Tänne kaikkia iloisia asioita!

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja harde20
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Tänne kaikkia iloisia asioita! – foorumin hyvän mielen kulma jossa hymy tarttuu välittömästi

Meta description: Keskustelua päivän positiivisista hetkistä, onnistumisista ja arjen pienistä voitoista – mikä toi tänään iloa ja nosti fiiliksen ylös?**


Tulin vähän aikaa sitten treenaamasta, treeni kulki ihan ok ja varsinkin hieman oudon vuorokaudenajan huomioiden oikein hyvin. Penkissä sain suunnitellut 6*3*132,5kg ja muutenkin kulki ihan riittävästi. Kumma juttu, että TTY:n punttisalilla ei klo 5.30-8.00 välillä ollut mitenkään hirveä ruuhka :D. Treeniä aloitellessani siellä kävi ennen klo 06 joku toinen jätkä vähän treenailemassa ja klo 07 maissa tuli sitten myös joku toinen treenaamaan.

Seuraavaksi palauttava safka naamaan, suihkussa käynti ja sitten takaisin koululle tekemään yhtä rästissä olevaa harjoitustyötä.

Yllättävän mukavaa olla välillä näinkin aikaisin hereillä eikä tällä kertaa edes niin, että olisin vasta juuri käymässä nukkumaan.
 
jambo sanoi:
Duunissa ovat maksaneet liian pientä palkaa vuoden ajalta. Saan takautuvasti 1600 euroa seuraavaan tiliin lisää :hyper: .

Raha-asiat ilahduttaa täälläkin. Tuli huomattavasti isompi tili, kun mitä luulin.:thumbs: Ja lisäksi olen vielä painanut kahta duunia tämän kuun ajan, joten kyllä huomenna ilostuttaa, kun on tilipäivä. :hyper:
Lauantaina lähden siis shoppaamaan. ;)
 
mulla myös raha-asioista. Siirryin elokuussa 2005 kokopäiväisestä työntekijästä tarvittaessa työhönkutsuttavaksi enkä tajunnut kuin vasta tuossa kuukausi sitten, että mulle ehti kertyä usemmalta kuukaudelta lomapäiviä. Nyt työnantaja laittaakin sitten lomakorvaukset maksuun joita tuleekin yli 1000e edestä :)
 
Eleonoora sanoi:
Raha-asiat ilahduttaa täälläkin.

Ja täällä! Eilen saatu pienehkö bonus avustaa mukavasti kesämatkakassaa. :)
Aamulla bongasin puiston yhden vaahteran, jonka lehdissä oli maailman kaunein vihreän sävy.
Eilinen tuntuu sopivasti kipuna.
Juhannus on kolmen viikon päästä. :rock:
 
Perjantaina penkistä toivottavasti se kuuluisa markka.
Tänään otin pysäytyksellä ja perse penkissä helpohkon ykkösen 95:llä.
 
Voi tuota eukkoa! Tätä leveemmäks ei varmaan hymy voi tällä naamalla levitä :)
 
GoA sanoi:
Mä voin opettaa. ;)

Oijoih :D!! Kiitos GoA. Jostain täysin käsittämättömästä syystä mulle tuli tästä hetkeksi sentään hymy huulille.

Ettet vaan olis liian nuori... ;)
 
Venla sanoi:
Oijoih :D!! Kiitos GoA. Jostain täysin käsittämättömästä syystä mulle tuli tästä hetkeksi sentään hymy huulille.

Ettet vaan olis liian nuori... ;)

Pyh, kyllä mä yks viikonloppu vikittelin paria 30-vuotiasta baarissakin. ;)
 
GoA sanoi:
Pyh, kyllä mä yks viikonloppu vikittelin paria 30-vuotiasta baarissakin. ;)

Oliko luistimet jalassa?
(Enkä mie kyllä ees oo vielä kolmekymppinen, kunhan kiusasin;) )
 
Venla sanoi:
Oliko luistimet jalassa?
(Enkä mie kyllä ees oo vielä kolmekymppinen, kunhan kiusasin;) )

Ei ollut, mutta voitin toisen kanssa lavalla jonkun kilpailun. :D

Ja nythän on hyvä kiusata kun on muutenkin "kevättä rinnassa". :jahas:
 
Viimeinen koeviikko 2. vuodella lukiossa meni hyvin ja koko vuosi huomattavasti paremmin kuin edellinen. Syksyllä alkaa kirjotukset historian osalta. Vaikka menen töihin niin tuntuu kuin olis ihan lomalla kouluun verrattuna. :D :rock:
 
Back
Ylös Bottom