän vahva kivun tunteen lievittämiseen. Tästä syystä olen pyrkinyt sparrissa lähinnä hallitsemaan sitä.
Tunnistan SIC-:n aivotärähdyksen kivuttomuuden pään iskeytyessä kivilattiaan. Tunnistan myös Jassen kuvaileman "nopea-intensiivinen-tahmea-hidas"-kuvauksen, joskin sen muistan stressitilanteesta saapuessani auttamaan raitiovaunun alle jäänyttä. Tapahtumat ja aivot eivät oikein kulkeneet samaan tahtiin ja ajatuksia oli pirun vaikea saada kiinni.
Pitää tosiaan pistää mietintään se tavoite ottelemisesta jollain tasolla. Toteutus tulee kyllä kestämään, sillä tällä hetkellä aikataulu ei mahdollista toisenlaisen ottelutyylin omaksumista jossain lajissa. Kenties ensi vuoden puolella sitten. Kiitoksia joka tapauksessa hyvistä vastauksista.

Kehäkettu: Ainakin potkutyynyt ovat TSM:ssa käytössä.

 

[veijo esso]

Välikommenttina ottamatta kantaa muuhun keskusteluun, Thaimaassa treenanneet kertovat, että thaikut "kikkailevat" paljon ilman suojia(tyyliin säkkihanskat kädessä) ja osaavat kyllä matsissa vetää kovaa. Miksei sitten kung fu:ssa voisi?Suomalainen mättösparri-tyyli on heille ilmeisesti aika vierasta, vaikka varmaan sitäkin harrastavat. Ja matseja on tietysti viikottain....En tiedä treenataanko kunfussa sitten täydellä voimalla mihinkään treenivälineisiin, niitähän thaikussa on tarkoitus vetää täysillä ja usein.

Thaikut osaavat harjoitella sparria kevyesti, pelisilmää kehittäen. Välineitä sitten vetävätkin kybällä ja tietenkin kisatilanteessa.. mutta sielläkin osaavat aloitella ekat erät rauhallisemmin. Joskus tuntuu että meidän protestanttisen työetiikan maassa ei osata ottaa iisisti, eli pahimmillaan kaikki tai ei mitään. Mikä ei edistä pelisilmän kehitystä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Ripaus rentoutta, kokeilua, luovuutta edistäisi monen jampan pelisilmää / sparria.

 

[massimiliano]

Joo, no palaten kuitenkin otsikkoon - tai shin mun - pieni, mutta tehokas kungfu tyyli???

- no, omasta puolestani voin vain todeta, että ei tosiaan ole. aivan liian monimutkainen, liikaa liikesarjoja, ja aseitten käyttöä, josta ei ole nykymaailmassa hyötyä.

 

[AndyS]

Thaimaalaisten treenistä kannattaa muistaa se, että niillä on matseja kerran viikossa tai kahdessa. Silloin ei tarvitse kovaa sparria samalla tavalla kuin meikäläisessä systeemissä, jossa on muutama matsi vuodessa. Homma ei toimi niin, että apinoidaan thaimaasta treenimetodit, mutta jätetään ne 50 matsia vuodesta pois.

 

[veijo esso]

Totta AndyS.. kisatilanteet kasvattavat ukkoa kummasti. Olen kyllä huomannut kuinka ukot kehittyvät matsien myötä. Sparriin tulee sopiva annos röyhkeyttä ja kylmäpäisyyttä kun ottaa kisamatseja..

 

[Willie]

Vaikka itsellä ei ottelukokemusta löydykään, niin on tosiaan päivänselvää, että treenimetodien ja ottelemisen on kuljettava käsikädessä. Ottelutiheys vaikuttaa varmasti sparrin määrään ja ylipäänsä kaikkeen harjoitteluun. Nyt kuitenkin ihmetyttää se, että miten on mahdollista otella viikon tai kahden välein, kun aikaisemmin täällä todettiin pelkän kovan ilman suojia käytävän sparrin aiheuttavan parin-kolmen viikon treenitauon paikkojen hajoamisen vuoksi? Onko minulla nyt ajatuskatkos, vai mistä tässä oli kyse?

- no, omasta puolestani voin vain todeta, että ei tosiaan ole. aivan liian monimutkainen, liikaa liikesarjoja, ja aseitten käyttöä, josta ei ole nykymaailmassa hyötyä.

Millä tavalla nuo tekniikat ovat liian monimutkaisia? Omaan silmään ne eivät ole näyttäneet sen monimutkaisemmilta kuin vaikkapa jujutsu-tekniikatkaan - erilaisilta kyllä. Jos tekniikoita lähtee opettelemaan ulkoa sellaisinaan, niin ne ovat ehdottomasti liian monimutkaisia. Ymmärtääkseni pariharjoitteina tehtävien tekniikoiden tarkoitus on kuitenkin useissa lajeissa ainoastaan toimia esimerkkinä siitä, miten lajin periaatteita voi soveltaa. Eli pariharjoittelun avulla opetellaan monasti liikkumista, suojaamista, ajoitusta, sijoittumista vastustajaan nähden jne., ei niinkään tekniikoita ulkoa.

 

[AndyS]

En ole thainyrkkeilijä tai muutenkaan kovin asiantuntija tässä, mutta käsittääkseni thaimaalaisten hurjaan matsitiheyteen vaikuttaa useampikin seikka. Ensinnäkin tietenkin treeni on huomattavasti vähemmän kuluttavaa kuin länsimaisessa systeemissä.

Thaimatsit ovat myös huomattavasti hidastempoisempia kuin vaikka potkunyrkkeily- tai K-1-matsit. Myös lähiottelua on enemmän, mikä ei rasita jalkoja niin pahasti, vaikka on tietenkin muuten hyvin raskasta.

Lisäksi thaimaalaisilla on sellainen tapa, että kun ottelu on loppupuolella ja toinen selvästi voitolla, häviöllä oleva tavallaan luovuttaa ja voitolla oleva hyväksyy tämän eikä pyri tyrmäykseen, vaan ottelijat vain "pelailevat" matsin loppuun. Tästä johtuu taas se meikäläisittäin oudolta tuntuva systeemi, että eri erät ovat pisteenlaskussa eri arvoisia.