Mä itse olen läpikäynyt anoreksian, en tosin ihan sairaalakuntoon asti onneksi, mutta päänsisäinen taistelu kesti viisi vuotta pyöreästi. Pikkuhiljaa luurangolle alkokin kertyä rasvaa koska kroppa oli niin tukossa ja loppu, et kaikki syömiset alkoi tarttumaan. Paino liikkui viiden vuoden sisällä normaalista jopa 52kg ja nousi pikkuhiljaa 62kg. Noh, tutustuin nykyiseen mieheeni reilu 1,5v sitten ja hän pikkuhiljaa sai taivuteltua mut kokeilemaan puhdasta ruokavaliota, koska halusin todellakin rasvakerroksesta irti. Syömishäiriö oli silloin päällä ja pahemman kerran, vaikken sitä miehelleni myöntänytkään. Mittani olivat silloin 175/62. En meinannut uskoa millään, että 1000kcal sijaan syömällä 2000kcal voisin tiukentua..... Suostuin kuitenkin kokeilemaan (mieheni on treenannut 15vuotta ja teki jo silloin ruokavalioita ja valmennuksiakin, joten uskalsin yrittää luottaa sen arvostelukykyyn :D). Pari ekaa viikkoa meni ähkyssä suurentuneesta ruokamäärästä, mutta kappas vaan, paino ei noussutkaan! Viikko viikolta kuitenkin senttejä hävisi ja olemus alkoi pala palalta muuttua timmimpään. Projekti alkoi siis tammikuussa 2013, ja maaliskuun loppuun asti noudatin tarkasti ruokavaliota plus treenasin neljästi salilla ja tein neljä aerobista viikossa. Maaliskuussa multa leikattiin polvi, ja sain samalla 9viikoksi ortoosin jalkaani. Asuin sen ajan porukoillani koska mitään en alkuun pystynyt itse tekemään mitään, ruokakaupasta siivoukseen jne. Tämän ajan ruokavaliokin oli tauolla, mutta suhtautuminen ruokaan oli silti ottanut harppauksen eteenpäin. Ortoosista eroon päästyäni aloitin uudelleen dieetin, 1800kcal lähdettiin liikkeelle. Dieettini jatkui lokakuuhun saakka samoilla kaloreilla, ja tässä välissä aloimme siis seurustelemaan mieheni kanssa vakavasti. Hänen kisadieettinsä kesti lokakuulle, joten sovimme että voin kiristellä kanssa sinne asti ja testata miten kireäksi pääsen. Pääsin kireäksi, mutta suurin muutos tapahtui pääkopassa, vaikka dieetillä olinkin. Tajusin että ruoka on ystävä :D Lokakuun jälkeen nostettiin kaloreita, koska minulla ei ollut lihaksia juuri lainkaan, ja oma pää alkoi olemaan sitä mieltä että lihaa tarvitaan rutkasti lisää, että näytän sille mille haluan. Sieltä asti olen nyt sitten syönyt ja treenannut kovempaa kuin koskaan, ja kokoajan nousevat treenipainot ja pyöristyvä peilikuva miellyttää silmää enemmän joka päivä. Läskiä en ole onneksi kerännyt paljoa, koska se on ainut asia mikä muistuttaa vielä vanhoja ajatuksia; läskiksi pamahtamisen pelko. Välillä on painiskelua nousevan painon kanssa ja "läskipäiviäkin" riittää. Kuitenkin henkinen muutos on niin valtava vuoden takaiseen, etten meinaa uskoa sitä itsekkään. Olen laihduttanut viisi vuotta pakonomaisesti, ja nyt yhtäkkiä kun en enää dieettaa, olen onnellisempi kuin koskaan, Olen ylpeä kun aamupaino on noussut ja pylly pyöristyy. Suurin kiitos tästä kaikesta kuuluu ehdottomasti miehelleni, joka on ollut mieletön tuki ja turva joka hetki, kun oma mieli on meinannut temput tehdä.
Enivei, sanomani tällä romaanilla kuitenkin on, että ajatusmaailma muuttuu pikkuhiljaa. Sitä ei voi pakottaa muuttumaan, vaan se täytyy itse todistaa itselleen miksi ruoka onkin hyvä asia, ja miksi laiha pikkupojan kroppa ei ehkä ole se kaikista seksikkäin... En tiedä millaisella ruokavaliolla olette, mutta suosittelisin kaloreiden nostoa pikkuhiljaa, niin että pää pysyy mukana.
Ja toki pelkkä ruokavalio ei ketään paranna, sen eteen pitää tehdä helevetisti töitä ja hiljentää se päänsisäinen mörkö silloin kun sen alkaa huudella liian kovaa. Mä en ole eläessäni painanut näin paljon kuin nyt, mutta silti naama on kapeampi kuin vuosi sitten ja rasva% on alempi kuin silloin. Nämä kaikki pienet asiat motivoi mua syömään ja jatkamaan ja unohtamaan lopullisesti sen mörön päässä, että syöminen on heikkoutta. Olen käynyt sen kivisen tien läpi tämän vuoden aikana, ja nyt voin sanoa olevani enemmän terve kuin sairas, ja ihan rehellisesti tykkään kropastani enemmän kuin koskaan. Valmishan se ei todellakaan ole; lihasta tarvitaan vielä lisää ;) Toki välillä on päiviä kun mietin vakavissani lopettamaan syömisen, koska olen mielestäni läskipallo. Onneksi järki astuu silloin esiin ja muistuttaa, miksi se ei ole ehkä hyvä idea. Mutta antakaa itsellenne aikaa hyväksyä muutokset kropassa ja syömistottumuksissa. Jos pakotat itsesi syömään ja olet ähkyssä 247, voi sillä pahimmassa tapauksessa olla todella tuhoisat seuraukset. Tärkeintä sullekin on totuttautua ruokamääriin pikkuhiljaa, ja nimenomaan todistaa sillä itse itsellesi että tää on hyvä juttu.
Mulle sanottiin viime syksynä, kun olin kireimmilläni, että olen vaihtanut pakkomielteen toiseen; laihdutuksesta treenaukseen. Mahdollisesti olenkin, mutta tämä uusi pakkomielle on kyllä jokseenkin parempi kuin vanha. Ja sekin tasoittuu kokoajan.
Tekstistä tuli saakelin sekainen kun tää tuli ihan ajatusvirtana, pahoittelut siis siitä. :D Mutta paljon tsemppiä teille, jotka aloittelette vasta projektianne!! Kaikki konstit ei toimi kaikille, niinkun joku kirjottikin että syömishäiriöisen ei pitäs alottaa uutta tarkkaa ruokavaliota, mut itse henkilökohtaisesti uskon juuri sen muuttaneen mun ajatusmaailmaa.
