Showkamppailu

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja petsko
  • Aloitettu Aloitettu
En ole nähnyt Paulin ottelua Woodleyn kanssa ja Askren-matsista ei juuri saanut selvää hänen tasostaan. En siksi ota mitään kantaa hänen mahdollisuuksiinsa Tysonia vastaan.

Taloudellisesti Tyson olisi todella hyvä vastustaja Jake Paulille - ehkä Conorin rinnalla paras mahdollinen. Lisäksi tappio Tysonille ei romuttaisi hänen uraansa (sellaisena kuin hän sitä tekee), koska se oli kuitenkin Mike Tyson. Vaikka hän häviäisi, esimerkiksi Conor-ottelu olisi edelleen hyvin markkinoitavissa.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Paul on pelannut sen verran varman päälle, etten usko miehen uskaltautuvan minkään Tysonin kaltaisen ottelijan kanssa samaan kehään.
Tyron oli tähänastisista selvästi kovin vastus ja nousujohteista tuo on, mutta hyvin tarkkaan laselmoitu vastushan tämäkin oli. Nimekäs MMA-ottelija, joka ei ole mikään nyrkkeilijä, vaan painipohjainen, selvästi lyhyempi ja hänen uransa on ollut alemmassa painoluokassa. Nyt hävinnyt 4 ottelua putkeen, näyttäen todella huonolta niissä.
Suhteessa saatuun arvoon (julkisuus & raha) tämä oli siis hyvinkin turvallinen ja kannattava matsi.

Tyson vielä tuossakin iässä on sitten aivan eri planeetalta, kuin lähes olemattomalla päänliikkeellä ja ilman kunnollisia pohjustuksia, yksittäistä kovaa takakättä metsästävä 170-paunaisissa otellut ja nyt 189 paunainen Woodley.
Jos toisaalla puhutaan, että Overeem vs Verhoeven on missmatch, jossa voi käydä pahasti, niin tämä olisi sitä potenssiin kymmenen.
Mike on entinen oikea huippunyrkkeilijä, joka on edelleen terävässä kunnossa. Vielä kun tiedetään, että voima häviää viimeisenä, on Tysonin lyönneissä varmasti ruutia jäljellä "hieman" enemmän kuin welterweight-painija Woodleyn lyönneissä. Tyson myös otteli koko uransa raskaassa sarjassa ja tämän hetken paino on n. 220 paunaa. En usko, että Paul haluaa oikeasti mitään tekemistä Tysonin kanssa, muuta kuin heitellä nimeä välillä ilmoille (kuten Canelon ja Gervonta Davisin nimiä).
 
Vaikka vihaan tätä rankkaa viihdepuolen rantautumista kamppailu-urheiluun tällä hetkellä, niin tuo twiitti oli helvetin hyvä näpäytys noista "lopettamispäätöksistä" joita esim. just Conor viljeli 😂

Koska ihan viihdettähän ja rahanhimoa sekin on.
 
Thorin sanktioimaton ottelu Dubaista viime lauantailta. Tämä eeppinen taisto muistuttaa ylättävän paljon Halme vs. Murikka -klassikkoa.


View: https://www.youtube.com/watch?v=dNot4jCv6Ac

Yllättävänkin hyvältä Thor silti näytti. Verrokkina siis se miehen ensimmäinen näytösmatsi, missä veti Air Jordanit jalassa peruskurssitason kehonkielellä ja jokaisen liikkeen ollessa kuin hidastetusta elokuvasta.
 
Thorin sanktioimaton ottelu Dubaista viime lauantailta. Tämä eeppinen taisto muistuttaa ylättävän paljon Halme vs. Murikka -klassikkoa.


View: https://www.youtube.com/watch?v=dNot4jCv6Ac

Ihan hyvältä näytti Thorin touhu voimamieheksi. On selkeästi ottanut nyrkkeily treenit tosissaan. Tietenkään ei pidä verrata oikeisiin nyrkkeilijöihin. Jos pitäisi Thorilta löytää tekninen heikkous niin etukäsi tippuu kun lyö takimmaisen. Mutta nämä ovat näitä nyrkkeilyä harrastavan hifistely kommentteja 🙂 Murikan tasosta vaikea sanoa kun tippui heti. Arvelisin ettei ole ainakaan parempi kuin tuo kädenvääntäjä 🤔 Thor on näköjään vasuri. Siitä pinnat. Olen itsekin. Mikähän on Eddien kätisyys ? Kovasti odottelen aina vasuri vs vasuri matseja. Edesmenneen Valmentajani mukaan "siitä ei tule yhtään mitään kun vasurit kohtaavat" 😅
 
Laitetaanpä tähän ketjuun myös tämä Halme vs. Murikka klassikko. Tämä ei siis ollut virallinen ottelu, vaikka Halme otteli useimmiten sellaisia.


View: https://www.youtube.com/watch?v=e2pPsyHrc8A



View: https://www.youtube.com/watch?v=FR_E-3ON_64


Melkoinen saavutus Murikalta esiintyä niin, että Halme on hommassa se, joka vaikuttaa oikealta urheilijalta eikä suunpieksäjältä.

Tämä on yksi legendaarisimmista 😁 Tuo suunsoitto on ihan huippua. Sillä vedetään hallit täyteen väkeä. Luulikohan Murikka oikeasti että voisi voittaa 🤔 Ainakin näytti kehässä siltä että paskat tuli housuun. Selkeästi olisi voinut jatkaa mutta meni luonne. Murikan kommentti ottelun jälkeen tämä uusitaan jo tämän vuoden puolella" kruunasi kaiken 😅
 
Woop.
Pidättäydyn kannassani että Tyson ottaa tän tosissaan toisin kuin Mayfeather.
Vastustaja ei kuitenkaan ole ihan perus sali penkkaaja ja ikäero tasaa puntteja.

Hope Tyson will murder the bum.
 
Tässä ketjussa voisi pikemminkin pohtia miksi nykyään varsinkin nuoria ihmisiä kiinnostaa tubettajat? Ihan tavan tallaajat, jotka ei eroa naapurin jormasta mitenkään. Ja jolla ei ole mitään saavutuksia, älykästä sanottavaa tai usein edes hyviä aikeita. Sinänsä Paulilla on nyt sentään saavutuksena nyrkkeilyvoitot
Tää hyvä kysymys. Mä olen päätynyt siihen että varsinkin nuorten sosiaaliset taidot pitkälti niin heikot, että he elää näiden erilaisten rohkeiden itseään ilmaisevien tubettajien kautta. He ei itse uskalla ja osaa mennä keskustelemaan vieraiden ihmisten kanssa, ja kiva sitten yllyttää striimeissä tubettajaa ja donata tälle jne. Toki he vaan yks osa tubettajien seuraajista, varsinkin livestriimaajia seuraa myös yleisen "sosiaalipornon" nimissä moni elämässään hyvin menestynyt ja kyvykäs ihminen. Me ollaan uteliaita, ja tosielämän draamakin ruokkii jotain meissä.

Valtava ilmiöhän tää on, ja on tubettajia niin laidasta laitaan ja paljon niitäkin jotka tienaa ja elää touhullaan. Osa oikeinkin fiksuja ja sitten monenlaista rappiomiestä ja hampuusia. Tää shownyrkkeily ja muut vastaavat haasteet tuntuu tuovan rahaa tyyppien kassaan ja kai tääkin vaan jatkuu muodossa sun toisessa.
 
Back
Ylös Bottom