Ketjun aloittajalle todettakoot, että ensinnäkin toimistohommmasta varmaan voi vaihtaa toiseen vastaavaan hommaan? Jokainen työyhteisö on omanlainen. Näetkö urakehitystä ja haaveitasi punnitessa itsesi oikeasti duunarina? Jos näet, niin mikä ala ja millainen positio? Onko nykytyössä ylenemismahdollisuuksia? Toisivatko ne uutta pontta elämään? Voisitko hakea kilpailevalle toimijalle, mutta suoraan esimieheksi?
Tällaisia juttuja lukiessa on pakko kuitenkin haastaa kirjoittajaa katsomaan peiliin. Glorifioitko kuitenkin liikaa duunariaikojasi? Onko sinulla hieman liian yleistävä näkemys duunareista? Muuttuuko mikään riittävästi duunia vaihtamalla, vai onko sittenkin tehtävä muutoksia henk.koht. elämään tai jopa elämänasenteeseen. Tunnen yhdenkin kaverin, joka muutti pikkukaupungista ensin 100t asukkaan kaupunkiin "aloittamaan puhtaalta pöydältä" ja "oikeasti elämään". Pian piti muuttaa Stadiin ja kaikki kuulemma muuttuisi; löytyisi kavereita ja ensimmäinen tyttöystäväkin löytyisi. Siellä parin vuoden jälkeen kaikki oli kuulemma ihan perseestä (sielläkin) ja mies muutti Berliiniin. Siellä hän asuu nyt jo kuudetta vuotta. Elämä on edelleen perseestä. Kun hän jossain vaiheessa muuttaisi oikeasti tiettyjä asioita asenteestaan, niin se elämä lähtisi rokkaamaan. Silloin hän toki voisi palata Suomeenkin, koska ne sosiaalisen elämän ongelmat ovat olleet siellä ihan omien korvien välissä.
-Oon ollu näissä hommissa jo 4:ssä eri firmassa. työilmapiiri on aina "tylsä" ainut ero on stressin määrässä eri firmoissa, toisissa suoritetaan enemmän ja toisissa hektisemmin.
-urakehityksiä ja haaveita punnitessa tällä hetkellä voisin nähdä itteni jossain sopivan leppoisassa duunarin työssä...jossain jonkun alan huoltomiehenä ajelemassa pakettiautolla ympäri pk-seutua ja tekemässä mielenkiintoisia ja vaihtelevia ja sopivan haastavia huoltotehtäviä, jonkun mukavan työparin kanssa. ja tässä vielä se että työ ei olis liian hektistä ja aikataulupaineista. sitte vois sen työkaverin kanssa parantaa maailmaa kahvitauoilla istuessa.
-positio tulikin sanottua tossa ylempänä, alasta en ole ihan varma mikä olisi hyvä. kiinteistönhuolto tai joku LVI huoltoon liittyvä juttu vois olla...en vaan oo löytäny sopivaa firmaa mihin hakis näihin hommiin, nii ja joo itseasiassa kiinteistönhuoltajaksi oon hakenu muutaman kerran huvikseen mutta ei oo tärpänny.
-nykytyössä on teoriassa ylenemismahdollisuuksia, mutta käytännössä ei. itseasiassa oon ihan viime aikoina työstänyt itelleni työnkuvan jossa oon tavallaan "alentunut" ylentymisen sijaan. aikaisempi työnkuva oli niin stressaava että menin burnouttiin ja oli koko elämä ihan sekasin. tosin voi olla että siinä oli mukana myös vapaa-ajan huolia. mutta omalla kohdalla ei ole ylenemismahdollisuuksia nykyisessä työssä.
-en voisi hakea nykyisessä työssä kilpailevalle toimijalle suoraan esimieheksi
en ole luonteena esimies ainesta ja lisäksi näissä nykyisissä hommissa esimies tehtävät ei myöskään ollenkaan kiinnosta mua ja ne on tositosi vaativia. niin ja en myöskään selviäisi niistä
-en tiedä glorifioinko liikaa duunariutta. mutta en tiedä enää mitä muuttaisin henk. koht. elämässä ja elämänasenteessa. no ehkä aina on kehitettävää ja kehittymistä. mulla on kyllä takana vähän sellanen vauhdikas ja stressaava ja epätasainen 10 vuotta...että kyllä kai tässä voi itseään ja elämäänsä työnkin ulkopuolella parantaa. Ehkä ton sun kaverin ois pitänyt ruveta leppoisaksi duunariksi berliiniin muuttamisen sijaan? ;)
Samaa mieltä parin edellisen kirjoituksen kanssa. Ei työyhteisöä vaihtaakseen kannata välttämättä vaihtaa kokonaan alaa, ja toisaalta alan vaihto ei takaa samanhenkistä työyhteisöä. Se ei takaa nykypäivänä edes sitä työpaikkaa. Välttis ei duunariporukasta löydy yhtään enempää kavereita. Vaikka sanoit, ettei duunin ulkopuolinen aika motivoi, niin ainakin omalla kohdalla iltaopinnoista löytyi hyvin uutta potkua elämän kaikille osa-alueille, ja sitä kautta urakehitykseenkin tuli vaihtoehtoja.
-iltaopintoihin tarttis jonkun punaisen langan, että miksi menen illalla opiskelemaan ja mitä. en voi lähteä iltaopintoihin täyttääkseni tyhjää paikkaa elämässäni vaan siksi että mulla olisi joku syy mennä iltaopintoihin.
Mulle tuli mieleen myös se, että ehkä nuorempana oli sitä menoa töiden jälkeen enemmän kuin tänäpäivänä, kuinka monta vuotta siitä sitten onkaan.
-oon nyt 32v. ja totta on että vaikkapa vähän yli 10 vuotta sitten oli enemmän iltamenoja....niiden duunarikaverien kanssa
okei ja armeijakavereiden.
Sitä kuulee tarinoita, kuinka joku yrittää vältellä firman juhlia ja joku ei kerro henk.koht. asioita töissä sanallakaan. Jotkut taas menee kaikenlaisille kansantanssikursseille, jotta löytää tyttöystävän jne. Jotkut taas ei perheettömyydestään huolimatta ehdi ottaa mitään enempää vapaa-ajan elämäänsä, koska sosiaalista elämää ja elämää muutenkin tulvii kalenteri täynnä. Tämä johtuu ihan persoonien erilaisuudesta. Ei siitä millainen on työpaikka, ala, työn luonne, kotikaupungin koko tms.
-joo mutta jos on 1 tietty persoonallisuustyyppi tai persoona, niin se sama persoona voi voida paremmin eri työpaikoissa. esim. mä epäsosiaalisena luonteena todennäköisemmin voisin paremmin jonkun työparin kanssa, koska siinä ois jo "pakko" puhua jostakin. nytkun oon näytön takana kaiket päivät, niin en puhu kellekkään mitään.
Tästä tuli mieleen, että voi myös olla että työkavereista on tullut vanhoja?
Ainakin omalla työpaikalla tätä on selkeästi havaittavissa. Itse tulin taloon vuosituhannen vaihteen jälkeen ja tuolloin taloon rekryttiin paljon suoraan koulun penkiltä. Tuolloin töissä oli selkeää tekemisen meininkiä ja porukka osallistui ahkerasti yrityksen kesäjuhliin/pikkujouluihin ja lisäksi järjestettiin pienempiä projekti- ja tiimisaunailtoja aina kun mahdollista. Näistä oli aina jatkot isolla porukalla kaupungilla. Nyt kuitenkin rekrytoinnit ovat olleet käytännössä 5-10 vuotta jäissä ja tilalle on tulleet yt:t, niin nuorimmat ikäluokat rupeavat olemaan 30-35 vuotiaita (ja iso osa 40+) muutamaa satunnaista rekryä lukuunottamatta. Ja tämä kyllä valitettavasti näkyy työilmapiirissä. Töitä tehdään säntillisesti 8-16, monella motivaatio työtä kohtaan hukassa ja omatoimiset saunaillat ovat harvinaisia. Todella iso osa porukasta ei osallistu edes firman järjestämiin juhliin koska perhe, mökki, kalastus tms. kiinnostaa ukkoja enemmän. Itsekin ruvennut tämän vuoksi miettimään työpaikan vaihtoa nuorekkaampaan josta vielä löytyisi sitä tekemisen meininkiä.
-Ei mua niinkään kiinnosta minkä ikäsiä työkaverit on vaan enemmän se henki ylipäätään. haluisin että työkavereina olis maanläheisiä ihmisiä, sellasia jolta irtoo puujalkavitsejä, sellasia jotka kuolee suosiolla köyhänä, sellasia joiden kanssa voi kaljalla puhua elämästä, sellasia joita kiinnostaa muukin ku raha, valta, status, asiantuntejuus. sellasia yksinkertaisia ihmisiä, ei diplomi-insinööri johtajia joilla on puku päällä töissä :D
-
Raksalla talvella? Voit vaihtaa tasapaksuuden totaaliseen vitutukseen. Ei elämä ole jatkuvaa, rakastumista, nousuhumalaa tai mestaruuksien voittamista. Keskity pieniin hienoihin hetkiin.
-raksa talvella on aika ääripää homma. tosin seki varmaan tekis hyvää, mut just sinne en saa aikaan hakeutua. ideaali tilanteessa joku tekninen huoltajan homma ois varmaan paras. ei elämä ookkaa jatkuvaa
rakastumista, nousuhumalaa tai mestaruuksien voittamista, mut mut....jotenki se istuminen ja hiljaa oleminen näytön ääressä 7,5h/pv on aika...yksipuolista.
Allekirjoitan. Mitäs sitten kun vaihtaa siihen duunarihommaan eikä vieläkään ole kavereita eikä emäntää, eikä sisältöä elämällä? Pitäiskö asia sittenkin ratkaista eri tavalla? Tai jos nyt muutenkin oikeasti haluaa vaihtaa, eikä toivo sen ratkaisevankaan kaikkea, niin mikäs siinä.
Itse en vaihtaisi ikinä takaisin duunarihommiin. Toimistohommissa on välillä stressiä kun hommat painaa päälle, mutta niin se oli duunarihommissakin. Erona se, että duunarihommissa vitutti koko ajan ja joka aamu oli sellainen olo että onko pakko. Se oli ihan kamalaa paskaa ja alkoholia kului huomattavasti enemmän kuin nykyään ja jopa keskellä viikkoa. Eihän se mikään tietoinen päätös ole että alan juomaan niin vitutus häipyy, kun järki sanoo kuitenkin ettei se mitään auta, mutta niin mun vitutus vain oireili. Nyt on paljon parempi vaikka stressiä on ehkä hieman enemmän. Kestän sitä ilmeisesti paremmin kuin kestovitutusta.
-ton takia en meinaakkaan saada vaihdettua duunariksi, siis toi että "mitäs sit jos ei ookkaan kavereita eikä emäntää eikä elämällä sisältöä" pitäiskö asia ratkaista eri tavalla sittenkin? ehkä...ehkä ei. vaikea sanoa. sen tiedän että kun olin duunari niin viiden vuoden aikana löysin 3 uutta kaveria kenen kanssa hengailtiin, mut nyt toimistohommissa ei oo löytyny 10 vuoden aikana oikein aitoja pitkäkestoisia kaverisuhteita.
-toi on just se paha puoli, sillonkun mulla oli paskoja hommia duunarina, ja paskoja tilanteita, niin ne oli TODELLA paskoja. ihan eläimellisiä olosuhteita ja duunaripuolella hankalat ihmiset on TODELLA hankalia.
Ykski tyyppi raivos ja kiukutteli joka viikko ihan syyttä suotta, purki sitä omaa krapulaansa ja pahaa oloaan syyttömiin ihmisiin (niinku mä)
Et jos löytäis sellasen duunaritehtävän ja duunarifirman missä noita pahoja puolia ei olis niin sit ois täydellistä, mut enpä oo löytäny tähän mennessä :D
Ehkä pitäis änkee johonki duunarifirmaan missä on niitä "hyviä hommia" ja "pahoja hommia" ja yrittää vaan pyrkiä niihin "hyviin hommiin" kokoajan, jättäis vaatimatta paljon palkkaa itelleen niin sit mua ei tungettais mihinkään hektisiin urakkahommiin kiukkusten työkaverien kanssa.
Jos työ on elämän pääasiallinen sisältö niin mitä sitten käy, jos työtä ei enää ole? Tänä aikana ei mikään absurdi ajatus.
Toki kaikkien olisi hyvä löytää itselleen sopiva työ mutta mutta jos työ on ainoa elämänsisältö ja määrittävä tekijä niin mihin jamaan pää hajoaa, jos yhtäkkiä työpaikalta tuleekin lappu ettei tarvita enää?
-no totta on että työelämä ei oo elämän pääasiallinen sisältö, siis kyllä vapaa-ajalla pitää tutkia että mikä tekeminen vapaa-ajalla kiinnostaa millonkin, mutta siis sanon vaikka näin että ne asiat mitä mä tykkään vapaa-ajalla tehdä, ei kompensoi työelämän puutteita. ja tuntuu siltä että "pärjäisi" toimistohommissa niin pitäisi tehdä muita asioita kuin mistä mä tykkään :D pitäis jotenkin olla niin pirteä ja jaksava vapaa-ajalla että jaksais siellä toimistolla istua...jotenki näin mä sen koen. lähinnä tarkotan just et (luulen ainakin ehkä) pitäis elää sellasta "kalenterielämää" ja vaikuttaa ulospäin sellaiselta kiireiseltä suorittajalta :D ja sellastahan elämää mä en todellakaan halua elää!
