Suuri lööppiketju. Iltasanomat ja Iltalehti

Onko joku tavannut joskus ihmisen, joka ei tee virheitä? :unsure:

Itse en ole.
Voihan niitä virheitä tehdä vaan ei tuollaisessa asiassa. Tässähän oli kaksi virheen tekijää. Sen olisin ymmärtänyt jos se uusi tyyppi olisi vaan tehnyt virheen. Tässä tapauksessa kokeneemmalla olisi pitänyt pystyä huomaamaan nuin iso virhe.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
En keksinyt äkkiseltään parempaakaan termiä kuin kostonhimo. Sitähän kaikki rangaistukset pohjimmiltaan on. Kosto siitä, että on tehty jotain väärin. Ja samalla logiikalla kovempien rangaistusten vaatiminen kostonhimoa. Sain kyllä sellaisen käsityksen, että olisit halunnut nimet julki ja luvat pois, koska vähän niin kuin ihmettelit miksi niin ei tehty.

Miksi pitää olla huolimaton työssään? Aika omituinen kysymys. Ihan kuin ne olisi tahallaan olleet huolimattomia. Se tässä on kaikkein suurin näpäytys, kun ovat tajunneet mitä on tapahtunut ja kaikki oikeuden langettamat tuomiot on henkisesti pientä sen rinnalla.
Eihän nuo edes myönnä tehneensä mitään väärin. Ovat määränneet lääkkeitä väärin mistä eivät mitään edes tiedä ja kehtaavat vielä väittää ettei ole niiden vika. Ei helvetti mitä tyhmyyttä. Epäilen kyllä että mahtaako lapsen kohtalo paljon mieltä painaa.
 
En keksinyt äkkiseltään parempaakaan termiä kuin kostonhimo. Sitähän kaikki rangaistukset pohjimmiltaan on. Kosto siitä, että on tehty jotain väärin. Ja samalla logiikalla kovempien rangaistusten vaatiminen kostonhimoa. Sain kyllä sellaisen käsityksen, että olisit halunnut nimet julki ja luvat pois, koska vähän niin kuin ihmettelit miksi niin ei tehty.

Todellakin keksit sen kostonhimon ja nyt sitkeästi yrität istuttaa omaa kostonhimoisen ihmisen ajatustasi mun päälle.

En sanonut että olisin halunnut nimet julki, en ihmetellyt miksi niin ei tehty, enkä puhunut mistään kovemmista rangaistuksista. Keksit tämän kaiken itse.

Sanoin jo mitä pidin vastenmielisenä, eli eivät halunneet myöntää vahinkoa ja olisivat aiheuttaneet perheelle lisätuskaa uudella oikeusprosessilla.
 
Nyt vois olla parempi, ettet takerru yhteen termiin. Kerroin jo miksi käytin sitä. Voit keksiä itseäsi enemmän miellyttävän jos haluat.

Ja olen erittäin pahoillani, mutta mä luen tämän edelleen niin, että pidät tuomiota naurettavana ja toivot kovempia sanktioita:
Mitä mä enemmän ihemettelen on se, että miten noi lääkärit kehtas valittaa "tuomiostaan" mikä on aivan naurettava jotain päiväsakkoja vauvan pysyvästä vaikeasta vammauttamisesta, ei tule nimet julki, ei lähde luvat ja ei joudu itse maksamaan korvauksia.

Voihan niitä virheitä tehdä vaan ei tuollaisessa asiassa. Tässähän oli kaksi virheen tekijää. Sen olisin ymmärtänyt jos se uusi tyyppi olisi vaan tehnyt virheen. Tässä tapauksessa kokeneemmalla olisi pitänyt pystyä huomaamaan nuin iso virhe.
Kyllä virheitä voi tehdä ihan missä asiassa tahansa. Vastaavien virheiden takia on lentokoneita tippunut ja siinä menee sitten kerralla satoja henkiä. Eihän tällaisia saisi tapahtua, mutta niitä on tapahtunut ihmiskunnan alusta asti ja tulee tapahtumaan niin kauan kuin ihmiset on asioista vastuussa.
 
Eihän nuo edes myönnä tehneensä mitään väärin. Ovat määränneet lääkkeitä väärin mistä eivät mitään edes tiedä ja kehtaavat vielä väittää ettei ole niiden vika. Ei helvetti mitä tyhmyyttä. Epäilen kyllä että mahtaako lapsen kohtalo paljon mieltä painaa.

Tuo tekee tuosta entistä oksettavampaa.
 
Nyt vois olla parempi, ettet takerru yhteen termiin. Kerroin jo miksi käytin sitä. Voit keksiä itseäsi enemmän miellyttävän jos haluat.

Ja olen erittäin pahoillani, mutta mä luen tämän edelleen niin, että pidät tuomiota naurettavana ja toivot kovempia sanktioita:

Mähän kirjoitan siinä viestissä hyvin selkeästi että se oli vahinko, irrotat lainauksesi kontekstista, lisäksi en vaatinut mitään kovempia rangaistuksia mitä olet väittänyt, olin tuohtunut siitä että valittivat. Kuitenkin he pääsivät helpolla, perhe ei, se nyt vaan on fakta. Niin miksi valittaa päivänselvästä asiasta? Ja se kuuluu suomalaiseen systeemiin että korvaukset menee potilasvastuuvakuutuksesta ja nimiä ei julkaista ettei tule mitään lynkkausmielialoja, ihan hyvä näin, jos mitään tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta ei voida osoittaa. Siinä rajoillahan tuo kyllä varmasti oli, käsittämätön moka helpossa asiassa. Valituksen onnistuessa lääkärit olisivat lisänneet perheen tuskaa ja mahdollisesti perhe olisi voinut menettää vaikka ne korvaukset ylemmässä oikeusasteessa.

Sä ihan selkeästi halusit ottaa asiaksesi kaikenlaisen lynkkausmielialan vastustamisen, fine. Mutta koska olit tästä uudesta hyveestä itsessäsi hieman liian innoissasi, et ihan ajatuksella lukenut mun viestiä. Mutta erehedyksiä tapahtuu myös insinööreille, no hard feelings. =D

Ps. en ole ihan varma oletko insinööri
 
Sä ihan selkeästi halusit ottaa asiaksesi kaikenlaisen lynkkausmielialan vastustamisen, fine. Mutta koska olit tästä uudesta hyveestä itsessäsi hieman liian innoissasi, et ihan ajatuksella lukenut mun viestiä. Mutta erehedyksiä tapahtuu myös insinööreille, no hard feelings. =D
Mä luin sen viestin itse asiassa jonkun kolmekymmentä kertaa, enkä kyennyt ymmärtämään sitä millään muulla tavalla. Voi olla aiheellista katsoa myös peiliin jos sua ei ymmärretä. Luen tämän niin, että ihmettelet miten saivat aivan naurettavan tuomion, eikä nimet tulleet julki, luvat lähteneet, eivätkä joudu itse maksamaan korvauksia. Mutta nyt alan nähdä lauseen toisenkin merkityksen.

"Mitä mä enemmän ihemettelen on se, että miten noi lääkärit kehtas valittaa "tuomiostaan" mikä on aivan naurettava jotain päiväsakkoja vauvan pysyvästä vaikeasta vammauttamisesta, ei tule nimet julki, ei lähde luvat ja ei joudu itse maksamaan korvauksia."
 
Ihan vaan näin sivustaseuraajana, niin kyllä se nyt on lukijan päädyssä se ongelma.
Tuossahan kirjaimellisesti lukee: "Mitä mä enemmän ihemettelen on se, että miten noi lääkärit kehtas valittaa tuomiostaan". Ja sä et pysty käsittämään sitä että ihmettelyn kohde on se, että lääkärit kehtaavat valittaa tuomiostaan. OK.

Lauseessa siis ensin todetaan, että kirjoittaja ei pysty ymmärtämään lääkäreiden toimintaa, eli sitä että valittavat tuomiostaan. Sitten tälle ihmettelylle selitykseksi vielä avataan sitä, että kyseinen tuomio on lievä eikä siis vaikuta lääkäreiden elämään juuri mitenkään. Tämän sivulauseen tarkoitus on siis avata tuota päälauseessa esiintuotua ihmettelyä. Valitus voisi olla ymmärrettävämpi jos tuomio olisi ankara, mutta erittäin lievästä tuomiosta valittaminen, vaikka ovat aiheuttaneet toiminnallaan mittaamatonta kärsimystä herättää ihmetystä.

Jos pitää lukea näin yksinkertainen lause 30 kertaa eikä sen merkitys silti avaudu, vaikka kirjoittaja on useassa viestissä asian vielä selittänyt, niin lienee syytä epäillä että tavassasi lukea on jotain ongelmia.
 
Kuuklettelin tota lääkettä,toi vahinko on näämmä sattunu 2015.Onks toi lääke sit ollu ihan uus koska on englannin kielisiä ohjeita tavattu?

Tossa linkissä oleva lääke on saanut myyntiluvan 2.12 2014 ja siellä lukee ettei suositella käytettäväksi lapsille (alle 18)

Mielenkiintoista on myös että siellä lopussa lukee että tekstiä on muutettu 14.11 2018 en kyllä huomannut mainintaa että mitä on muutettu.
 
Ihan vaan näin sivustaseuraajana, niin kyllä se nyt on lukijan päädyssä se ongelma.
Tuossahan kirjaimellisesti lukee: "Mitä mä enemmän ihemettelen on se, että miten noi lääkärit kehtas valittaa tuomiostaan". Ja sä et pysty käsittämään sitä että ihmettelyn kohde on se, että lääkärit kehtaavat valittaa tuomiostaan. OK.

Lauseessa siis ensin todetaan, että kirjoittaja ei pysty ymmärtämään lääkäreiden toimintaa, eli sitä että valittavat tuomiostaan. Sitten tälle ihmettelylle selitykseksi vielä avataan sitä, että kyseinen tuomio on lievä eikä siis vaikuta lääkäreiden elämään juuri mitenkään. Tämän sivulauseen tarkoitus on siis avata tuota päälauseessa esiintuotua ihmettelyä. Valitus voisi olla ymmärrettävämpi jos tuomio olisi ankara, mutta erittäin lievästä tuomiosta valittaminen, vaikka ovat aiheuttaneet toiminnallaan mittaamatonta kärsimystä herättää ihmetystä.

Jos pitää lukea näin yksinkertainen lause 30 kertaa eikä sen merkitys silti avaudu, vaikka kirjoittaja on useassa viestissä asian vielä selittänyt, niin lienee syytä epäillä että tavassasi lukea on jotain ongelmia.
Ihmiset on erehtyväisiä, kuten huomaatte ja asioita voi tulkita vastoin kuin on tarkoitettu. Jopa niitä lääkkeen annosteluohjeita.
 
Ainut mikä tässä tökkii on tuo, ettei nuo lääkärit voi myöntää virheitään ja tyytyä tähän "tuomioon" mikä on ihan naurettava. Mulla on sympatiat täysin tuon perheen luona, lääkäreillä ilmeisesti oma napa etusijalla. Virheitä toki sattuu, mutta ne vois sitten vielä myöntääkin.
 
TS: Turussa vasemmiston pormestariehdokasta epäillään rikoksesta, kyse tyttöjen salakuvauksesta – Li Andersson: Sasu Haapanen petti puolueen luottamuksen​

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Andersonin mukaan Haapanen ei voi olla puolueen ehdokkaana.
 
"Tyttöjen salakuvaus"?

Alastomien alaikäisten tyttöjen kuvaamisesta oli siis kyse.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom