reino sanoi:
mutta onko tämä joka toisessa keskustelussa esiin tulevan masennus jonkinlainen aikamme muotisairaus, jossa saadaan saman epämääräisen diagnoosin alle (tai ilman diagnoosia) katettua mahdollisimman monenlaisia käytöshäiriöitä, ja sitä kautta ikäänkuin lupa käsittämättömään käytökseen?
Voi olla, mutta todellista kai on se masennus ja sen oireet. Kukaan ei leikillään esitä masentunutta (tai ainakaan tee sitä kovin kauaa). Vakavasti masentunutta ei edes pysty esittämään uskottavasti. Mun mielestä masennus sinänsä on todellista ja olevaa, eikä mikään muotisairaus, mutta masennuksen laukaisevista syistä ja siihen altistavista asioista voidaan keskustella. Masennus on tunnistettu ja rajattu omaksi mielenterveyden häiriöksi kuitenkin aika vähän aikaa sitten. Entisaikaan sillä oli erilaisia selityksiä, äärimmillään mm. "kapinaa yhteiskuntaa vastaan". Kuulin sellaisesta joskus, kun 1960-luvulla eräälle henkilölle oli tehty abortti ja henkilö oli ollut tapauksen johdosta masentunut, niin aikalaiset kertoivat vain, että "hän vain makasi kaksi viikkoa huoneessaan tuijottaen seinää". Sanaa masennus ei ollut siis nykyisessä merkityksessä ollut käytössä ja tätäkään masennustapausta ei siis "ollut olemassakaan", henkilö "vain makasi huoneessaan" ja oli omituinen.
Aikaisemmin lisäksi pelättiin mielenterveyden ongelmien luokittelua, koska laitoshoitoa käytettiin paljon enemmän kuin nykyään ja aika mielivaltaisin perustein. Oli siis viisasta kaikin puolin olla diagnosoimatta kenenkään mielenterveyden ongelmia, koska oli uhka, että henkilö suljetaan johonkin laitokseen ja porataan lobotomiaporalla parit reijät päähän, että pysyy rauhallisena. Perhe halusi välttää tämän ja myös häpeän, jolloin asiasta ei puhuttu kenellekään. Yhä edelleen jossain tutkimuksessa todettiin, että 30% mielenterveyshäiriösten omaisista, jotka hoitavat potilasta kotonaan (mm. skitsofreenikoiden perheet), elävät käytännössä vailla mitään perheen ulkopuolisia sosiaalisia kontakteja.
Nykyisin mielenterveyshäiriöiden diagnosointi on kehittynyt ja myös hoitotavat (mm. lääkityksen käyttö ja terapiamuodot). Ilmapiiri on myös muuttunut avoimemmaksi, jolloin mielenterveyshäiriöstä puhutaan enemmän ja psyykkinen sairastaminen ei ole enää niin häpeällistä. On siis ihan normaalia käydä lataamassa välillä akkujaan.
Se, että mielenterveysongelmia peiteltäisi ja yritettäisi elää niin kuin niitä ei olisikaan, on aika ongelmallista. En ole mikään psykosomatiikan asiantuntija, mutta esimerkiksi ahdistukselle ihmisen psyykellä on monia erilaisia kanavoimis "reittejä". Joku käsittelemätön ahdistus voi toiselle ihmiselle siirtyä neurooseiksi ja toisille taas selittämättömäksi päänsäryksi. Silloinkaan mitään mielenterveysongelmaa ei perinteisessä mielessä ole "enhän mä nyt mikään hullu ole".
