Ja siis tätä pohdin myös ihan omaan uskoon sekä Raamatun tutkimiseenkin liittyen, mulla olisi syytä olla aika avoin ja nöyrä mieli tässä jos kerran koen olevani jotenkin Universumin Majesteetin yhteyksissä sekä neuvotteluissa ja jotenkin osana kuvioo.
Nöyryys on mun mielestä peruslähtökohta koko hommassa. Se ulottuu huonosti tällaisiin debatteihin, joissa epävarmuus osoittaa heikkoutta, jonka kautta vastaväittäjä pääsee niskanpäälle jne...
Jos sitten ajatellaan, että ihminen aivan tosissaan pyrkii elämään elämäänsä Jlan tahdon mukaan tilanne on eri.
@Mike esitti jossain kohtaa väitteen, että uskova luopuisi uskostaan jos aseella uhattaisiin ja väärä vastaus tappaisi. Omalla kohdallani tämä on oikeastaan osuva vertaus. Oletan faktaksi uskosta riippumatta, että tämä elämä on rajallinen. Jokainen päivä jonka elän on ainutlaatuinen mahdollisuus jota en saa takaisin. Näin ollen teen kuolemaa joka päivä. Joka aamu kohtaan valinnan siitä miten elää tämä päivä ja olen vastuussa valintani seurauksista. Jos vastaan väärin päivä on menee ohi ja illalla olen kuollut turhaan.
Teen seuraavaksi oletuksen, että olen vapaa tekemään mitä tahansa. Olen hylännyt ajatuksen siitä, että minun tulisi täyttää vanhempieni odotukset, pyörittää kansantaloutta, miellyttää muita ihmisiä, pysyä sellaisena kuin olin eilen, menestyä urheilussa, osoittaa moraalista esikuvallisuutta jne... Oletetaan että olen täydellisessä levossa, josta käsin voin tehdä mitä tahansa. Mitä tehdä? Mitä tavoitella? Pysyäkö yksinkertaisesti levossa?
Jos tästä lähtökohdasta päätän käyttää päivän seuraamalla Kristusta herää kysymys Jlan todellisuudesta. Jos Jlaa ei ole niin käytän koko päivän turhaan hulluuteen. Koska uskon, että Jla on, niin päätän seurata Kristusta tänään. Jonkun toisen mielestä se on hulluutta, mutta mitä sitten? Tavoitteeni ei ole osoittaa jollekin toiselle olevani epähullu. Vaikeampi kysymys onkin se, että miten sitä Kristusta seurataan? Raamattu on ohjekirja kristityn elämään, mutta epämääräinen, ristiriitainen ja ennenkaikkea puutteellinen. Ei siellä lue mitä minun pitää tehdä tänään klo 12:30. Tänään on helluntai eli Pyhän Hengen juhlapäivä, joten kirjoitanpa foorumille Pyhästä Hengestä. Henki on se, joka asettuu minuun opastamaan ja neuvomaan. Näen että Kristuksen seuraamisessa on kyse siitä, että pyrin antamaan itseni ja elämäni Hengen työkaluksi tässä ajassa ihan niinkuin katson Jeesus Nasaretilaisen aikoinaan tehneen. Tässä pyrkimyksessä törmään ristiriitoihin lihan kanssa. Toisinsanoen sen draivin kanssa, jota satanismi ymmärtääkseni juhlii elämän kantavana voimana.
Esim 1: Henki tuo mukanaan karismaa, joka puolestaan viehättää naisia. Näin ollen Kristusta seuratessa törmää herkemmin himokkaisiin naisiin kuin silloin, kun yritin niitä lihan voimalla jahdata. Tällaisen tilanteen haluaisin itse tulkita siten, että Jla palkitsee uskollisen palvelijansa märällä pimpalla, mutta Raamattu on kuitenkin melko yksiselitteinen siinä, että yletön rietastelu on yksi harhatie, jota tulisi vältellä. Näin ollen pidän housut jalassa kiusauksen edessä enkä syö kuormasta. Jos oletetaan, ettei Jlaa ole ja Raamattu on hölynpölyä niin teen turhaan ihan hiton typerän uhrauksen.
Esim 2: Henki ohjaa usein hommiin, jotka olisi helppo tulkita niin, ettei ne mulle kuulu. Kun on Raamatun ohjeet rakastaa lähimmäistä, ymmärrän laittaa omat haluni sivuun ja tarttua toimeen. Tässäkin on usein mielessä, että miksi pitää taas uhrata oma nautinnonmahdollisuus toisten puolesta huhkimiseen.
Pitkässä juoksussa tällaiset uhraukset todistavat kuitenkin omasta puolestaan, koska Hengen viitoittama elämä on kaikenkaikkiaan erittäin hyvää elämää. Elämä nimenomaan merkityksessä sisimmässä koettu alati pulppava rauha, rakkaus ja elämänilo. Toisaalta kun on kokenut senkin miten myrsky nousee ja meripeto nielee niin aika aralla mielellä sitä kuulostelee oikeaa tietä tulevalle päivälle. Seuraanko elävän Jlan tahtoa vai olenko itse rakentanut itselleni Jlan kuvan, jonka kuvittelen palvelevan minua?
